Pirkanmaan liitto

Energiamurros etenee Pirkanmaalla

Jaa

Pirkanmaa tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä, mutta miten maakuntamme on tässä matkassa tähän mennessä onnistunut? Tavoitteena on, että ilmastopäästöistä olisi vuonna 2030 vähennetty 80 prosenttia verrattuna vuoden 2007 päästötasoon. Tällä hetkellä olemme onnistuneet Pirkanmaalla tiputtamaan päästöjä 31 prosenttia, paljon on siis vielä kirittävää.

Suunta käy ilmi uudesta selvityksestä Kohti hiilineutraalia Pirkanmaata, joka on valmistunut Pirkanmaan liiton ja Pirkanmaan ELY-keskuksen yhteistyönä.

Päästövähennysten tilannetta tarkastellaan liikennevalomallilla seuraavissa teemoissa: liikenne ja liikkuminen, yhdyskuntarakenne ja rakentaminen, maa- ja metsätalous, energiantuotanto ja energiatehokkuus, elinkeinoelämän vastuulliset ratkaisut sekä hiilinielut ja kompensointi. Lisäksi kerrotaan esimerkkejä toteutetuista toimista.

Pirkanmaan liikennevalojen yleisväri on keltainen, kun tarkastellaan Hiilineutraali Pirkanmaa 2030 -tiekartan toimenpiteiden etenemistä vuosien 2020–2022 välillä. Väri kertoo, että työ on aloitettu ja suunta on oikea.

Energiatuotannon ja energiatehokkuuden teema on jo vihreällä. Kaukolämpö on ollut merkittävä päästölähde, mutta nyt esimerkiksi Tampereen Naistenlahti 3:n investoinnin myötä kaukolämmön päästöt tulevat vähenemään.

- Kunnat ovat tehneet suuria energiainvestointeja. Energiatehokkuutta on lisätty uudis- ja korjausrakentamisessa – on lisätty aurinkopaneeleja sekä lämpöpumppuja. Kunnissa on jo työn alla merkittäviä ilmastotekoja, projektipäällikkö Katja Alakerttula Pirkanmaan liitosta kertoo.

Energia-ala käy Pirkanmaallakin läpi murrosta. Pirkanmaalla on otettu harppaus pois fossiilisesta energiasta ja investoinnit ja toimintatavat ovat muuttumassa. Pirkanmaalle laadittiin myös viime keväänä yhteistyössä maakunnan toimijoiden kanssa energiastrategia. Vuoteen 2030 asti ulottuvan energiastrategian visiona on, että vuonna 2030 Pirkanmaalla on fossiiliton, energiatehokas ja luotettava energiajärjestelmä, joka on ympäristöystävällinen ja oikeudenmukainen.

Erilaisten vihreän siirtymän hankkeiden määrä Pirkanmaalla on voimakkaassa kasvussa ja erityisesti energiamurros tapahtuu koko ajan. Pirkanmaalle on laadittu päästövähennyspolku, jonka avulla osaltaan seurataan maakunnan toimien etenemistä osana yhteistä ilmastotyötä, missä myös korostuu energiahankkeiden merkitys, kertoo johtava ilmastoasiantuntija Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskuksesta

- Elinkeinoelämä edistää vastuullisia ratkaisuja mm. kiertotalouden avulla. Kiertotalous tuo konkreettisesti elinvoimaa kunnille. Hiilinielujen ja kompensaatioteemassa valo hohtaa sen sijaan punaisena. Pirkanmaan hiilinielun tilasta ja tulevaisuudesta käynnistyy selvitys vuoden 2023 aikana, Katja Alakerttula toteaa tuloksista. Selvityksen tulokset ovat odotettavissa alkuvuodesta 2024.

- Tieliikenne on edelleen haastavin sektori, sillä sen päästöjä on vaikea saada alas. Tampereella on tehty hyviä joukkoliikenneratkaisuja, kuten ratikka ja lähijuna. Muualla maakunnassa liikkumistapojen uudistaminen on haastavaa.

Kohti hiilineutraalia Pirkanmaata on valmisteltu Canemure - Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia -hankkeessa. Hanke saa pääosan rahoituksestaan Euroopan unionin Life-ohjelmasta.

---

Täältä myös lisätietoa:

Pirkanmaan liitto ja Pirkanmaan ELY-keskus rahoittavat maakuntaa kehittäviä hankkeita useista rahoitusinstrumenteista. Hankkeita pääsee katsomaan täältä.

Pirkanmaalla on työn alla monia ilmastotekoja. Niitä kerätään Suomen ympäristökeskuksen Kestävyysloikka-palveluun.

Lisätietoa vihreän siirtymän edistämisestä ELY-keskuksissa

Kokonaisuudessa vihreän siirtymän sateenvarjon alla tehtävällä työllä tavoitellaan seuraavia maakunnallisia vaikutuksia:

  • Pirkanmaan päästöt vähenevät.
  • Pirkanmaalaiset toimijat hyödyntävät vihreän siirtymän mahdollisuudet - nyt ja tulevaisuudessa.  
  • Pirkanmaan aluetalous ja TKI-toiminta vahvistuvat.
  • Yhteistyön voima vauhdittaa alueen vihreää siirtymää. Kannamme kaikki korsia vihreän siirtymän kekoon.
  • Systeeminen ajattelu lisääntyy organisaation ulkoisessa ja sisäisessä toimintaympäristössä.

Hiilineutraali Pirkanmaa -sivu

Lataa selvitys Pirkanmaan liiton aineistopankista:
Kohti hiilineutraalia Pirkanmaata -selvitys 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan liitto:
Projektipäällikkö Katja Alakerttula, p. 044 422 2040
Kehittämispäällikkö Liisa Hyttinen, p. 040 730 9551

Pirkanmaan ELY-keskus:
Johtava ilmastoasiantuntija Soili Ingelin, p. 0295 036 333

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye