Sinileväkukintojen määrä kasvanut hieman Pirkanmaalla
Poutainen ja lämmin sää on ollut suotuisa sinileväkukintojen muodostumiselle aiempien viikkojen sateiden jälkeen. Sadevesien mukana vesistöihin on kulkeutunut ravinteita levien käyttöön.
Tällä viikolla vähäisiä määriä sinilevää havaittiin Pyynikin, Rauhaniemen ja Elianderin uimarannoilla Tampereella, Herrasen uimarannalla Virroilla, Vanajavedellä Sääksmäen sillan havaintopaikalla Valkeakoskella, Nokialla Naarlahdella, Maatianlahdella ja Lehtiniemessä, Vesilahden kirkonkylällä Pyhäjärvellä sekä Sastamalan Liekovedellä. Runsaammin sinilevää on tällä viikolla havaittu Kangasalan Kirkkojärvellä.
Asiantuntijoiden ylläpitämien havaintopaikkojen lisäksi sinilevästä kirjattiin yleisöhavaintoja tällä viikolla muun muassa Roineen Tossanselältä, Mallasveden Kyäntäänniemeltä, Vanajaveden Kaarteenlahdelta, Kyrösjärven Humalahiedanlahdelta ja Pyhäjärven Lahdenpohjanlahdelta.
Kaikki levätilanteesta kiinnostuneet kansalaiset voivat ilmoittaa levähavainnostaan Vesi.fi-karttapalvelussa tai Jarviwiki.fi-sivustolla Havaintolähetin avulla. Kaikki ilmoitetut havainnot tulevat näkyviin molempiin palveluihin.
Pintavesien lämpötilat nousseet
Siinä missä vielä viime viikolla Pirkanmaan suurten järvien lämpötilat olivat hieman pitkän ajan keskiarvoa viileämpiä, ovat ne tällä viikolla nousseet kutakuinkin heinäkuun puolivälin tyypilliselle tasolle. Pintaveden lämpötila mitataan aamuisin klo 8 rannan läheisyydestä 20 cm:n syvyydestä.
Vältä leväpitoisen veden käyttöä
Sinilevää sisältävään veteen on syytä suhtautua aina siten, että se saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Jos vedessä on silmin havaittavissa määrin sinilevää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä.
Sinilevät voivat aiheuttaa muun muassa allergiareaktioita, pahoinvointia, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväalueelta pyydetyn kalan lihaa voi syödä, mutta sisäelinten käyttöä pitää välttää. Lisäksi kannattaa perkaamisen päätteeksi pestä sekä kala että kädet huolellisesti puhtaalla vedellä.
Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen: puh. 0800 147 111 (palvelee 24 h/vrk).
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Vesienhoidon asiantuntija Kukka Kujala, puh. 0295 036 023 kukka.kujala(at)ely-keskus.fi
Ylitarkastaja Salla Taskinen, puh. 0295 036 150 salla.taskinen(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Luikesneva-Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy17.10.2025 11:34:56 EEST | Tiedote
Elements Suomi Oy suunnittelee tuulivoimahankkeen rakentamista sekä hankkeeseen liittyvää voimajohtoa Ikaalisten ja Parkanon kaupunkien alueelle.
Ympäristöavustukset ovat nyt auki – myös Pirkanmaalla tukea voi hakea ympäristön hoitoon17.10.2025 09:17:01 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa on avautunut tänään 17. lokakuuta useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Avustuksia voi hakea 1. joulukuuta 2025 saakka.
Akaan viitoitus uudistuu10.10.2025 12:13:10 EEST | Tiedote
Akaan kaupungin näkyvyys paranee jatkossa, kun maantieverkon viitoituskohde Toijala korvataan nimellä Akaa. Muutos tehdään vaiheittain loppuvuoden 2025 aikana ja sen yhteydessä myös viittojen pystytysrakenteet uudistetaan vastaamaan nykyisiä törmäysturvallisuusvaatimuksia.
Vesi on nyt tavanomaista matalammalla Pirkanmaalla9.10.2025 15:47:52 EEST | Tiedote
Vesitilanne on nyt lokakuussa Pirkanmaalla kuivahko etenkin maakunnan pohjoisosissa. Säännöstellyissä järvissä vedenkorkeudet ovat kuitenkin tavanomaisella tasoilla. Vuoden 2025 säännöstelykatsaus on julkaistu.
Vanajaveden seudulla ainutlaatuista luontoa9.10.2025 08:42:16 EEST | Tiedote
Priodiversity LIFE auttaa maanomistajia toimimaan luonnon monimuotoisuuden puolesta. Suomen kaikkien aikojen suurin luontokatoa torjuva hanke, Priodiversity LIFE, aloittaa Pirkanmaalla luonnonhoidon kunnostustoimet Vanajaveden seudulla. Alue valittiin ensimmäiseksi Pirkanmaan kohteeksi kahdeksan muun hyvän ehdokkaan joukosta. Vanajaveden seudun arvokas lajisto ja monimuotoiset luontotyypit ovat pirkanmaalaisittain ainutlaatuisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme