Uusi potilasturvallisuuslääkäri toivoo tiivistä yhteistyötä terveydenhuollon kanssa

PVK:n potilasturvallisuuslääkäri vaihtuu, kun vuodesta 2017 potilasturvallisuuslääkärinä toiminut Maiju Welling siirtyy urallaan uusiin haasteisiin.
Potilasturvallisuuteen liittyvät asiat ovat Morag Tolville entuudestaan tuttuja, sillä hän on toiminut laatulääkärinä ja tehnyt myös potilasturvallisuuteen liittyvää tutkimusta. Lisäksi Tolvi suorittaa parhaillaan terveydenhuollon laadun ja potilasturvallisuuden erityispätevyyttä, joka on osa Lääkäriliiton erityispätevyysjärjestelmää.
- Potilasturvallisuusasiat kiinnostavat minua, koska terveydenhuollossa potilas on kaiken toiminnan keskiössä. Meidän pitää aina miettiä, toimimmeko turvallisesti, laadukkaasti ja vaikuttavasti. Muuten toiminta on täysin turhaa, ja voi pahimmassa tapauksessa jopa vahingoittaa potilasta, Morag kuvailee.
Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkärin tehtävänä on pitää yhteyttä sekä hyvinvointialueisiin ja hoitolaitoksiin että muihin potilasturvallisuutta edistäviin toimijoihin Suomessa ja Pohjoismaissa. Potilasturvallisuuslääkärillä on näköalapaikka suomalaisiin hoitolaitoksiin ja niiden hoitokäytäntöihin.
- Haluaisin viedä ruohojuuritasolle tietoa PVK:n toiminnasta ja näyttää, kuinka tärkeää sen toiminta on. Haluan myös edesauttaa yhteistyötä terveydenhuollon kanssa ja madaltaa kynnystä PVK:n ja terveydenhuollon välisen tutkimuksen tekemiseen, Morag kertoo.
- Potilasvakuutuskeskus tekee työtä potilasturvallisuuden eteen monella rintamalla. Tuotamme vahinkotietoa eri muodoissa potilasvahinkojen ehkäisemiseksi, ja pyrimme edistämään myös vahingoista oppimisen kulttuuria hoitolaitoksissa. Potilasturvallisuuslääkäri toimii tärkeänä linkkinä meidän ja hoitolaitosten välillä, tuoden meille viestiä myös potilastyön arjesta, Potilasvakuutuskeskuksen johtaja Minna Plit-Turunen sanoo.
Avainsanat
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Potilasvakuutuskeskus (PVK) käsittelee kaikki terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset Suomessa, vuosittain yli 9 000 tapausta. PVK ratkaisee potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön perusteella, onko kyseessä korvattava potilasvahinko, ja maksaa korvaukseen oikeutetulle lain mukaiset korvaukset. PVK toimii potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten turvana ja edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoja. Keskuksen jäseniä ovat kaikki Suomessa potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt. www.pvk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Potilasvakuutuskeskus
BLOGI | Turvallinen synnytys on jokaisen oikeus – myös muuttuvassa sairaalakartassa8.4.2025 07:10:00 EEST | Blogi
Suomessa on alhainen äiti- ja lapsikuolleisuus, mutta potilasvahinkoja voi yhä tapahtua. Synnytyksen etenemistä ja mahdollisia ikäviä yllätyksiä ei voi ennustaa. Nostaako synnytysten keskittäminen isompiin keskuksiin kotisynnytysten määriä entisestään, ja miten se vaikuttaa potilasturvallisuuteen, pohtii potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi blogissaan.
BLOGI | Hoito ei vastannut odotuksia - onko kyseessä potilasvahinko?2.4.2025 06:50:00 EEST | Blogi
Suomen korkeatasoiseen terveydenhuoltoon kohdistuu suuria odotuksia. Aina hoidon lopputulos ei kuitenkaan vastaa toiveita, ja mieleen voi hiipiä epäilys hoitovirheestä. Terveydenhuoltoon liittyy väistämättömiä riskejä, eikä kaikkia sairauksia voida parantaa tai edes lievittää, muistuttaa Minna Plit-Turunen blogissaan.
BLOGI | Vuosiraportin suurin uutinen: valtakunnassa kaikki hyvin19.3.2025 06:19:00 EET | Blogi
Potilasvakuutuskeskus julkaisee vuosittain potilasvahinkotilastot sille ilmoitetuista tapauksista ja korvatuista vahingoista. Vuosiraportti tarjoaa harvoin yllätyksiä. Miksi näin on, pohtii Potilasvakuutuskeskuksen johtaja Minna Plit-Turunen blogissaan.
Potilasvahinkoilmoitusten määrässä nousua – korvauksia maksettiin 25,2 miljoonaa euroa19.3.2025 06:18:00 EET | Tiedote
Potilasvahinkoilmoitusten määrä kasvoi vuonna 2024, ja ilmoitusten kokonaismäärän ennustetaan ylittävän vuoden 2023 tason. Nousu viittaa siihen, että koronapandemiaa edeltänyt vuoden 2019 ennätystaso lähestyy. Korvattavat potilasvahingot liittyivät useimmiten leikkaus- ja anestesiatoimenpiteisiin sekä kliinisiin hoito- ja tutkimustoimenpiteisiin.
Lapsille tapahtuu harvoin potilasvahinkoja25.2.2025 06:07:00 EET | Tiedote
Vuosittain Suomessa korvataan runsaat 2 000 potilasvahinkoa. Valtaosa korvattavista vahingoista tapahtuu aikuisille. Alaikäisille eli alle 18-vuotiaille lapsille tapahtuneita vahinkoja korvataan vuosittain noin 140, mikä on 6 prosenttia kaikista korvattavista vahingoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme