Ympäristöarvot vaikuttavat johtoreitteihin: Kotkanpesä muutti suunnitelmia Mustasaaressa

Mustasaaren Kaukaluodossa (Köklot) kotkanpesä toi tärkeän mutkan matkaan sähköverkon korjausrakentamishankkeessa.
- Suunnittelimme uuden reitin niin, että pesä saatiin kierrettyä, kertoo projektipäällikkö Daniel Yrjas.
Hankkeessa on myös rauhoitettu lintujen pesimisaika ajoittamalla kaivutyöt syksylle.
Ympäristöarvot huomioidaan verkon rakentamisessa niin voimajohtojen reittisuunnittelussa kuin uusien materiaalien valinnassa ja poistuvien kierrätyksessä.
Esimerkiksi ympäristölle haitalliset CCA-kyllästetyt pylväät korvataan ja pylväsmuuntamoiden öljyn valumariski poistetaan öljynkeräyskaukaloilla.
Kaukaluodon saneeraushankkeessa käytetään painekyllästettyjä, Pohjoismaiden puunsuojaneuvoston asettamien kriteerien mukaisia NTR-A-puupylväitä. Myös maastossa liikkumista ja työskentelyä suunnitellaan.
- Haastavassa saaristomaastossa pyrimme talvisin kulkemaan jäitä pitkin ja tekemään osan töistä silloin, kun lämpötila on vielä pakkasen puolella. Näin vältämme ylimääräisten jälkien syntymistä maastossa, kertoo Yrjas.
- Olemme toisinaan myös pystyttäneet pylväitä käsityöllä, koska isojen työkoneiden aiheuttama haitta maastolle olisi ollut turhan suuri. Pyrimme aina siihen, että hankkeista aiheutuvat haitat ympäristölle ja eri sidosryhmille olisivat mahdollisimman pieniä.
Kaukaluodon verkonsaneeraushankkeen arvo on noin puoli miljoonaa euroa ja aliurakoitsijana toimii Oy Ravera Ab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tavoitettavissa 11.7. klo 12 - 14:
Daniel YrjasprojektipäällikköVaasan Sähköverkko
Puh:063245279daniel.yrjas@vaasansahkoverkko.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 135 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2022 oli noin 330 milj. euroa. Vuonna 2022 Vaasan Sähkö täytti 130 vuotta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Suomen suurin käytössä oleva sähkökattila-lämpövarastoyhdistelmä sijatsee Vaasassa17.11.2023 10:51:09 EET | Tiedote
Vaasan Vaskiluodossa on juuri otettu käyttöön 120 megawatin edestä uutta sähkökattilakapasiteettia ja laajennettu lämpövarasto. Vaasan Voiman laitoksen sähkökattiloiden teho on hankinnan myötä yhteensä 160 megawattia, mikä asettaa Vaasan kaukolämmön sähkökattilat tehollisesti Suomen suurimpien joukkoon. Yhdessä laajennetun lämpövaraston kanssa ratkaisu tuo järjestelmään kaivattua joustoa ja kustannustehokkuutta samalla vähentäen kaukolämmön tuotannon päästöjä.
Energiakriisin vaikutus näkyy edelleen tuloksessa26.10.2023 07:05:00 EEST | Tiedote
Tammi–syyskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 135,9 miljoonaa euroa (229,2 M€). Liiketulos laski viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta ollen negatiivinen -0,7 miljoonaa euroa (18,7 M€). Liiketulosennuste koko vuodelle 2023 on syyskuun lopun tilanteessa vuotta 2022 korkeampi, mutta vaihteleva markkina ja epävarma globaali tilanne saattavat edelleen vaikuttaa voimakkaasti loppuvuoden kehitykseen. Yhtiön omavaraisuusaste nousi 49,6 prosenttiin (38,6 %).
Vaasan Sähkö kiittää palautteesta: Pörssisähkö-tuotteen hinnoittelu uudistuu23.10.2023 13:59:25 EEST | Tiedote
Viime viikolla jotkut uutislähteet nostivat esille Vaasan Sähkön Pörssisähkö-tuotteen hinnoittelutavan. Uutisoinnin aiheuttamat yhteydenotot antoivat yritykselle syyn tarkastella tuotetta ja pohtia, vastaako se asiakkaiden toiveita. 1.11. alkaen tuote hinnoitellaan siten, että negatiiviset pörssihinnat huomioidaan asiakkaan laskulla.
Påttin lämpöpumppulaitoksessa alkaa käyttöönottovaihe17.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaasalaisen Påttin jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennettavassa lämpöpumppulaitoksessa alkaa seuraavaksi käyttöönottovaihe. Laitoksen valmistuttua tekoäly auttaa ennustamaan hukkalämmön määrää ja lämpötilaa.
Vakaampi markkina tämän viikon pörssihintanoususta huolimatta25.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 102,5 miljoonaa euroa (126,2 M€). Liikevoitto laski viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta ollen 1,7 miljoonaa euroa (6,8 M€). Omavaraisuusaste nousi 49,1 prosenttiin (34,9 %). Tämän viikon poikkeuksellisen korkeat pörssisähköhinnat ovat nopeuttaneet kuluttajien päätöksentekoa koskien talven sähkösopimusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme