Vanhemman laulu tukee keskosvauvan aivojen kehitystä ja äidin hyvinvointia ennenaikaisen syntymän jälkeen

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan laulaminen voi edistää keskosvauvojen kuuloaivokuoren kehitystä. Laulaminen voi myös tukea äitien hyvinvointia sekä äidin ja vauvan välistä suhdetta.
Musiikkiterapeutti Kaisamari Kostilaisen psykologian alan väitöstyö oli osa Laulava Kenguru -pitkittäistutkimusta. Siinä osa vanhemmista kuului interventioryhmään, jossa musiikkiterapeutti tutkimuksen alussa motivoi ja tuki vanhempia laulamaan tai hyräilemään kenguruhoidon aikana vauvan laskettuun aikaan asti. Osa vanhemmista kuului kontrolliryhmään. He pitivät vauvaansa kenguruhoidossa osaston ohjeiden mukaisesti ilman musiikkiterapeutin ohjeistusta laulamiseen.
– Kenguruhoidon aikana tapahtuva laulaminen auttoi äitejä rentoutumaan ja muodostamaan läheisemmän suhteen vauvaan, ja samalla laulu kehitti vauvan aivoja, Kostilainen kertoo.
Laulu näkyi EEG-mittauksessa
Tutkimuksessa käytettiin aivosähkökäyrämittausta kartoittamaan laulamisen vaikutusta keskosten aivojen kykyyn erotella pieniä puheäänien muutoksia. Tämä kyky on tärkeää normaalin kielenkehityksen kannalta. Äitien ahdistuneisuutta mitattiin kyselyllä. Lisäksi äidit kertoivat, miltä vauvalle laulaminen heistä tuntui ja miten he kokivat sen vaikuttavan vauvaan ja itseensä.
Interventioryhmän vauvoilla oli suuremmat aivovasteet puheäänten muutoksille verrattuna kontrolliryhmän vauvoihin. Mitä useampana päivänä vanhemmat lauloivat vauvalleen, sitä suuremmat aivovasteet vauvoilla oli.
– Kuulojärjestelmän kehitys näyttäisi siis hyötyvän toistosta. Keskosvauvalle laulamisen vaikutukset näkyivät jo lasketussa ajassa eli silloin, kun vauvan täysiaikainen syntymäaika olisi ollut, Kostilainen kertoo.
Interventioryhmän äideillä ahdistuneisuus väheni tilastollisesti merkitsevästi verrattuna kontrolliryhmän äiteihin, jotka eivät laulaneet.
– Interventioryhmän äidit kokivat laulamisen rentouttaneen vauvoja ja heitä itseään, kohottaneen heidän mielialaansa ja vaikuttaneen positiivisesti heidän hyvinvointiinsa. Äidit kokivat, että laulaminen myös edisti vuorovaikutusta ja tunnetason läheisyyttä. Kaikki musiikkiterapeutin tukea saaneet äidit jatkoivat laulamista arjessa tutkimuksen jälkeen.
Opas vanhemmille
Teho-osaston ääniympäristö voi aiheuttaa keskosvauvalle fysiologista stressiä. Tutkijat uskovat, että se voi vaikuttaa myös lapsen myöhempään kehitykseen.
– Sairaalan ääniympäristöön tulisi kiinnittää huomiota vähentämällä stressaavaa ärsykettä ja lisäämällä kehitystä tukevaa ärsykettä, kuten vanhemman puhetta ja laulua, kertoo Kostilainen, joka on erikoistunut vastasyntyneiden teho-osaston musiikkiterapiaan.
Vuosittain Suomessa noin kuusi prosenttia vauvoista syntyy ennenaikaisesti. Väitöstutkimuksensa ja muun kirjallisuuden pohjalta Kostilainen teki keskosvanhemmille oppaan, joka neuvoo ja motivoi vanhempia oman äänen käyttöön keskossyntymän jälkeen.
Kostilaisen mukaan varhaisen tuen ja tiedon tarjoaminen vanhemmille jo osastohoidon aikana on perusteltua ja tärkeää.
– Keskosuus kohottaa riskiä vauvan myöhemmän kehityksen, kuten kielenkehityksen ongelmille. Se myös altistaa vanhempia masennukselle ja ahdistukselle, mikä voi vaikuttaa vauvan ja vanhemman vuorovaikutuksen laatuun. Laulaminen on helppo ja kaikille perheille mahdollinen keino keskosvauvan kehityksen, vanhemman hyvinvoinnin ja vuorovaikutussuhteen tukemiseen, ja sitä voisi ottaa tietoisemmin osaksi perhekeskeistä hoitoa.
FM Kaisamari Kostilainen väitteli 19.6.2023 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The impact of parental singing on neural speech sound processing in preterm infants, maternal wellbeing, and early relationship after preterm birth - Implications for practice in neonatal care". Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisamari Kostilainen
kaisamari.kostilainen@helsinki.fi
Puhelin: 0504083392
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kuurojen itsemääräämisoikeutta on rajoitettu eugeniikan varjolla yli sadan vuoden ajan18.8.2025 10:02:15 EEST | Tiedote
Maija Koiviston tutkimus valottaa erityisesti kuurojen naisten asemaa ja kehollisia oikeuksia. Väitöstilaisuuden kieli on kansainvälinen viittominen.
Helsingin yliopisto nousi sijalle 94 arvostetussa Shanghain yliopistovertailussa15.8.2025 10:07:24 EEST | Tiedote
Yliopiston sijoitus on nousussa 2010-luvun suuria yliopistoleikkauksia seuranneiden laskuvuosien jälkeen. ”Nyt kun kehitys on jälleen saatu nousuun, sitä ei tulisi vaarantaa uusilla leikkauksilla”, sanoo vararehtori Anne Portaankorva.
Menetyksiä pohjoisessa, tulokkaita etelässä – ilmastonmuutos muokkaa yöperhosten yhteisöjä eri puolilla Suomea13.8.2025 12:38:50 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutos muokkaa yöperhosten yhteisöjä eri puolilla Suomea. Helsingin yliopiston tutkijoiden mukaan kylmiin olosuhteisiin sopeutuneet lajit harvinaistuvat pohjoisessa samalla kun Etelä-Suomeen saapuu lämpimään sopeutuneita lajeja manner-Euroopasta.
Kulttuuriperintöoikeus ei pelasta Venetsiaa12.8.2025 08:39:34 EEST | Tiedote
Maailmanperintöjärjestelmän kyky tarjota oikeudellista suojaa kulttuuriperintökohteille on puutteellinen. Oikeustieteellinen väitöskirjatutkimus osoittaa, ettei jäykkä juridinen järjestelmä tunnista ilmastonmuutoksen tuomia haasteita.
Resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloissa ja kulkeutuvat myös muihin maihin11.8.2025 14:07:31 EEST | Tiedote
Antibiooteille resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloista muualle maailmaan erityisesti sotavammapotilaiden mukana, mikä aiheuttaa haasteita terveydenhuollossa. Sairaaloiden ulkopuolella uhkaa ei kuitenkaan ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme