Hillasuolla voi puhua aiheista, joista kuivalla maalla ei uskaltaisi
Marjastamiseen intohimoisesti suhtautuvat ystävykset pohtivat mättäiden äärellä muun muassa lapsettomuutta, naisten mielenterveysongelmia, miehistä eräilykulttuuria, katkenneita kolttasaamelaisia sukujuuria ja kuolemaa. He myös kysyvät, miksi Suomi on tehnyt suoluonnolleen väkivaltaa.

Niina Kivilän ja Kati Saoneginin kirja Hillasuolla kaikki on toisin kuvaa kaksikon marjastusmatkoja syrjäiseen Itä-Lappiin.
”Avaamme kylmälaukut, nostamme tyhjät marjaämpärit esiin, pukeudumme täyteen sotisopaan. Astumme saappaisiin ja suolle. Olemme valmiita kaikkeen. Emmekä koskaan tiedä, mikä meitä odottaa.”
Marjastamisen lomassa ystävykset pohtivat painavia aiheita. Hillasuon hiljaisuudessa voi puhua sellaisesta, mistä kuivalla maalla ei ikinä uskaltaisi.
“Täällä voin kertoa salaisuuden. Asian paljastaminen pelottaa minua, sillä olen ymmärtänyt, että siitä puhuminen ei ole toivottavaa. On minua suoraankin kielletty sanomasta aiheesta mitään. Rahkasammalmatolla kaikki on kuitenkin toisin. Niin toisin, että minun tekeekin äkkiä mieli kajauttaa asiani ilmoille niin, että aavan rannat kaikuvat.”
Kirjan historiasta ja yhteiskunnasta ammentavat esseet katsovat maailmaa syvältä turpeen kerroksista käsin.
”Marginaalisena maastona suo vie ajatukset sivupoluille. Aiheisiin, jotka eivät kuulu ihan jokapäiväiseen ajatusvarantoon.”
Suomi on hyökännyt soidensa kimppuun mielivaltaisesti
Kirjassa käsitellään myös suomalaisten suhdetta suohon. Suomi on hyljeksinyt suoluontoaan ja halunnut raivata sen pois. Soiden ojitusta on jatkettu, vaikka se ei ole tuottanut toivottua tulosta. Suolle on helppo tehdä pahaa, sillä sitä pidetään arvottomana maana.
Mielikuvat suomalaisuudesta ja siitä, millainen Suomen luonto on, on tietoisesti rakennettu 1800-luvulta alkaen. Suolla ei ole ollut sijaa niissä kertomuksissa, vaan katse on suunnattu muihin kohteisiin: tuhansiin järviin, jylhiin metsiin. Niin taiteessa kuin kirjallisuudessakin on luotu Suomi-kuvaa, johon suot eivät ole kuuluneet.
”Pahaenteisillä kieli- ja mielikuvilla on ollut kauaskantoiset seuraukset, ja ne ovat muokanneet ajatuksia paitsi suoluonnosta myös suomalaisesta luonnosta: mitä piirteitä suomalaiseen luontoon kuuluu, mitkä ovat ylistettyjä maisemia, mitkä taas arvottomia.”
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.
Niina Kivilä on pohjoisen erämaita taivaltava vaeltaja, marjanpoimija ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän opiskelee kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.
Kati Saonegin on Helsingissä asuva kustannustoimittaja ja kirjoittaja, jonka juuret ovat pohjoisessa. Hän on kulkenut hillasoilla 6-vuotiaasta lähtien.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into Kustannus
Töölönkatu 9 A 1
00100 Helsinki
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2023 katalogiimme tästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Bimbot opettavat: hyperfeminiinisyydestä voimavara21.9.2023 07:36:00 EEST | Tiedote
Uutuuskirja on Inka Valiman ja Taika Mannilan tutkimusmatka bimbouden ytimeen, eli hölmöinä pidettyjen naisten historiaan ja bimboilun saloihin.
Lauri Nurmen kirja paljastaa uutta tietoa Nato-jäsenyyden valmisteluista ja salaisista neuvotteluissa20.9.2023 13:58:08 EEST | Tiedote
Suomen salattu tie Natoon on ensimmäinen teos, jossa keskeiset päätöksentekijät kertovat näkemyksensä Nato-prosessin värikkäistä vaiheista. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministerit Carl Haglund, Jussi Niinistö ja Antti Kaikkonen sekä puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ovat antaneet kirjaa varten pitkät haastattelut.
Kapitalistinen talousjärjestelmä pitää romuttaa hyvinvoinnin kasvattamiseksi19.9.2023 11:40:35 EEST | Tiedote
Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa kuvaavat kirjassaan miten kapitalismi rapauttaa demokratiaa, pitää yllä orjuutta ja ruokkii epätasa-arvoa. Yhdessä meidän pitää luoda uusi järjestelmä, joka palvelee kaikkia ihmisiä ja elämää tasavertaisesti.
MUISTUTUS: Suomen salattu tie Natoon -kirjan julkistustilaisuus 20.9.18.9.2023 07:44:24 EEST | Kutsu
Lauri Nurmen kirja Suomen salattu tie Natoon julkistetaan keskiviikkona 20.9. klo 9.30 Akateemisen Kirjakaupan Kohtaamispaikalla (Keskuskatu 1, Helsinki). Ilmoittaudu mukaan julkistustilaisuuteen 18.9. mennessä.
Markku Heikkilän uutuuskirja on ainutlaatuinen retki arktisen alueen elämään, myytteihin ja muutoksiin14.9.2023 12:40:00 EEST | Tiedote
Arktisen alueen ilmasto muuttuu, ja samaan aikaan maastoon piirtyy rajoja, jotka eristävät ihmiset toisistaan. Suomen johtava arktisten asioiden tuntija vie kirjassaan matkalle maailmaan, josta osan olemme juuri menettämässä kenties lopullisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme