Risto Koivukoski MV-Jäähdytyksen Keski-Suomen aluejohtajaksi
29.6.2023 12:00:00 EEST | MV-Jäähdytys Oy | Tiedote
MV-Jäähdytyksen Keski-Suomen aluejohtajaksi on nimitetty Risto Koivukoski. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2023.

Aluejohtajana Risto Koivukoski vastaa Jyväskylän toimipisteen kehittämisestä yhdessä henkilöstön kanssa.
-Koivukoskella on 30 vuoden, monipuolinen talotekniikkaan ja rakennusautomaatioon sekä energiansäästöhankkeisiin liittyvä suunnittelu-, urakointi- ja kunnossapitokokemus. Lisäksi hänellä on hyvä alueellinen tuntemus, mikä tukee MV-Jäähdytyksen kasvua Keski-Suomessa, sanoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Ilpo Mäkelä.
Risto Koivukoski on aiemmin toiminut työurallaan muun muassa Schneider Electric Building Finland Oy:n sekä Avarn Security Oy tekniikan aluepäällikkönä Keski-Suomen ja Itä-Suomen talousalueilla.
-Hienoa, että saamme Riston mukaan tiimiimme. Uskon vahvasti, että hänen tuomallaan kokemuksella ja innostuksella voimme yhdessä kehittää ja kasvattaa toimintaamme Keski-Suomessa, Mäkelä sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilpo MäkeläToimitusjohtajaMV-Jäähdytys Oy / Hallinto
Puh:+358 50 408 8308ilpo.makela@mv-jaahdytys.fimv-jaahdytys.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen suurin huoltoyhtiö, MV-Jäähdytys Oy, asentaa ja huoltaa merkkiriippumattomasti kaikki ammattikeittiölaitteet, lämpöpumput, jäähdytyslaitteistot sekä kylmä- ja pakkastilat. Huolehdimme laitteista niiden koko elinkaaren ajan: aina asennuksesta huoltoon ja käytöstä poistamiseen saakka.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MV-Jäähdytys Oy
MV-Jäähdytys laajentaa Ouluun10.4.2026 06:17:00 EEST | Tiedote
Suomen johtaviin kylmätekniikan ja ammattikeittiölaitteiden huolto- ja projektiyhtiöihin kuuluva MV-Jäähdytys laajentaa palveluverkostoaan avaamalla uuden toimipisteen Ouluun.
Jyrki Martikainen MV-Jäähdytyksen uudeksi toimitusjohtajaksi ja Nordic Climate Group Suomen uudeksi maajohtajaksi17.3.2026 09:00:06 EET | Tiedote
MV-Jäähdytys ja Nordic Climate Group Suomi jatkavat kasvuaan uuden kipparin voimin. Uudeksi toimitusjohtajaksi ja Suomen maajohtajaksi on nimetty Jyrki Martikainen. Martikainen aloittaa tehtävässään 1. huhtikuuta. MV-Jäähdytyksen nykyinen toimitusjohtaja ja Nordic Climate Group Suomen maajohtaja Ilpo Mäkelä jatkaa yrityksen hallituksessa.
Kovat pakkaset lisäsivät lämpöpumppujen korjauskäyntejä 66 % - Yrityksissä olisi hyvä varautua varalämmityksellä17.2.2026 06:16:00 EET | Tiedote
Kireät pakkasjaksot ovat ruuhkauttaneet lämpöpumppujen huoltopalvelut eri puolilla Suomea. MV-Jäähdytyksellä lämpöpumppujen huoltojen määrä kasvoi tammikuussa 66 % edellisvuoteen verrattuna. Moni häiriö olisi kuitenkin ehkäistävissä ennakoivalla huollolla ja varmistamalla riittävä varalämmitys kovimpien pakkasten varalle.
MV-Jäähdytys on ostanut hämeenlinnalaisen Talotekniikka Hile Oy:n7.5.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä huolto- ja projektiyhtiö MV-Jäähdytys on sopinut yrityskaupasta hämeenlinnalaisen Talotekniikka Hile Oy:n kanssa. Yrityskaupan myötä kylmä- ja lämmitysratkaisujen palvelut vahvistuvat Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä.
Porin Kylmäasennus liittyi MV-Jäähdytyksen tiimiin3.4.2025 11:00:34 EEST | Tiedote
Suomen suurin kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä huolto- ja projektiyhtiö MV-Jäähdytys Oy ja Porin Kylmäasennus Oy ovat sopineet yrityskaupasta. Jäähdytys- ja lämmitysratkaisujen palvelut vahvistuvat Satakunnassa ja sen ympäristössä yrityskaupan myötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme