Digimarkkinointi: kun keksit loppuvat?
Markkinoijien ja myyjien työkaluista katoavat mainonnan kohdentamiseen käytetyt kolmannen osapuolen evästeet, kun ne kielletään pian myös Google Chrome -selaimissa. Uuden tutkimuksen mukaan suomalaiset mainostajat eivät ole vielä valmistautuneet digimarkkinointia mullistavaan muutokseen: vain vajaalla viidenneksellä (23 prosentilla) suomalaisista mainostajista on selkeä suunnitelma, kuinka kolmannen osapuolen evästeet korvataan*.
Keksien poistumisen ei pitäisi tulla yrityksille puun takaa, sillä Euroopan tietosuojaviranomaiset kiristivät lainsäädäntöä verkkokävijöiden yksityisyyden suojaamiseksi jo vuonna 2019. Internet-selaimet Safari ja Mozilla Firefox ovat jo lopettaneet kolmansien osapuolten evästeiden käytön tukemisen, ja Google Chrome tekee sen vuonna 2024. Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Adform teetti Yougovilla tutkimuksen suomalaisten markkinoijien muutosvalmiudesta.
Evästeet ovat netissä surffaillessa sivuilta mukaan tarttuvia keksejä, jotka seuraavat kuluttajan yleistä verkkokäyttäytymistä ja auttavat kohdentamaan hänelle mielekästä mainontaa. Evästeet ovat helpottaneet yrittäjien ja markkinoijien työtä, sillä ne vähentävät hukkamainontaan käytettyä aikaa ja rahaa. Kuluttajan näkökulmasta evästeet auttavat löytämään juuri niitä palveluita, tuotteita ja tarjouksia, joista hän on kulloinkin kiinnostunut. Miksi evästeet siis kielletään?
“Kolmannen osapuolen evästeiden kiellolla halutaan tehdä yksityishenkilöiden tietojen keräämisestä ja mainostamisesta läpinäkyvää ja yksityisyyttä kunnioittavaa. Tiedon kerääminen evästeillä omaan käyttöön on edelleen sallittua eli selaimet ja some-alustat saavat kerätä tietoa käyttäjistä ja hyödyntää sitä omaan mainosmyyntiinsä. Periaatteessa kielto siis hyödyttää isoja selainyhtiöitä ja somejättejä vahvistaen heidän jo nyt määräävää markkina-asemaansa digitaalisessa liiketoiminnassa, markkinoinnissa ja teknisissä innovaatioissa”, taustoittaa digitaalisen markkinoinnin asiantuntijayhtiö Adformin Patrick Laukkonen ja jatkaa:
“Ongelmallista tiedonkeruusta tulee, kun sama yhtiö kerää tietoa ostaakseen, myydäkseen ja analysoidakseen mainontaa omassa suljetussa ekosysteemissään. Koska suljetut ekosysteemit eivät kommunikoi keskenään, mainostaja ei saa tietoa, kuinka monessa eri alustassa sama kuluttaja on heidän mainokseensa törmännyt ja mikä näistä mainoksista sai kuluttajan lopulta ostamaan tuotteen. Tämä johtaa siihen, että mainostaja syytää lopulta liikaa rahaa kaikkiin kanaviin, koska se ei voi varmistaa mikä kanava on tulosten takana. Sen vuoksi on myös mainostajan intressien mukaista, että markkinoilla on edelleen “vapaassa internetissä” toimivia vaihtoehtoja, jotka tarjoavat läpinäkyvyyttä siinä missä mainonta näkyy ja mitä tuloksia on saatu aikaan.”
Vain muruja jäljellä
Digimarkkinointi pohjautuu nykyisellään pitkälti evästeisiin. Kolmannen osapuolen evästeiden kiellon jälkeen yrityksillä onkin hallussaan enää murusia siitä datasta, mitä ne ovat aiemmin käyttäneet mainontansa kohdentamisessa. Mainostajien näkökulmasta vaikutus on dramaattinen.
“Teettämämme tutkimuksen mukaan vain neljänneksellä (26 %) Suomessa toimivista yrityksistä on selkeä käsitys siitä, miten kolmannen osapuolen evästeiden kielto vaikuttaa heidän markkinointiinsa. Yhtä suurella määrällä (26 %) ei ole vielä hajuakaan, ja loputkin vain arvailevat miten heidän tulisi jatkossa toimia oikeat kohderyhmät saavuttaakseen*”, kertoo Laukkonen.
“Kolmannen osapuolen evästeiden kielto ei ole kertarysäyksellä tapahtuva, uusi asia, sillä Mozilla Firefox ja Safari ovat ne jo käytöstä poistaneet. Kaikista suomalaisista netinkäyttäjistä evästeiden ulkopuolella on jo vuoden verran ollut noin 20 prosenttia** ja mobiilisti surffaavista 32 prosenttia käyttäjistä. Näille kuluttajille näytettyä mainontaa ei ole kohdennettu heidän verkkokäyttäytymisensä mukaisesti. Tutkimukseemme osallistuneista yrityksistä viidennes (20 %) on sitä mieltä, että evästeiden poistumisella on jo nyt ollut negatiivisia vaikutuksia heidän mainontansa tehokkuuteen. Tämän vuoksi mainostajien kannattaisi ottaa käyttöönsä uudenlaiset ratkaisut jo nyt.”
Vain harva suomalainen mainostaja on varautunut muutokseen
Digitaalisen markkinoinnin asiantuntijan Adformin Yougovilla teettämän tutkimuksen mukaan alle neljännes (23 %) suomalaisista yrityksistä kertoi olevansa muutokseen hyvin valmistautuneita. Kolmannes (32 %) kertoi, ettei heillä ole vielä tietoa tai näkemystä siitä minkälaisia ratkaisuja kolmannen osapuolen evästeiden korvaamiseen on mahdollisesti olemassa.*
“Yllättävää on se, kuinka heikosti korvaavat ratkaisut tunnetaan edelleen. Markkinassa kaivattaisiin uusia ratkaisuja sekä proaktiivisuutta niiden testaamiseksi, jotta meillä olisi jatkossakin myös avoimeen ekosysteemiin perustuvia palveluita”, kannustaa Laukkanen.
Kun kolmannen osapuolen evästeitä ei voi enää käyttää, eri yritysten keräämän käyttäjädatan väliltä puuttuu linkki: mainostaja ei enää tiedä millä sivuilla kuluttaja on aikaisemmin vieraillut, joten ei voi esimerkiksi kohdentaa hotellimainoksia vain lentoyhtiöiden sivuilla vierailleille. Sen vuoksi yritysten pitäisi löytää ratkaisut, miten he voivat kerätä dataa ensimmäisen osapuolen evästeillä ja hyödyntää sitä mainonnan kohdentamiseen läpinäkyvällä ja turvallisella tavalla.
“Ensimmäinen askel muutokseen valmistautumisessa on selvittää mihin selaimiin ja ympäristöihin nykyiset mediaostot keskittyvät ja mihin järjestelmiin kolmannen osapuolen keksien poistuminen vaikuttaa. Moni ei ole ehkä tullut ajatelleeksi, että myös verkkosivustojen nykyinen analytiikka nojaa pitkälti evästeisiin. Sen jälkeen pitäisi etsiä ratkaisuja oman datan keräämiseen ja hyödyntämiseen sekä digimainonnan kohdentamiseen”, vinkkaa Laukkonen ja jatkaa:
“Monet yritykset keräävätkin omaa dataa kovaa vauhtia. Myös kävijätiedon hyödyntämiseen löytyy jo nyt ratkaisuja. Esimerkiksi meidän asiakkaamme hyödyntävät ID Fusion -algoritmiä, jonka avulla ensimmäisen osapuolen evästeitä voidaan käyttää uudelleenmarkkinointiin. Uudet keinot voi siis ottaa käyttöön vaikka heti, jotta kolmannen osapuolen evästeiden poistuessa ei aloiteta nollapisteestä.”
*Marketing decision makers, Adformin toimeksiannosta tehnyt Yougov 2023. Tutkimuksen kohderyhmänä oli yritysten päätöksentekijät 11 eri maassa. Suomesta 133 vastaajaa.
** https://gs.statcounter.com/browser-market-share/all/finland/a%3E)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Patrick LaukkonenAdform
Puh:0400 729700patrick.laukkonen@adform.comSini SorainenWolfcom PR Boutique
Puh:0400397464sini.sorainen@wolfcom.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Kartano- ja puutarhakierrokselle Viroon30.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Viron maaseudulla matkaava voi joutua hieraisemaan silmiä, kun yhtäkkiä keskellä metsää ja peltoa kohoaa tornein ja kaari-ikkunoin koristeltu linna, joka vetää vertoja mille tahansa satuprinsessan asumukselle. Näky ei kuitenkaan ole harvinainen, sillä Virossa on maan pinta-alaan ja väestötiheyteen suhteutettuna maailman eniten kartanoita. Viron reilusti yli tuhannella kartanolla on ollut suuri vaikutus paitsi maan arkkitehtuuriin ja sisustustyyleihin, myös puutarha- ja maisemasuunnitteluun, kulttuuriin ja designiin.
Suomen parhaaksi äänestetty hampurilaisravintola Helsingin Tislaamolle29.4.2025 10:41:23 EEST | Tiedote
Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi* vuonna 2024 äänestetty hankasalmelainen Grill Room saapuu kesäksi ilahduttamaan The Helsinki Distilling Companyn ravintola-asiakkaita. Grill Room X Tislaamo Distillery Bar avautuu vappuaattona ja palvelee tislaamoravintolan terassilla elokuun loppuun asti.
Finnjävel tuo röpörieskan Helsingin parhaalle aamiaiselle15.4.2025 12:07:44 EEST | Tiedote
Ainutlaatuisista hotelleistaan tunnettu NH Collection juhlistaa 10-vuotista taivaltaan maailman metropoleissa. Suomeen korkeatasoinen hotelliketju saapui 2024, kun Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon historiallisiin kiinteistöihin avautui NH Collection Helsinki Grand Hansa. Kymmenen NH Collection -hotellia Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa tuo juhlavuoden kunniaksi aamiaiselleen paikallisen huippuravintolan luoman annoksen. Helsingissä juhla-annoksesta vastaa maailman ainoa suomalaisesta ruokaperinteestä ammentava Michelin-tähtiravintola Finnjävel.
Kupoli on Suomen paras uusi cocktailbaari – tähtää maailman huipulle1.4.2025 15:06:46 EEST | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin kupolitornissa sijaitseva, pohjoisesta luonnosta ja sesongeista ammentava Kupoli on nopeasti noussut ilmiöksi cocktail-piireissä. Tunnustuksena erottuvasta konseptista, uniikista ympäristöstä sekä taidokkaista cocktaileista on Kupoli nimetty Suomen parhaaksi uudeksi cocktailbaariksi pohjoismaisessa Bartenders’ Choice Awards -kilpailussa.
Seitsemän poikkeuksellista yöpymiselämystä Virossa28.3.2025 09:59:42 EET | Tiedote
Virolaisten kekseliäisyys ja kädentaidot näkyvät myös naapurimaan majoitustarjonnassa. Eri puolille Viroa syntyy jatkuvasti uusia, jännittäviä majoituspaikkoja, jotka tarjoavat unohtumattomia kokemuksia lomalaisille. Päänsä voi painaa tyynyyn esimerkiksi luksushotellista tutuin mukavuuksin varustellussa puumajassa, teltassa, lasimökissä, kelluvassa talossa tai päreiglussa. Karut rannat, villit rämeet ja luonnontilaiset metsät kutsuvat helmaansa täydelliseen irtiottoon arjesta. Kokosimme esimerkkejä erikoisista majapaikoista, jotka tarjoavat ikimuistoisia elämyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme