Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

Paikallisliikenteen kuljettajat tarvitsevat helteellä vessataukoja

Jaa

Paikallisliikenteen linja-autonkuljettajat ajavat satoi tai paistoi. Heillä on sama ongelma eri puolilla Suomea. Ajoreiteiltä puuttuu vessoja. Ajo-aikataulut ovat myös niin kireitä, ettei vessaan edes välttämättä ehdi, mikäli vessa päätepysäkillä tai reitillä on. Kuljettajat jopa välttävät juomasta helteellä, koska mahdollisuus mennä vessaan puuttuu.

Linja-autonkuljettajien vessaongelma, tuntuuko tutulta? Asiasta on uutisoitu mediassa niin Oulussa, Tampereella kuin Turussa tänäkin vuonna. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT kuitenkin muistuttaa, että asia on ratkaistava.


Ongelman yksi taustasyy ovat joukkoliikenteenliikenteen kilpailutukset. Liikennöintisopimukset ovat lyhyitä. Hinnat on myös vedetty kireälle. Yritykset eivät ehdi tai vaivaudu järjestämään vessoja reiteille ja päätepysäkeille. Lisäksi ajoaikataulut ovat niin kireitä, ettei vessaan reitiltä pääse.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT otti jo viime vuonna yhteyttä kaupunkeihin yhdessä työnantajaliiton kanssa, jotta asia ratkaistaisiin. Yksinkertaisinta olisi, että liikenteen tilaajat eli kaupungit vastaisivat vessoista ja perisivät kulut liikennöivältä yritykseltä.

Paikallisliikenteen linja-autonkuljettajien työpäivän pituus voi olla 11,5 tuntia. Ilman taukoa ajetaan usein 5,5 tuntia, eikä reitin varrella ole taukotilaa tai vessaa. Puskapissa ei ole ratkaisu, ja varmasti myös matkustajat haluavat, että kuljettajalla on mahdollisuus pestä kätensä.
Ongelma on sekä naisten että miesten. Jotkut kuljettajat ovat jopa joutuneet lopettamaan työnsä ennenaikaisesti. Myös kuljettajapulaa voi parantaa pistämällä kuljettajien perusasioita kuntoon.

- Kuljettajien työhyvinvoinnin ja viihtymisen kannalta olisi tärkeää hoitaa tämä perusasia kuntoon. Kuljettajapulaa ei helpota, jos töissä ei pääse edes vessaan, AKT:n aluetoimitsija Vili-Petteri Adamsson sanoo.

- Usein olen vertauskuvana näistä vessa asioista neuvotellessa kertonut, että kun kaupungissa aletaan rakentaa jotain, niin ensimmäisenä on kontti työntekijöille, jossa voi levähtää ja hoitaa tarpeensa. Miksi sitä ei tehdä kuljettajille, kun linjastot suunnitellaan?  

Liikenteen tilaajien, kaupunkien on nyt otettava vastuu. Kaupungeilla on valta kaavoittaa ja rakentaa. Kun joukkoliikenteen kilpailutuksessa liikennöitsijä vaihtuu, päätepysäkin vessa pysyy. Vessakustannukset pitää huomioida liikenteen kustannuksissa. Valaistu, lämmin ja puhdas vesivessa sekä mahdollisuus pestä kädet olisivat ihan vähintä, mitä kuljettajan työetuihin tulee kuulua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

”Kuljettajan toive: lämmin vessa ja puhtaat kädet”14.3.2025 11:45:59 EET | Tiedote

AKT kyseli paikallisliikenteen linja-autonkuljettajilta vuonna 2024, miten WC-käynnit toteutuvat työvuorojen aikana. Lisäksi kysyttiin, mikä on esteenä, mikäli vessaan ei pääse. Kyselyyn vastanneista kuopiolaiskuljettajista yli puolet kertoi, ettei tosiallista mahdollisuutta vessakäyntiin ole edes neljän tunnin välein. Vessoja joko ei ole reiteillä tai päätepysäkeillä – tai aikataulut estävät vessakäynnit.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye