Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Alkuviikon tuulinen sää on aiheuttanut paljon häiriöitä sähkönjakeluun

Jaa
Alkuviikon tuulinen sää aiheutti kuluvan vuoden toistaiseksi mittavimmat sähkönjakelun häiriöt Kymenlaakson Sähköverkon alueelle. Tiistain iltapäivän tuulet olivat erittäin puuskaisia, ja puita kaatui paljon linjoille. Kovimmat tuulet sijoittuivat odotetusti Kymenlaakson Sähköverkon alueen itäosiin ja rannikolle. Vikoja korjataan maastossa noin 40 asentajan voimin. Pääosa saataneen korjattua tiistain aikana.
Kuva: KSOY
Kuva: KSOY

Enimmillään käynnissä oli yhtäaikaisesti lähes 30 keskijännitevikaa, ja lisäksi pienjännitevikoja. Sähköttömiä asiakkaita oli enimmillään puoli kolmen aikaan iltapäivällä reilu 6000. Tietoon tulleet vikapaikat ovat olleet yksittäisiä linjalle kaatuneita puita ja joitain katkenneita lankoja, pahoja rakennerikkoja ei ole havaittu.

Viankorjaus on tuulen hieman tyynnyttyä edennyt hyvää tahtia. Tiedossa olevia keskijännite-vikapaikkoja on tiistaina alkuillasta jäljellä 7 kpl, joista kolme on Luumäen pohjoispuolella. Tuolla alueella on myös valtaosa vielä sähköttömänä olevista asiakkaista, joita on yhteensä noin 800.

Vikailmoituksia on puolen päivän jälkeen kirjattu järjestelmään yli 120 kpl. Näistä valtaosa on linjoihin nojaavia puita, jotka eivät aiheuta välitöntä ongelmaa sähkönjakeluun. Akuutimpia toimia vaativia ilmoituksia, eli pienjännitevikoja tai esim. maassa olevia pienjännitejohtoja on joitain kymmeniä. Näistäkin osa on jo korjattu, mutta suurin osa on vielä työjonossa.

Maastossa työskentelee tällä hetkellä lähes 40 asentajaa. Hyvän resurssoinnin ja suht pienien vaurioiden ansiosta viankorjaus on edennyt ripeästi. Näillä näkymin kaikki keskijänniteviat ja ainakin valtaosa pienjännitevioista saadaan korjattua vielä tiistaina.

Kiitämme kaikkia asiakkaita vikapaikkojen ilmoituksista. Vikapaikkoja voi edelleen ilmoittaa sekä sähköisellä lomakkeella että soittamalla vikapalveluun numerossa 05 7780 222.

Muista toimintaohjeet, jos havaitset linjalle kaatuneen puun

Vikapaikoista, esimerkiksi linjoille kaatuneista puista, pyydämme ilmoittamaan häiriöilmoitusnumeroomme 05 778 0222. Sähkönjakelun tilanneseuranta löytyy verkkosivuiltamme: Katso sähkönjakelun tilanne

Sähkölinjoille kaatuneisiin puihin ei tule itse koskea eikä puita tule omatoimisesti ryhtyä poistamaan sähkölinjan päältä. Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi. Johdoille kallistuneisiin puihin ja lähellä maata roikkuviin johtimiin tulee pitää 20 metrin varoalue.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: KSOY
Kuva: KSOY
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kymenlaakson Sähköverkko Oy
Kymenlaakson Sähköverkko Oy
Yhdystie 7
47200 Elimäki

Vaihde 05 77801https://www.ksoy.fi/sahkoverkko

Kymenlaakson Sähköverkko Oy harjoittaa verkkoliiketoimintaa neljän maakunnan alueella Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä sekä Uudellamaalla.  Sähköverkomme on yli 13 000 kilometrin pituinen ja toimitamme sähköä koteihin ja yrityksiin yli 100 000 asiakkaalle. Tavoitteenamme on turvata häiriötön sähkönjakelu vuoden jokaisena päivänä. Sähköverkkoa kehitetään jatkuvasti entistä paremmaksi ja investoimme vuosittain noin 15 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen ja uudistamiseen.

Kymenlaakson Sähköverkko Oy on Kymenlaakson Sähkö Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Konsernissamme työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Toimipisteemme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye