SuPerin Paavola hallitusohjelmasta: Turvattomuus työelämässä lisääntyy

Määräaikaisia työsopimuksia voidaan hallitusohjelman mukaan tehdä jatkossa ilman erityistä perustetta vuodeksi. Tämä tulee johtamaan määräaikaisten työsuhteiden lisääntymiseen todennäköisesti myös niissä tilanteissa, joissa muutoin käytettäisiin toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita. Myös raskaussyrjinnän lisääntymisen riski on ilmeinen, jos perusteet löyhenevät. – Perusteettomat pätkätyöt ja raskauteen perustuva syrjintä ovat olleet jo tähän saakka suuri ongelma nimenomaan hoitotyössä – onko tarkoitus vain kasvattaa tätä ongelmaa, Paavola kysyy.
Sairausajan palkkaa koskeva ensimmäinen omavastuupäivä olisi hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa ongelmallinen. Muutoksia tähän kohtaan ei kuitenkaan ole tulossa pelkällä lainsäädäntömuutoksella. – Tulevien TES-ratkaisujen yhteydessä SuPerin tavoitteena on tietysti se, ettei tämä sairausajan omavastuupäivää koskeva muutos tule koskemaan hoitoalaa, vaan määräykset säilyisivät tältä osin nykyisellään myös tulevaisuudessa, Paavola kertoo.
Työsopimusten irtisanomista halutaan hallitusohjelmassa myös helpottaa. Henkilöstä riippuvaksi irtisanomisperusteeksi riittäisi jatkossa vain ”asiallinen syy”. Yksittäisen työntekijän kannalta on valtava heikennys, mikäli mikä tahansa ”asiallinen syy” riittäisi jatkossa irtisanomiseen.
Vientivetoisen palkankorotusmallin säätäminen lakiin on täysin sopimusvapauteen perustuvan järjestelmämme vastainen. Se tarkoittaa käytännössä, että esimerkiksi naisvaltaiset alat eivät ikinä tulisi saamaan miesvaltaisia aloja palkkakehityksessä kiinni. – Palkkaerot jäävät pysyviksi tällaisella mallilla, puheenjohtaja Paavola sanoo. – Tällainen linjaus on pahassa ristiriidassa samassa hallitusohjelmassa olevan kirjauksen kanssa, jossa tuleva hallitus haluaa jatkaa samapalkkaohjelman toteuttamista.
Oikeus työtaisteluun on turvattava jatkossakin eikä sitä voi rajoittaa yhdeltä henkilöstöryhmältä. – Poliittisia työtaisteluja on todella harvoin, samoin laittomia työtaisteluita, joten työrauhaa koskevilla kiristyksillä halutaan pelotella työntekijöitä, etteivät ihmiset käyttäisi oikeuksiaan, Paavola moittii. – Työtaisteluoikeus on ammatilliseen järjestäytymisvapauteen liittyvä perusoikeus, eikä työtaisteluoikeuden käyttämistä tule rajoittaa lainsäädännöllä.
Hallitusohjelmassa kaavaillaan hoitajamitoituksen voimaantulon siirtämistä vuoteen 2028. Puheenjohtaja Paavolan mukaan tämä leikkaisi alan veto- ja pitovoimaa entisestään. – Riittävä hoitajamitoitus on turvattava hyvän hoidon ja julkisten palvelujen toteuttamiseksi.
SuPer tulee vaikuttamaan erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa työskentelevää jäsenistöään koskevaan lainsäädäntövalmisteluun.
SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla5.5.2025 23:30:21 EEST | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittohallitus hyväksyi tänään 5. toukokuuta SOTE-sopimuksesta, HYVTESistä, KVTES:stä ja KT:n yritysjaoston sopimuksista saavutetun neuvottelutuloksen. Palkkaratkaisu koostuu vientialojen mukaisesta palkkaratkaisusta ja sen lisäksi tulevasta palkkaohjelmasta.
SuPerin edustajisto: Superilaisten palkkakehitys ja kestävä työelämä on turvattava nyt. Kyse on koko hyvinvointiyhteiskunnan selkärangasta.24.4.2025 11:33:06 EEST | Tiedote
SuPer tavoittelee käynnissä olevissa työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisuja, jotka tukevat superilaisten jaksamista, parantavat hoitoalan sekä varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa sekä turvaavat palvelujen jatkuvuuden.
SuPerin Inberg: ammattiliitto on työntekijän tuki ja turva23.4.2025 22:41:30 EEST | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inbergin mielestä pääministeri Orpon hallituksen esittämien verohelpotusten rahoitus hyvinvointipalveluista säästämällä on ongelmien siirtämistä tulevaisuuteen.
Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta14.4.2025 10:20:26 EEST | Tiedote
– Tämä vaalitulos edellyttää täyskäännöstä myös valtakunnan politiikassa. Kansa äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg toteaa.
Hätätyösääntelyä ei tule muuttaa – puuttuminen työtaisteluoikeuteen on perusteetonta9.4.2025 13:21:06 EEST | Tiedote
SuPer on lausunnossaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle vastustanut hätätyön käytön laajentamista työtaisteluissa, sillä työnantajat ovat käyttäneet hätätyötä sote-alalla väärin. – On tärkeää, että valiokunnassa ymmärretään hätätyön viimesijainen tarkoitus. Myös sote-työntekijöillä tulee olla mahdollisuus parantaa työehtojaan, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme