Fingrid on valinnut reitin kantaverkon voimajohdoille Kalajoen Jylkästä Alajärvelle
Fingrid on valinnut reitin Kalajoen Jylkän ja Alajärven väliselle voimajohdolle. Johtoreittivalinta perustuu ympäristövaikutusten arviointiin ja sen yhteydessä vaikutusalueen asukkailta saatuun palautteeseen. Voimajohtohanke on osa energiajärjestelmän modernisointia, joka mahdollistaa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Fingrid Oyj suunnittelee uusia, yhteisille pylväille sijoittuvia 400 ja 110 kilovoltin voimajohtoja Kalajoen Jylkän ja Alajärven sähköasemien välille. Noin 154 +14 kilometrin mittainen voimajohtoyhteys sijoittuu Kalajoen, Alavieskan, Sievin, Kannuksen, Toholammin, Kokkolan, Kaustisen, Vetelin, Halsuan, Perhon, Vimpelin ja Alajärven alueille. Hanke on osa kantaverkon kehittämistä joka mahdollistaa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) aikana voimajohtoreitteihin tehtiin muutoksia ja lisäyksiä ihmisille ja luontoarvoille aiheutuvien vaikutusten lieventämiseksi. YVA-yhteysviranomaisena toimineen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen päätelmä ympäristövaikutuksista saatiin toukokuussa 2023. Fingrid on valinnut jatkosuunnitteluun etenevän johtoreitin YVAn tuottaman ympäristötiedon ja vuorovaikutuksessa saadun palautteen avulla.
Reittivalinnat huomioivat ihmisiä ja luontoarvoja
Kalajoen Tolosperän ja Sievin Kukonkylän välillä jatkosuunnitteluun on valittu itäinen reittivaihtoehto, koska läntisellä vaihtoehdon todettiin heikentävän liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa Vääräjoen varrella. Itäinen vaihtoehto on myös lyhyempi ja siten kokonaisvaikutukset jäävät lievemmiksi ja metsämaata jää johtoalueelle hieman vähemmän. Myös alueelta saatu palaute tukee itäisen vaihtoehdon valintaa.
Sievin Kukonkylän ja Toholammin Höyläsalonnevan välisistä vaihtoehdoista jatkosuunnitteluun on valittu läntisin, ”maisema-alueen kierto”-vaihtoehto, joka kiertää Lestijoen valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen. Ratkaisulla pyritään lieventämään vaikutuksia maisemalle ja pysyvälle asutukselle. Sen on myös todettu tukevan alueellista verkkoratkaisua siten, että tarvittavien voimajohtojen määrä jää kokonaisuudessaan mahdollisimman pieneksi. Myös alueelta saatu palaute tukee valintaa.
Kokkolan Hangasnevalta Alajärven sähköasemalle sijoittuvista vaihtoehdoista jatkosuunnitteluun on valittu itäinen päävaihtoehto sekä sen kolme eri alavaihtoehtoa: Halsuan asutuksen kierto, Haapasalon itäinen vaihtoehto sekä läntinen vaihtoehto välillä Kellokallio-Kaakkurinkangas. Ratkaisulla lievennetään liito-oravaan kohdistuvia haittavaikutuksia, joiden todettiin olevan suuria läntisellä päävaihtoehdolla Porasenjoen ylityksessä, sekä asutukseen itäisen päävaihtoehdon varrella. Itäinen päävaihtoehto myös palvelee alueelle suunnitteilla olevia hankkeita läntistä paremmin ja siten vähentää alueella tarvittavien voimajohtojen kokonaismäärää. Myös alueelta saatu palaute tukee reittivalintaa.
Uuden voimajohdon sijoittumiseen voi kokonaisuudessaan tutustua kartalla täällä.
Hankkeen jatkosuunnittelu etenee maastotutkimuksilla, joiden perusteella määritetään tarkempi johtoreitti ja voimajohtopylväiden sijainnit. Alueen maanomistajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Voimajohdon rakentaminen ajoittuu johto-osuuksista riippuen vuosille 2025 - 2027.
Lisätietoja:
Fingrid Oyj, asiantuntija, ympäristö ja yritysvastuu Jenni-Julia Saikkonen p. 030 395 5209
Fingrid Oyj, asiantuntija, voimajohtojen reittisuunnittelu Pasi Saari, puh. 030 395 5178
Hanke Fingridin verkkosivuilla: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/rakentaminen/hankkeet/jylkka-alajarvi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
aFRR-energian kaupankäynti PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä alkoi8.5.2025 14:00:20 EEST | Tiedote
Kaupankäynti eurooppalaisella aFRR-reservin PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä on alkanut. Suunniteltuna käyttöönottopäivänä 6.5. kaupankäynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään tietojärjestelmien teknisten ongelmien takia. Korjaustöiden jälkeen kaupankäynti aloitettiin 7.5. klo 10.15. aFRR-energian kaupankäynti käyttää Estlink 1-tasasähköyhteyttä. PICASSO-kauppapaikalle ei varata siirtokapasiteettia, vaan kauppapaikalle annetaan käyttöhetkellä vapaana olevan siirtokapasiteetti tasasähköyhteyksien ohjausjärjestelmien tekniset rajoitteet huomioiden. Tällä hetkellä ohjausjärjestelmien rajoitteet mahdollistavat 30 MW vienti- ja tuontikapasiteettia aFRR-energialle. Lisätiedot: Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180
Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote
Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.
Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä irtisanoutunut28.4.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja, DI, MBA Jukka Metsälä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 31.7.2025. Metsälä siirtyy Fingridistä CableCrew Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2025 alkaen.
Fingrid’s CFO Jukka Metsälä has resigned28.4.2025 13:55:00 EEST | Press release
Fingrid Oyj’s Chief Financial Officer, M.Sc., MBA Jukka Metsälä has given notice that he will be stepping down from his role in the company. His last day on the job is 31 July 2025. Metsälä will become Managing Director of CableCrew Oy as of 1 August 2025.
Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote
Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme