Tasa-arvossa yksi askel eteen, kaksi taaksepäin
Tällä viikolla työnsä aloittaneen Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelma on herättänyt keskustelua erityisesti tasa-arvo-, työelämä- ja ihmisoikeusjärjestöiden keskuudessa.

Hallitusohjelmaan on tuotu muutamia myös Demarinaisten esillä pitämiä tavoitteita, kuten lähisuhdeväkivallan sovittelun kieltäminen, kuukautissuojien arvolisäveron lasku ja kutsuntojen laajentaminen koskemaan kaikkia sukupuolia. Vaikka tasa-arvo mainitaan kattavasti läpi koko hallitusohjelman, jäävät maininnat ilman konkretiaa.
“Monet hallituksen suunnittelemat muutokset työelämään eivät toimi yhteen tasa-arvon edistämisen kanssa. Esimerkiksi tavoite helpottaa määräaikaisten sopimusten tekemistä on suorassa ristiriidassa raskaussyrjinnän vähentämisen kanssa”, Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa.
Huolestuttavimmat kirjaukset liittyvät erityisesti työelämään. Lakko-oikeuden rajoittaminen, palkaton ensimmäinen sairaslomapäivä, sekä irtisanomisen helpottaminen ovat heikennyksiä naisvaltaisille aloille.
”Yli 200 sivun mittaisessa hallitusohjelmassa jätetään mainitsematta esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman vahvistaminen ja siihen liittyvät konkreettiset toimet. Tämä kertoo paljon hallituspuolueiden arvomaailmasta”, toteaa Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
“Vaikka hallitusohjelmassa on tuotu esiin muutamia Demarinaisten tavoitteita, tasa-arvossa otetaan yksi askel eteen, kaksi taaksepäin”, Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenDemarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400840594tytti.tuppurainen@eduskunta.fitytti.infoTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Orpon oikeistohallitus valitsi suosia suurituloisia miehiä25.4.2025 18:54:51 EEST | Tiedote
Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.
Tätäkö Orpon hallitukselle tarkoittaa inhimillisyys?28.3.2025 19:30:11 EET | Tiedote
Orpon hallitus kertoi eilen (27.3.) osan päättämistään 170 miljoonan euron säästöistä, jotka hallitus aikoo tehdä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nyt kerrotut säästökohteet ovat lastensuojelu, vammaispalvelut ja kotihoidonpalvelut. Esimerkiksi vanhusten kotihoidosta vähennetään jopa satoja tuhansia kotikäyntejä ja korvataan niitä teknologialla. Hallitus jätti yhä kertomatta, mistä se aikoo leikata vielä sata miljoonaa euroa.
Kaikkien perheiden lapsihaaveet ovat tasa-arvoisen tärkeitä26.3.2025 09:49:22 EET | Tiedote
Orpon hallitus on rajaamassa Kela-korvausten ulkopuolelle naispareja ja itsellisiä naisia, eli juuri niitä ryhmiä, joilla on suuri tarve hedelmöityshoidoille. Tämä vaikeuttaisi merkittävällä tavalla monimuotoisten perheiden lapsihaaveiden toteutumista.
Gynekologisten palvelujen saatavuus asettaa naiset epätasa-arvoiseen asemaan21.3.2025 08:54:59 EET | Tiedote
Eduskunnassa äänestettiin keskiviikkona (19.3.) Kela-korvauksista. SDP:n eduskuntaryhmä äänesti hedelmöityshoitoja koskevaa esitystä vastaan, sillä se syrjii itsellisiä naisia ja naispareja rajatessaan heidät korvausten ulkopuolelle. SDP tuki kuitenkin Kela-korvausten korotuksia gynekologikäynneille ja suun terveydenhuoltoon. Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Marttila perustelee äänestysratkaisua yhdenvertaisuudella ja tasa-arvolla.
SDP:n Marttila vaatii palkkatasa-arvon edistämistä lainsäädännöllä7.3.2025 12:16:28 EET | Tiedote
Ylen (4.3.) julkaisemien tietojen mukaan miesten ja naisten palkkaerot samojen tutkintojen sisällä voivat olla suurimmillaan jopa yli 2 000 euroa kuussa. SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila peräänkuuluttaa hallitukselta toimia palkka-avoimuuden ja työelämän tasa-arvon parantamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme