Yölliset nopeusrajoitukset eivät vähentäneet sähköpotkulautaonnettomuuksia
− Odotimme, että kesällä 2022 käyttöön tulleet yölliset nopeusrajoitukset näkyisivät vähentyneenä tapaturmien määränä ja lievempinä tapaturmina. Havaitsimme kuitenkin, että tapaturmia oli yhtä paljon kuin aiempana kesänä ja vakavien tapaturmien osuus jopa kasvoi hieman edelliskesään verrattuna.
− Vaikuttaa siltä, että tulevaisuudessa tarvitaan nopeusrajoitusten lisäksi muita keinoja näiden tapaturmien tehokkaaseen ehkäisyyn, toteaa tutkimuksen pääkirjoittaja, lääketieteen kandidaatti Rasmus Liukkonen.
Tampereella oli kesällä 2022 käytössä vuokrattavien sähköpotkulautojen yöllinen nopeusrajoitus, jossa maksiminopeus oli rajoitettu 15 kilometriin tunnissa puolenyön ja aamukuuden välillä.
Tutkimusaineistossa olivat mukana kaikki kesä-, heinä- ja elokuussa vuosina 2019−2022 Tays Keskussairaalan Päivystys Acutassa hoidetut sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantuneet potilaat. Tulokset suhteutettiin ajomääriin ja ajokertoihin.
− Yöllisiä onnettomuuksia oli kesällä 2022 hieman vähemmän kuin aikaisempina kesinä, mutta kyse voi olla vain satunnaisvaihtelusta. Vaikuttaakin siltä, että yölliset nopeusrajoitukset eivät ole merkittävässä roolissa sähköpotkulautatapaturmien ehkäisyssä, vaan tapaturmia tapahtuu likimain yhtä paljon niistä huolimatta, toteaa tutkimuksen vastuuhenkilö, Taysin tuki- ja liikuntaelinkeskuksen erikoislääkäri, dosentti Aleksi Reito.
Kuten Taysin aikaisemmassa sähköpotkulautatutkimuksessa, tässäkin tutkimuksessa hyödynnettiin todellisia käyttömääriä tulosten analysoinnissa. Tutkimuksessa tehtiin yhteistyötä Tampereen kaupungin kanssa, mikä mahdollisti käyttömäärien yhdistämisen päivystyskäyntitietoihin.
− Tuloksistamme ainutlaatuisen tekee sähköpotkulautaoperaattoreilta saadun käyttäjädatan yhdistäminen sairauskertomuksista kerättyyn tietoon tapaturmista. Näiden tietojen avulla pystyimme hyvällä tarkkuudella vertailemaan yöllisten nopeusrajoitusten merkitystä, Liukkonen kertoo.
Liukkosen ja työryhmän tutkimus Association of Nighttime Speed Limits and Electric Scooter–Related Injuries julkaistiin Jama Network Open -lehdessä 29.6.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taysin tuki- ja liikuntaelinkeskuksen erikoislääkäri, dosentti Aleksi Reito, aleksi.reito(at)pirha.fi, p. 03 311 67605
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kotihoidon ja palveluasumisen lääkärikäynneistä aletaan periä maksu 1.10.2025 alkaen yhtenäisesti koko Pirkanmaan alueella29.9.2025 16:10:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue alkaa periä maksua lääkärikäynnistä kotihoidon, yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkailta 1.10.2025 alkaen. Lääkärikäynnin maksu on 28,20 euroa käynniltä, ja se peritään korkeintaan kolme kertaa vuodessa.
Pirkanmaan hyvinvointialue kutsuu asukkaita arvioimaan omalääkärimallia29.9.2025 10:18:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemilla otetaan syksyn aikana käyttöön hoidon jatkuvuusmalli, jossa osalle asiakkaista nimetään omalääkäri ja omahoitaja. Asukaspaneelissa selvitetään asukkaiden näkemyksiä hoidon jatkuvuusmallin potilasryhmistä ja aikataulusta.
Kirjo-projekti kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluja Pirkanmaalla22.9.2025 15:36:00 EEST | Tiedote
Kelan rahoittama Kirjo-projekti on käynnistynyt Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.9.2025. Projektin tavoitteena on kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluja sujuvammiksi ja asiakaslähtöisemmiksi.
Taysin uudistamisen loppuvaiheen urakoitsijaksi on valittu SRV Rakennus Oy22.9.2025 11:01:42 EEST | Tiedote
SRV sai korkeimmat pisteet uudistamisohjelman loppuvaiheen urakan tarjouskilpailussa, jossa arvioitiin muun muassa projektisuunnitelmaa, projektitiimiä, palkkioprosentteja ja referenssejä. Aluehallitus päätti urakoitsijavalinnasta 22. syyskuuta. Uudistamisohjelman loppuvaiheen aikana rakennetaan uudet tilat monelle sairaalan keskeiselle toiminnolle.
Aluehallitus lähetti strategialuonnoksen kommentointikierrokselle22.9.2025 10:40:35 EEST | Tiedote
Aluehallitus hyväksyi strategialuonnoksen ja lähetti sen kommentoitavaksi eri toimielimiin. Aluehallitus hyväksyi myös liikkeenluovutukset, joilla vammaispalvelut siirtyvät Kolmostien Terveydeltä ja Keiturin Sotelta hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme