SDP:n Nasima Razmyar: Hallituksen maahanmuuttolinja uhkaa Suomen talouskasvua
SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar kritisoi Petteri Orpon (kok.) hallituksen maahanmuuttolinjaa kestämättömäksi Suomen taloudelle.

- Petteri Orpon hallitusohjelma sivuuttaa sen tosiasian, että ilman työtä ei ole myöskään talouskasvua. Suomessa on jo nyt kova pula osaajista eri aloilla, aina palveluammateista korkeakoulutettuihin huippuasiantuntijoihin. Jos ja kun maamme olemassaoleva työvoima ei riitä tätä vajetta paikkaamaan, on osaajia saatava myös muualta, Razmyar kommentoi.
- Onko todella niin, että kokoomus on antanut periksi perussuomalaisten vaateille eikä kuule Suomen elinkeinoelämän viestiä työperäisen maahanmuuton välttämättömyydestä? Jopa Italiassa oikeistopopulistinen hallitus on merkittävästi lisäämässä työperäisen maahanmuuton kiintiötä talouttaan vauhdittaakseen. Orpon hallituksen linja ei yksinkertaisesti ole kestävä, Razmyar sanoo.
- Orpon hallituksen kovat asenteet vaikuttavat jo nyt Suomen maakuvaan. Moni Suomessa asuva ulkomaalaistaustainen työntekijä pohtii, kannattaako tänne jäädä vai ei. Jos työmarkkinoilta alkaa poistua työvoimaa elintärkeiltä aloilta ja uutta ei saada tilalle, tulee Orpon hallituksen perintö olemaan karu.
- Meidän pitää nyt päinvastoin kaikin keinoin pyrkiä vahvistamaan Suomen vetovoimatekijöitä yhdessä yritysten ja kuntien kanssa. Osaajia ei ole jonoksi asti rajalla odottamassa, vaan meidän on aktiivisesti edistettävä rekrytointia ja työlupiin liittyvien prosessien toimivuutta, Razmyar päättää.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarKansanedustaja
nasima.razmyar@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Krista Kiuru: Orpon hallituksen piittaamattomuus hyvästä lainvalmistelusta on uhka suomalaiselle oikeusvaltiolle22.9.2023 16:31:05 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru on huolissaan Petteri Orpon hallituksen lainvalmistelun toimintatavoista. Lainvalmistelua näyttää vaivaavan sama tauti sosiaali- ja terveysministeriön valmistelemien hallituksen esitysten suhteen.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen hiljaisuus työperäisen maahanmuuton ympärille on korvia huumaavaa22.9.2023 15:02:06 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen budjettiriihi ei tuonut ratkaisuja Suomea pitkällä aikavälillä piinaavaan ongelmaan. Suomen talous ei tule kasvamaan, jos maassamme ei ole tarpeeksi ihmisiä kasvua luomassa.
SDP:n Mika Kari vaatii hallitukselta oikeudenmukaisuutta talouden sopeuttamisessa22.9.2023 14:18:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Mika Kari pitää hallituksen ensi vuoden budjettilinjaa epäoikeudenmukaisena. Hän katsoo, että kaavaillut heikennykset ja leikkaukset kasautuvat liikaa jo valmiiksi heikossa asemassa oleville väestöryhmille.
SDP:n Pia Viitanen kysyy hallitukselta eläinsuojeluasiamiehen viran lakkauttamisesta ja esittää viran vakinaistamista22.9.2023 13:47:54 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen eläinsuojeluasiamiehen viran lopettamisesta. Petteri Orpon hallitus ei aio jatkaa eläinsuojeluasiamiehen määräaikaista virkaa enää vuoden vaihteen jälkeen.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Viisas hallitus pysähtyisi, pakittaisi ja aloittaisi uudella uralla neuvottelemaan työelämäkysymyksissä22.9.2023 12:09:16 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää huolestuttavana Petteri Orpon ja Riikka Purran hallituksen tapaa sivuuttaa päätöksenteossaan aito keskustelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme