Uhanalaiset jokihelmisimpukat pääsivät lemmenlomalle Konneveden tutkimusasemalle - ainutlaatuinen poikasviljely onnistui

Life Revives-projektissa viljellään ja kasvatetaan laitosolosuhteissa kahdeksaa uhanalaista raakkupopulaatiota: Suomessa Konneveden tutkimusasemalla ja Virossa Põlulan kalanviljelylaitoksella.
- Muutaman vuoden päästä raakunpoikaset siirretään takaisin kotijokiinsa. Siirretyistä poikasista noin 5000–20 000 yksilöä tulee saavuttamaan sukukypsyysiän. Tultuaan sukukypsiksi 15–20 vuoden iässä, raakut pysyvät lisääntymiskykyisinä koko ikänsä. Tavoitteena on vahvistaa kohdepopulaatioita ja estää niiden sukupuuttoon kuoleminen lähitulevaisuudessa. Samalla pyritään parantamaan jokien ekologista tilaa, kertoo Life Revives -projektin projektipäällikkö Katja Vainionpää Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Äärimmäisen uhanalaisten raakkujen kasvatus, palautukset ja raakkujokikunnostukset ovat osa vuonna 2021 alkanutta LIFE Revives -hanketta, jota koordinoi Jyväskylän yliopisto.
50 raakkua muutti Konnevedelle
Pinsiön-Matalusjoelta haettiin viime vuonna yhteensä 50 aikuista jokihelmisimpukkaa niille optimaalisiin olosuhteisiin Konnenveden tutkimusasemalle. Pinsiön-Matalusjoen raakut erittivät viime syksynä Jyväskylän yliopiston altaissa glokidium-toukkia, jotka tartutettiin järvitaimenen kiduksille.
Toukat kasvoivat ja kehittyivät kaloissa talven yli, ja irrottautuivat kaloista tänä keväänä pieninä, noin 0,3 millimetrin kokoisina poikasina. Tämän jälkeen poikaset kasvatetaan joko soralaatikoissa tai reikälevyllä virtaavassa vedessä, missä niitä ruokitaan ja seurataan päivittäin. Pienet raakut tarvitsevat ruuakseen mikrolevää sekä detrusta eli orgaanista ainesta, jota kerätään tietyistä lähdekosteikoista.
Poikasille rakennetaan lastentarhoja
Konenvedellä kasvaneet raakkupoikaset palautetaan Pinsiön-Matalusjokeen LIFE Revives-hankkeen aikana, arviolta vuosien 2026-2027 aikana.
- Tätä ennen jokea kunnostetaan ja joen pohjalle rakennetaan raakunpoikasten kasvuympäristöiksi soveltuvia kokeellisia sora-alueita, eräänlaisia lastentarhoja. Niiden happiolosuhteita ja stabiiliutta seurataan projektin aikana, Vainionpää kertoo.
Projektin lopulla lastentarhoista tutkitaan niihin mahdollisesti luontaisesti asettuneiden raakkujen läsnäolo. Myös Pinsiön-Matalusjoelta viedyt 50 aikuista raakkua palautetaan takaisin kotijokeensa.
Euroopan komission rahoittama LIFE Revives -hanke parantaa jokihelmisimpukan eli raakun ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Jyväskylän yliopiston koordinoima LIFE Revives -hanke on kuusivuotinen (2021–2027) ja hankkeen kokonaisbudjetti on lähes 16 miljoonaa euroa.
Pirkanmaan ELY-keskus vastaa raakun hyväksi tehtävästä työstä Pinsiön-Matalusjoen, Ruonanjoen ja Turkimusojan vesistöalueella ja alueelle rahoitusta on varattu yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriön Helmi-ohjelma vastaa suurelta osin hankkeen kansallisesta rahoituksesta Länsi-Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Life Revives-hanke Pirkanmaalla:
Katja Vainionpää, puh. 0295 027 240 katja.vainionpaa(a)ely-keskus.fi / Pirkanmaan ELY-keskus
Raakkujen viljely Konneveden tutkimusasemalla:
Jouni Taskinen, puh. 040 355 8094, jouni.k.taskinen(a)jyu.fi, Saana Tepsa, puh. 050 472 4222, saana.h.m.tepsa(a)jyu.fi /Jyväskylän yliopisto, Konneveden tutkimusasema
Life Revives -hanke:
Heidi Kunttu, puh. 050 589 0612, heidi.kunttu(a)jyu.fi, Jouni Taskinen, puh. 040 355 8094, jouni.k.taskinen(a)jyu.fi /Jyväskylän yliopisto
Kuvat






Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme