Muutoksia Osuuskauppa Arinan ABC-polttonestejakeluun Temmeksellä ja Tyrnävällä
3.7.2023 10:00:00 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Osuuskauppa Arina on päättänyt siirtää Tyrnävän ABC-automaattiaseman lähemmäksi S-marketia ja sulkea Temmeksen ABC-automaattiaseman. Molemmat päätökset perustuvat asemien käyttöiän päättymiseen ja nykyisiin viranomaisvaatimuksiin.

– Tyrnävällä ABC-automaattiasema siirretään S-marketin yhteyteen. Tämä helpottaa asiakkaidemme arkea, kun tankkauksen voi hoitaa entistä helpommin kaupassakäynnin yhteydessä. Uusi automaattiasema vastaa myös entistä paremmin nykyisiin ympäristönsuojelulain vaatimuksiin, kertoo Osuuskauppa Arinan ABC-liikennekaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Uudistuksen yhteydessä lisäämme valikoimaan nykyisen dieselin ja E95:sen lisäksi E98 ja moottoripolttoöljyn, Peltoniemi lisää.
Temmeksen osalta ABC-automaattiasema suljetaan kokonaan heinäkuun loppupuolella.
– Valitettavasti Temmeksen kohdalla jouduimme tekemään surullisen päätöksen siitä, että nykyiset asiakasmäärät eivät mahdollista kannattavasti uutta investointia, joka olisi välttämätöntä tehdä, Peltoniemi toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Soile Tikkalaryhmäpäällikkö, ABC ja LähiStoppi
Puh:+358 50 566 1317soile.tikkala@sok.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti yli 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Noin 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, ABC-liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme