Rahoitusta haettavana miljoonapotti Hämeen maaseudun kehittämiseen

Rahoitusta voi hakea ELY-keskukselta tai paikalliselta Leader-ryhmältä. ELY-keskuksella on tälle vuodelle käytettävissä hanke- ja yritystukiin yhteensä noin 3,3 miljoonaa euroa, ja Hämeen alueen neljältä Leader-ryhmältä on rahaa haettavana yhteensä lähes 1,6 miljoonaa euroa.
”Mahdollisuudet hyödyntää rahoitusta ja sitä kautta kehittää Hämeen maaseutua sekä parantaa alueen elin- ja vetovoimaa ovat laajat. Tarjolla on erinomainen tilaisuus tehdä maaseudusta entistä parempi paikka elää, asua ja yrittää”, toteaa kehittämispäällikkö Timo Kukkonen Hämeen ELY-keskuksesta.
Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä joukko erilaisia hanketukia. Lisää hanketukimuotoja avataan syksyn mittaan. Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienet yritykset, ja tukea voi saada esimerkiksi yritystoiminnan käynnistämiseen tai investointeihin. Hanketuissa näkyvät esimerkiksi ympäristö- ja ilmasto, ja tukea voivat hakea vaikkapa yhdistykset, järjestöt, oppilaitokset ja kunnat. Hanketuissa on paljon mahdollisuuksia kehittää monipuolisesti elinkeinoja – muun muassa elintarvikealaa, biotaloutta ja matkailua sekä saada tukea esimerkiksi laajakaistarakentamiseen.
”ELY-keskuksesta tuettujen kohteiden skaala on ollut laaja aiemmilla kausilla. Aiemmin on tuettu muun muassa matkailupalveluja, maatilojen osaamista, elintarvikeyritysten kilpailukykyä, luontoreitistöjen infran parantamista sekä maaseudulla toimivien yritysten investointeja. Nyt vain hyviä hakemuksia tulemaan!”, kannustaa kehittämispäällikkö Kukkonen.
Hämeen alueella rahoituksen parissa toimivat tahoillaan Hämeen ELY-keskus sekä alueen neljä Leader-ryhmää – Päijät-Hämeessä toimiva Päijänne-Leader ry ja Kanta-Hämeessä LounaPlussa ry, Linnaseutu ry ja Eteläisen maaseudun osaajat ry. Leader-ryhmissä on kyse maaseudun kehittämisyhdistyksistä. Leader-ryhmät voivat myöntää rahoitusta sekä yhteisöllisiin hanketukiin että hyvinkin monenlaisiin yritysten kehittämistukiin ja investointeihin.
”Leader-toiminnan ytimessä on ajatus, että paikallisilla ihmisillä on itsellään paras tieto, mihin suuntaan omaa kotiseutua olisi viisasta kehittää. Kehittämisrahoitusta voi käyttää todella moneen, mikä on hieno asia, koska tarpeitakin on monia”, toteaa Linnaseutu ry:n toiminnanjohtaja Jussi Pakari.
Maaseudun yritys- ja hanketuet rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta ja kansallisista varoista. Tukien hakeminen tapahtuu Hyrrä-asiointipalvelussa, joka on uudistunut käyttöliittymältään uudelle EU-rahoituskaudelle. Uudistunut asiointipalvelu ohjaa ja opastaa hakemuksen teossa aiempaa enemmän.
”Jos mieleen tulee potentiaalinen idea, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä joko meihin Leader-ryhmissä tai alueen ELY-keskukseen. Me autamme eteenpäin. Kiteytetysti Leader-työkin on neuvontaa, rahoitusta ja toimintaa paikkakunnan parhaaksi”, tiivistää Leader-toiminnanjohtaja Pakari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietodot:
Kehittämispäällikkö Timo Kukkonen, timo.kukkonen@ely-keskus.fi, p. 0295 025 065
Toiminnanjohtaja, Linnaseutu ry, Jussi Pakari, toimisto@linnaseutu.fi, p. 041 468 8300
***
Yleisesti tukiin ja Leader-toimintaan liittyen voit olla yhteydessä myös muihin Hämeen Leader-yhdistyksiin
Toiminnanjohtaja, EMO ry, Esko Pietari, emo@emory.fi, p. 050 573 2972
Toiminnanjohtaja, LounaPlussa ry, Tuula Kallioinen, tuula.kallioinen@lounaplussa.fi, p. 050 583 4715
Johtava asiantuntija, Päijänne-Leader ry, Jukka-Pekka Jauhiainen, jp.jauhiainen@paijanne-leader.fi, p. 040 087 6442
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Uusi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa 1.1.2026 – toimii Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä19.6.2025 08:37:45 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa 18.6.2025. Ensi vuonna ELY-keskusten palvelut Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä löytyvät Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta.
Uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus aloittaa 1.1.2026 – toimii Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä19.6.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Ensi vuoden alussa voimaan astuva valtion aluehallinnon uudistus tuo muutoksia Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen. Maakuntien asukkaat, yritykset ja organisaatiot saavat jatkossa valtaosan nykyisten ELY-keskusten palveluista uudesta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Juhannusviikon sateet viilentävät uimavesiä18.6.2025 09:14:07 EEST | Tiedote
Järvivedet ehtivät viime viikonloppuna lämmetä tavanomaista lämpöisemmiksi, mutta lähipäivien sateet viilentävät uimavedet tavanomaiselle tasolle. Vaikka harva kaipaa sateiden viilentävää vaikutusta juhannuksen alla, sateet tuovat kuitenkin tarpeellista täydennystä moniin järviin ja pohjavesivarantoihin. Useiden järvien vedenpinnat ovat poikkeuksellisen kevään jälkeen edelleen matalalla, koska kevättulvia ei viime keväänä tullut. Nyt saapuvat sateet auttavat ehkäisemään kuivuusriskejä myöhemmin kesällä. Viime viikon sateet eivät riittäneet nostamaan pohjavesien pintaa, vaan pohjavesien pinnan lasku jatkuu.
Huomioi linnunpoikaset juhannuskokkoa polttaessa12.6.2025 07:13:00 EEST | Tiedote
Lyhytaikainen ihmistoiminta voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittoja linnustolle. Juhannuskokon polttaminen lintuja tahallisesti häiriten rikkoo luonnonsuojelulakia ja voi tuhota pesinnät.
Tienpientareiden niittotyöt käynnistyvät pian11.6.2025 10:23:00 EEST | Tiedote
Tienpientareiden niittotyöt käynnistyvät kesäkuun puolessa välissä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella osana tienpidon huoltotöitä. Niitoilla pyritään pitämään liikenteessä tarvittavat näkemäalueet kunnossa, vähentämään vesakon kasvua ja estämään heinikon taittuminen ajoradalle. Lisäksi niittotyöt edistävät ojien toimivuutta sekä pitävät liikenneympäristön siistinä ja selkeänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme