Tesi

Suomalaisten meriteollisuusyritysten näkymät melko positiivisia, Turun telakan merkitys erityisen suuri

Jaa

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) uuden selvityksen mukaan kotimaisen meriteollisuuden ympärille on rakentunut elinvoimainen ekosysteemi: meriteollisuusyrityksiä on Suomessa yli tuhat, ja alan yritykset suuntaavat vahvasti kansainvälisille markkinoille. Turun telakan merkitys suomalaiselle meriteollisuudelle on suuri: yli puolet alan yrityksistä käy suoraa kauppaa sen kanssa.

Koronapandemia painoi suomalaisen meriteollisuuden alan yritysten liikevaihdon kuopalle, mutta siitä on toivuttu lähelle pandemiaa edeltävää tasoa.

Alan näkymät näyttävät positiivisilta: vaikka yritykset arvioivat liikevaihdon kasvun hidastuvan verrattuna viime vuoteen, kannattavuuden arvioidaan säilyvän hyvällä tasolla. Vain suurimmilla meriteollisuuden yrityksillä kannattavuuden arvellaan laskevan. Kasvun haasteet ovat melko samoja kuin muilla yrityksillä: työvoiman saatavuus, kustannusten nousu ja esimerkiksi Venäjän sotatoimien vaikutukset hankintaketjuihin.

”Meriteollisuusyritysten kasvuhakuisuus ja esimerkiksi panostukset tutkimus- ja kehitystoimintaan myötäilevät melko hyvin muita saman kokoluokan yrityksiä. Erityistä alassa on sen vahva kansainvälisyys: jopa puolet pienistä ja keskisuurista meriteollisuusalan yrityksistä tähtää kohti kansainvälistä kasvua”, kommentoi Henri Hakamo, Tesin kehityksestä ja tutkimuksesta vastaava johtaja.

Alan kansainvälisyys näkyy myös meriteollisuuden yritysten henkilöstössä: ulkomaista työvoimaa käyttää kolmannes kaikista alan yrityksistä.

Turku Meyerin merkitys meriteollisuuden alan yrityksille suuri

Turun telakan merkitys on suuri, sillä puolet suomalaisista meriteollisuuden yrityksistä tekee suoraa kauppaa sen kanssa.

”Meyer Turku on kotimaiselle meriteollisuudelle merkittävin telakka, ja muut suuret suomalaiset telakat eli Helsinki, Rauma ja Uusikaupunki, täydentävät sitä”, kertoo Jussi Hattula, Tesin teollisista sijoituksista ja kasvusijoituksista vastaava johtaja.

Meriteollisuuden alan yritykset ovat keskittyneet melko vahvasti suurten telakoiden läheisyyteen: 77 prosenttia alan yrityksistä sijaitsee alle sadan kilometrin päässä jostain neljästä suurimmasta telakasta.

63 prosenttia alan yrityksistä käy kauppaa suoraan neljän suurimman telakan kanssa.

”Suurten telakoiden merkitys on pelkästään suoran kaupan perusteella mittava. Lisäksi verkostoon kuuluu monenlaisia alihankintaketjuja ja kumppanuuksia, joten Turun, Rauman, Helsingin ja Uudenkaupungin telakoiden painoarvo on vielä suoraan käytyä kauppaa suurempi”, kommentoi Klaus Majanen, tutkimusta koonnut analyytikko Tesiltä.

Selvityksen perusteella meriteollisuuden yritykset arvioivat neljän suuren telakan olevan merkityksellisiä niiden liiketoiminnalle. Yritykset näkevät suuret telakat asiakkaina tärkeiksi, ja yrityksiä, joiden liikevaihdosta merkittävä osa muodostuu suorasta myynnistä telakoille, löytyy kaikista kokoluokista ja läpi arvoketjun.

Tesi omistajana suomalaisissa meriteollisuusyrityksissä

Tesi on osaomistajana neljässä suomalaisessa meriteollisuusyrityksessä, muun muassa Tallinkin, Wasalinen ja Puolustusvoimien kanssa yhteistyötä tekevässä Rauman telakassa ja arktiseen merenkulkuun erikoistuneessa Aker Arcticissa. Tesin salkussa on Rauman telakan ja Aker Arcticin lisäksi satamien digitalisaatioratkaisuja kehittävä Seaber.io ja roottoripurjeiden toimittaja Norsepower. Turku Meyerin osalta Tesi on ollut mukana auttamassa Suomen valtion omistusjärjestelyissä.

”Haluamme seurata Suomelle merkityksellisten alojen yritysten kasvuhakuisuuden ja kansainvälisen kasvun mahdollisuuksia. Meriteollisuudella on Suomessa pitkät perinteet, ja osaamiskeskittymä sen ympärillä on vahva”, kertoo Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja.

”Suomalainen ja eurooppalainen laivanrakennus on erityisen kilpailukykyistä silloin, kun rakennetaan edistyksellisiä aluksia. Merenkulku on monien muiden toimialojen ohessa suuren murroksen edessä, ja Suomella on tilaisuus olla kestävän merenkulun edelläkävijä”, päättää Hattula.

Selvityksestä: Meriteollisuusselvitys on tehty työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä. Sen ovat toteuttaneet yhteistyössä Tesi ja Turun yliopiston Brahea-tutkimuslaitos. Selvitys tehtiin yhdistämällä Taloustutkimuksen tuottamaa kyselydataa ja Tesin tietomalleista saatua dataa. Selvitys koottiin 24.3.2023–26.5.2023. Tutkimusotos oli 315 yritystä, ja siihen kuului yrityksiä kaikista kokoluokista. Pienet ja keskisuuret yritykset saivat oman kysymyspatterinsa ja suuret yritykset oman kysymyspatterinsa, osa kysymyksistä oli molemmille ryhmille samoja. Tutkimukseen vastasi 27 % suomalaisista meriteollisuusyrityksistä, eli otos oli kattava.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Pia Santavirta, toimitusjohtaja, Tesi
Pia Santavirta, toimitusjohtaja, Tesi
Lataa
Henri Hakamo, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Tesi
Henri Hakamo, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Tesi
Lataa
Jussi Hattula, johtaja, kasvusijoitukset ja teolliset sijoitukset, Tesi
Jussi Hattula, johtaja, kasvusijoitukset ja teolliset sijoitukset, Tesi
Lataa

Tesi haluaa nostaa Suomen uudistavan talouskasvun eturiviin. Kehitämme markkinaa ja toimimme aktiivisesti kasvavien suomalaisyritysten onnistumisen puolesta. Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Meiltä saat pitkäjänteistä apua, perusteltua näkemystä, kärsivällistä rahaa ja osaavaa omistamista.  tesi.fi  |  Twitter  |  LinkedIn  |  Uutiskirje 

Taustaa Tesistä:

  • Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
  • Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
  • Suomen valtion 100 % omistama
  • Hallinnoidut pääomat 2,4 miljardia euroa
  • 11 miljardia euroa liikevaihtoa ja yli 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta rahoittajana

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tesi

Tesin kasvuyrityspulssi: Vuosi 2023 oli odotuksia heikompi, kuluvalle vuodelle maltillisen positiiviset odotukset18.1.2024 00:00:30 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan edellisvuosi oli kasvuyrityksille jopa odotettua heikompi: liikevaihdon kasvu sakkasi ja kannattavuus ja maksuvalmius laskivat. Lisäksi suunniteltuja investointeja lykättiin laajalla rintamalla. Vuosi aloitetaan kuitenkin varovaisen positiivisen näkymän kanssa: liikevaihdolle ja viennille odotetaan kasvua, ja kasvuhakuisten yritysten kasvutavoitteet ovat aiempaa korkeammalla. Tutkimus- ja kehitystyötä on jatkettu haasteista huolimatta ja niiden kohdalla trendi on kasvusuuntainen.

Tesi’s Growth Company Pulse Survey: Weaker than expected performance in 2023, moderately positive outlook for 202418.1.2024 00:00:30 EET | Press release

The recent survey by Tesi (officially Finnish Industry Investment) reveals Finnish growth companies performed even more weakly than forecast last year: growth in net sales was sluggish, while profitability and liquidity declined. Planned investments were also postponed across a wide front. Nevertheless, the year started with a cautiously positive outlook: growth is expected in both net sales and exports, and growth-oriented companies have set their growth targets higher. Research & development has been continued, with a trend towards growth, regardless of the challenges.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye