Tampereen ammattikorkeakoulu

Tampereen ammattikorkeakoulussa aloittaa syksyllä noin 2200 uutta opiskelijaa

Jaa
Ensisijaisista hakijoista noin joka neljäs pääsee Tampereen ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmiin. Seuraava hakumahdollisuus avautuu syksyllä.

Korkeakoulujen kevään 2023toisessa yhteishaussa TAMK oli hakijamäärältään Suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu. Hakijoita oli kaikkiaan 16 512, joista ensisijaisia hakijoita oli 6739. Uusia tutkinto-opiskelijoita valittiin yhteensä 1790, joten ensisijaisiin hakijoihin suhteutettuna noin joka neljäs hakija pääsee tavoittelemaansa tutkintokoulutukseen.   

Elokuussa aloittavista opiskelijoista suurin osa tulee suorittamaan alempaa ammattikorkeakoulututkintoa. Reilu 250 uutta opiskelijaa aloittaa ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa.  

Kevään ensimmäisessä yhteishaussa valittiin opiskelijoita kuuteen englanninkieliseen Bachelor-ohjelmaan ja erillishaussa kuuteen Master-ohjelmaan.  

Kaikki keväällä hakeneet ovat saaneet valtakunnallisen tuloskirjeen, joka sisältää opiskelijavalinnan tuloksen sekä valinnan pisteet hakukohteittain. Joissain hakukohteissa on vielä mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta.

Uudet opiskelijat aloittavat elokuussa orientoivilla opinnoilla TAMKin kampuksilla ja tutustuvat samalla uuteen opiskeluympäristöönsä sekä opiskelukavereihinsa. 

TAMKiin voi hakea opiskelemaan myös avoimen korkeakoulun opintojen perusteella avoimen väylän haussa tai toisesta korkeakoulusta siirtohaussa. Haku avoimen AMKin polkuopintoihin alkaa elokuun alkupuolella. Polkuopintojen suorittamisen jälkeen voi hakeutua avoimen väylän haussa tutkinto-opiskelijaksi. Seuraava avoimen väylän haku ja siirtohaku on 29.9.–13.10.2023.

Seuraava valtakunnallinen yhteishaku korkeakouluihin on 4.–14.9.2023.TAMKilla on syksyn haussa 17 hakukohdetta viidellä koulutusalalla ja yhteensä 431 aloituspaikkaa.

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä8.5.2025 12:57:10 EEST | Tiedote

Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.

Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote

Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.

Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote

Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye