Kadulta labraan -tutkimuksen näytteissä merkkejä kokaiinin polttamisesta
A-klinikkasäätiön koordinoimaan Kadulta labraan -tutkimukseen on alkuvuoden ajalta kertynyt havaintoja sekä kokaiinin että katinonien polttamisesta. Tutkimushankkeen tänään julkaistu katsaus sisältää laboratoriotuloksia 12.1.-3.5.2023 välillä kerätyistä näytteistä, joita kertyi 77 kappaletta. Yleisimmin tutkimukseen tuodut näytteet oli myyty amfetamiinina, kokaiinina, bentsodiatsepiineina tai katinonistimulantteina.
Kadulta labraan -tutkimukseen alkuvuonna tuoduissa näytteissä amfetamiini on edelleen yleisin, mutta kokaiinia ja katinoneja löytyy suhteessa yhä enemmän. Tuodut näytteet heijastelevat THL:n kevään 2023 jätevesitutkimuksen havaintoja pääkaupunkiseudulta, jossa kokaiinia käytettiin enemmän kuin amfetamiinia ja alfa-PVP:n käyttö oli ennätyksellisen korkealla tasolla.
Viidenneksessä kokaiininäytteistä käyttötapa oli polttaminen tai näytemuoto viittasi siihen. Lisäksi tutkimukseen tuotiin muutamia näytteitä crack-kokaiinia, jotka eivät sisältäneet kokaiinia vaan katinoneja alfa-PVP, alfa-PHP ja alfa-PHiP.
”Polttaminen ei ole ollut Suomessa tyypillinen tapa käyttää stimulantteja. EMCDDA:n julkaisemasta Euroopan huumausaineraportista 2023 voidaan tulkita, että Suomi kuuluu kärkimaihin pistämällä huumeita käyttävien väkilukuun suhteutetussa määrässä. Tämä voisi liittyä siihen, että Suomessa pistokäytössä yleisiä buprenorfiinia (Subutex) ja amfetamiinia ei käytetä polttamalla, kun taas muissa maissa yleisemmät heroiini ja kokaiini saadaan poltettavaan muotoon. Polttamisessa ei ole pistokomplikaatioihin liittyviä riskejä, mutta kynnys käyttämiseen voi toisaalta olla matalampi.” toteaa tutkimuksen käytäntöjen toteutuksesta vastaava Janne Nahkuri.
Stimulanttien jälkeen eniten tutkittavaksi tuotiin erilaisia bentsodiatsepiinejä. Aiemmissa katsauksissa bentsonäytteet ovat painottuneet Ksalol-nimellä tuotuihin näytteisiin, mutta nyt bentsonäytteitä oli useamman nimisiä ja diatsepaamia sisältäneitä näytteitä oli enemmän kuin alpratsolaamia sisältäneitä näytteitä.
Kadulta labraan -tutkimushankkeen taustoja
Kadulta labraan -tutkimushankkeen tänään julkaistussa katsauksessa on käyty läpi laboratoriotuloksia alkuvuodelta 2023. A-klinikkasäätiön koordinoimassa tutkimushankkeessa ihmiset voivat tuoda huumausaineiden jäämiä sisältäviä näytteitä laboratoriossa tutkittavaksi sekä saada niistä tulokset matalan kynnyksen toimipisteissä tai etäyhteydellä.
Kadulta labraan -tutkimushanke kestää vuoden 2024 huhtikuun loppuun ja sitä rahoittaa Koneen säätiö. Jäämänäytteiden laboratorioanalyyseista vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuskemiayksikkö.
Hankkeen varsinaisia tutkimustuloksia julkaistaan myöhemmin tutkimusartikkeleissa. Katsauksissa julkaistaan nostoja viimeaikaisista laboratoriotuloksista. Tämä katsaus on järjestyksessä kolmas. Neljän kuukauden välein julkaistavat katsaukset antavat esimerkkejä, minkälaisia löydöksiä näytteistä voidaan tehdä, mutta ne eivät ole edustava otos Helsingin huumemarkkinatilanteesta. Katsausten toivotaan innoittavan huumeita käyttäviä tuomaan omia näytteitään tutkittavaksi. Hankitun aineen sisältöä ei voi päätellä katsauksista, vaan aineen sisällöstä saa tietoa tuomalla siitä jäämän tutkittavaksi.
Aiemmat katsaukset ja ohjeet tutkimukseen osallistumiseksi
Kadulta labraan -hanke (2023). Kadulta labraan: huumejäämäanalyysien löydöksiä. Katsaus 1/2023 (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne NahkuriProjektikoordinaattoriA-klinikkasäätiö
Puh:050 5981 241janne.nahkuri@a-klinikkasaatio.fiTarja VirolainenViestintäjohtajaA-klinikkasäätiö
Puh:+ 358 50 4435 116tarja.virolainen@a-klinikkasaatio.fiTeemu KaskelaTutkijaA-klinikkasäätiö
teemu.kaskela@a-klinikkasaatio.fiTietoja julkaisijasta
A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. Rakennamme inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskitymme toiminnassamme etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
Väitöstutkimus: pakomatka arjesta voi päättyä riippuvuuteen8.5.2025 09:44:01 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki väittelee 16.5. Tampereen yliopistossa aiheesta, joka lisää ymmärrystä riippuvuuksien kehittymisestä. Tutkimus osoittaa, että todellisuuspakoisuus eli eskapismi ei ole vain hetkellinen tunne, vaan se voi ennustaa addiktioiden syntymistä. Jouhkin mukaan riippuvuudet kumpuavat usein halusta paeta arkea, jonka paineet, suoritusvaatimukset ja jatkuva mitattavuus ovat karanneet hallinnasta.
Addiktiokysely: äänestäjät pitävät huumekysymyksiä keskeisinä vaaleissa11.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön tuore Addiktiokysely osoittaa, että 57 % suomalaisista pitää huumekysymyksiä keskeisenä teemana tulevissa alue- ja kuntavaaleissa. Lähes puolet kansasta katsoo, että nuorten huumekuolemien taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset päätökset.
YleX Aamun PPP-karavaani ja Huolimöykky tien päällä pienentämässä lasten ja nuorten huolia4.4.2025 06:36:51 EEST | Tiedote
YleX Aamun Poikelus, Pehkonen ja Parikka ottavat jälleen karavaanin alleen koko päiväksi perjantaina 4.4. ja mukana on myös yksi erityinen matkustaja: Huolimöykky. PPP-karavaani käynnistää A-klinikkasäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton Huominen ilman huolimöykkyä -lahjoituskampanjan. Sen tuotoilla autetaan lapsia ja nuoria, joiden kotona on turvatonta.
Suomalaisista yli puolet rajoittaisi nettikasinoiden saatavuutta24.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Valtaosa suomalaisista (64 %) vastustaa nettikasinoiden sääntelyn höllentämistä ja edellyttää peliyhtiöiltä vastuullisuutta. A-klinikkasäätiön tuoreen Addiktiokyselyn mukaan 84 % pitää tärkeänä, että rahapelien tarjoajat tiedottavat pelaamisen riskeistä. Samalla 87 % vaatii tiukkaa ikärajavalvontaa lasten ja nuorten suojelemiseksi. Tulokset nostavat esiin ennaltaehkäisyn tärkeyden, kun hallitus valmistelee rahapelijärjestelmän uudistusta.
Suomalaiset vaativat vastuullisempaa alkoholipolitiikkaa – lasten turvallisuus huolettaa12.3.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Tuore A-klinikkasäätiön Addiktiokysely paljastaa, että suomalaisten suhtautuminen alkoholin kotiinkuljetukseen on kielteinen. Peräti 62 % ei pidä alkoholin myyntiä kotiinkuljetettuna hyvänä asiana. Samaan aikaan kansalaisilla on huoli lasten turvallisuudesta ja perheiden alkoholihaitoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme