Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Skanska allekirjoittivat sopimuksen Pasilan Länsitornialueen toteuttamisesta
Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Skanska ovat allekirjoittaneet sopimuksen Pasilan Länsitornialueen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä esisopimuksen ensimmäisen vaiheen tornitalojen tonttien ostosta. Rakentamisen ennakoidaan alkavan arviolta vuonna 2026.

Alueen asemakaavan muutos laaditaan Skanskan Helsinki High-rise -kilpailussa toiseksi tulleen ja neuvotteluvaiheessa kehitetyn ehdotuksen pohjalta. Länsitornialueelle on tarkoitus toteuttaa kokonaisuudessaan neljä tornia sekä paviljonkirakennus. Ensimmäisessä vaiheessa myynnin kohteena ovat tontit toimistotornin, asuintornin sekä paviljonkirakennuksen toteutusta varten, alueen loput kaksi tonttia Senaatti-kiinteistöt myy myöhemmässä vaiheessa.
Monipuoliselle alueelle uusi nimi
Uusi tornitaloalue tulee liittymään saumattomasti Pasilaan, ja sille haettiin toteuttajaosapuolten, Skanskan ja Arkkitehtitoimisto ALAn edustajien kanssa yhdessä uutta helposti muistettavaa nimeä. Alueen nimeksi valittiin Etelä-Pasila.
29-kerroksiseen toimistotorniin on suunnitelmien mukaan tulossa 34 000 neliömetriä vuokrattavaa toimitilaa, ja 28-kerroksiseen asuintornitaloon asuntoja on kaavailtu noin 270 kappaletta. Paviljonkirakennukseen on suunnitteilla muun muassa liiketiloja sekä monikäyttöistä tilaa tapahtumille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Juhani Aspara, puh. 0400 736 718, juhani.aspara[at]skanska.fi
Senaatti-kiinteistöt, myyntipäällikkö Leena Palokangas, puh. 050 308 9158, leena.palokangas[at]senaatti.fi
Helsingin kaupunki, projektinjohtaja Päivi Ahlroos, puh. 040 482 4962, paivi.ahlroos[at]hel.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa noin 2 000 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Uusia A-energialuokan kaupunkikoteja Ouluun – As. Oy Oulun Ainolanhelmen ennakkomarkkinointi käynnistyy13.1.2026 09:05:04 EET | Tiedote
As. Oy Oulun Ainolanhelmi rakentuu kävelyetäisyydelle Oulun keskustan palveluista, aivan Ainolanpuiston kylkeen ja lähelle Oulujokivarren ulkoilumahdollisuuksia.
Skanska rakentaa HOK-Elannolle Prismakeskuksen Espooseen9.1.2026 09:25:45 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto) ovat allekirjoittaneet sopimuksen Prismakeskuksen rakentamisesta Espooseen. Rakennustyöt käynnistyvät helmikuussa 2026, ja kohde valmistuu vuoden 2028 aikana. Urakan arvo Skanskalle on noin 60 miljoonaa euroa.
Betonielementtien uudelleenkäyttöä koeponnistettu onnistuneesti ReCreate-hankkeen minipiloteissa19.12.2025 09:00:31 EET | Tiedote
Kolmen minipilotin kautta saadut kokemukset osoittavat, että uudelleenkäytettyjen elementtien käyttö osana uudisrakentamista on sujuvaa ja auttaa vähentämään rakentamisen päästöjä.
Skanska rakentaa Helsingin kaupungille vuokra-asuntoja Vuosaareen18.12.2025 09:40:13 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asuntotuotanto ovat sopineet 182 vuokra-asunnon rakentamisesta Helsingin Vuosaareen. Urakan arvo Skanskalle on noin 32 miljoonaa euroa.
Skanska rakentaa Iin kunnalle uuden koulun Valtariin15.12.2025 09:05:00 EET | Tiedote
Skanska ja Iin kunta ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Valtarin uuden yläkoulun rakentamisesta. Rakentaminen käynnistyy helmikuussa 2026, ja koulu valmistuu syyslukukaudelle 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme