Aviador Kustannus

Sillanrakentaja – romaani ystävyydestä, surusta ja selittämättömistä asioista

7.8.2023 10:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Jaa
Kuhmossa syntyneen ja nykyään Oulussa asuvan runoilija Tuomo Heikkisen esikoisromaani on saanut inspiraationsa Heikkisen kirjoittamista runoista.
Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt

Tuomo Heikkisen romaani Sillanrakentaja on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Sillanrakentaja on romaani ystävyydestä. Kirjan alussa mies lahjoittaa paikkakunnalle saapuneelle romaanin kertojalle kanin. Siitä heidän ystävyytensä alkaa.

Toinen miehistä kärsii muistiongelmista ja parantaa sairaita. Kertoja, jonka ympärillä kuolee ihmisiä, yrittää opetella pitämään kanista huolta. Kesän aikana he tapaavat sekä tuttuja että tuntemattomia, kohtaavat selittämättömiä asioita ja kokevat yhdessä paljon surua.

Sillanrakentaja on muotoutunut Heikkisen kirjoittamien runojen pohjalta. Romaani, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, on trilogian ensimmäinen osa. Sillanrakentaja on Heikkisen esikoisteos.

Tuomo Heikkinen on kotoisin Kuhmosta, mutta hän asuu Oulussa. Heikkinen työskentelee Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut kirjallisuuden läänintaiteilijana. Heikkinen on ollut yksi Debytoi runoilijana -kilpailun voittajista ja saanut J.H. Erkon -kirjoituskilpailussa kunniamaininnan. Vapaa-ajallaan hän esiintyy Mieskuoro Huutajissa.

HEIKKINEN, TUOMO : Sillanrakentaja
380 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523811614
Ilmestymisaika: Elokuu 2023

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt
Lataa
Tuomo Heikkisen kuva © Tero Kyllönen
Tuomo Heikkisen kuva © Tero Kyllönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Hannu Mäkelän omaelämäkertateoksessa huonot uutiset ja kauniit toiveet kulkevat käsi kädessä12.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hannu Mäkelän muistelmateos Matkalla yhä on julkaistu Aviadorin kustantamana. Elämä on matka, jolla sattuu ja tapahtuu paljon sellaistakin, jota ei osaa mitenkään odottaa. Hannu Mäkelän uusin kirja on tosikertomus siitä, kuinka äkkiä aivan kaikki muuttui, kun sairaus yllätti hänet heinäkuun lopulla 2024. Koko syksy meni ja katosi, yksi leikkaus johti toiseen, toinen kolmanteen ja sairaalat alkoivat olla tuttuja paikkoja, Suomen suurimpia tuotantolaitoksia, siltä tuntui usein. Sana 'syöpä' tuli tutuksi sekin, kuten myös sana 'maligni'. Mutta tällä matkalla oli myös onnea, sitäkin voi olla joskus. Ja niin matka jatkuu yhä, jatkuvan tarkkailun alaisena, jatkuu jonnekin tässä alati armottomassa maailmassa, jonka kehitystä kukaan meistä ei tiedä. Voimme elää pelokkaasti aavistellen, mutta kyllä myös toivoen ja uneksien: "Mietin tulevaisuutta, kuolemaa. Toki kuolisin. Miksi en sitten enää pelännyt sitä? Ehkä siksi, että olin jo tajunnut, ettei siinä ollut mitään pelättävää. Ei enää tässä iäs

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye