Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten

Sakko- ja lyhytaikaisvankien sijoittamisessa ulkopuolisiin päihdehoitolaitoksiin onnistuttu – toimintamalli jatkuu hankkeen päätyttyä

Jaa

Rikosseuraamuslaitoksessa on ollut käynnissä Sakko- ja lyhytaikaisvankihanke vuodesta 2021 lähtien. Hankkeen tavoitteena oli kehittää tälle asiakasryhmälle sopivia vankeusaikaisia palveluja ja sijoittaa näitä vankeja vankilan ulkopuolisiin päihdekuntoutuslaitoksiin sekä tutkia sijoitusten vaikuttavuutta uusintarikollisuuden vähentymisen näkökulmasta. Hyvien kokemusten myötä ulkopuolisia sijoituksia jatketaan Rikosseuraamuslaitoksessa normaalina toimintana heinäkuusta 2023 eteenpäin hankkeen päätyttyä.

Vankilarakennuksen takaa paistaa aurinko.

Viimeisten vajaan kolmen vuoden aikana ulkopuolisiin päihdehoitolaitoksiin on sijoitettu 691 vankia, joista suunnitellusti kuntoutuksen loppuun suoritti 546 vankiasiakasta. Vuonna 2022 noin 8,2 prosenttia kaikista sakkovangeista pystyttiin sijoittamaan vankilan ulkopuolelle. Lyhytaikaisvankien sijoituksen kesto oli keskimäärin 36 vuorokautta, sakkovangeilla 20 vuorokautta. Hoitovuorokausi ulkopuolisessa laitoksessa maksoi keskimäärin 197 euroa. Vankeuspäivän keskimääräinen hinta on 233 euroa.

– Sijoituksista noin 22 prosenttia päätyi keskeytykseen. Syynä keskeyttämiseen olivat esimerkiksi päihteiden käyttö, sitoutumattomuus tarjottuun päihdehoitoon, luvaton poistuminen tai uhkaava käytös, kertoo erityisasiantuntija Ulla Knuuti.

Mikä Sakko- ja lyhytaikaisvankihanke?

Sakon muuntorangaistuksen käyttö laajeni vuonna 2021 ja sakkovankien määrä vankiloissa kasvoi. Rikosseuraamuslaitos sai tehtäväksi sijoittaa muuntorangaistukseen tuomittuja vankilan ulkopuoliseen laitokseen päihdehoitoon mahdollisimman pian vankilaan tulon jälkeen. Samassa yhteydessä Rikosseuraamuslaitos pyrki lisäämään myös alle kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen saaneiden lyhytaikaisvankien sijoituksia.

Vankilassa muuntorangaistusta suorittavat henkilöt eli sakkovangit ovat sosiaalisesti ja terveydellisesti poikkeuksellisen heikossa asemassa verrattuna koko väestöön sekä muihin vankeihin. Sakkovankien palvelutarpeet liittyvät usein erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluiden järjestämiseen sekä erityisen haasteelliseen elämäntilanteeseen, kuten asumiseen ja toimeentuloon.

Koronapandemian aikana vankiloiden vankimäärää pyrittiin rajoittamaan lykkäämällä sakko- ja lyhytaikaisvankien tuomioiden aloitusta. Pandemian ruuhkien purkaminen näkyi vuonna 2022 etenkin sakkovankien määrissä. Vuonna 2022 vankiloihin tuli 1 910 sakkovankia, mikä oli yli 1 600 enemmän kuin vuosi aikaisemmin ja lähes 450 enemmän kuin koronaa edeltävänä vuonna.

Yhteyshenkilöt

Ulla Knuuti, erityisasiantuntija, ulla.knuuti@om.fi, p. 050 550 8894

Tietoja julkaisijasta

Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten

Strejk kan föranleda begränsningar i verksamheten vid fängelserna i Vanda och Tavastehus den 15 och 16 april 202514.4.2025 20:13:06 EEST | Pressmeddelande

Fackliga organisationer som representerar fängelsepersonalen har varslat om arbetsnedläggelse, dvs. strejk, i fängelserna i Vanda och Tavastehus den 15 och 16 april. Strejkvarslen har ett samband med förhandlingar om statens tjänstekollektivavtal. Blir strejken av blir är man nödtvungen att begränsa verksamheten i de berörda fängelserna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye