Selvitys: Maahanmuuttoviraston lainsoveltamisohjeet lainmukaisia, kehitettävää löytyy
Maahanmuuttovirasto on teettänyt ulkoisen auditoinnin lainsoveltamisohjeistaan. Auditoinnissa selvisi, että viraston soveltamisohjeet ovat lainmukaisia, mutta myös vaikeaselkoisia. Maahanmuuttovirasto hyödyntää tuloksia soveltamisohjeiden uudistuksessa.
Soveltamisohjeita hyödynnetään päätösten teossa tilanteissa, joissa päätöksentekijä ei löydä vastausta suoraan lainsäädännöstä. Ohjeet vaikuttavat merkittävästi virastossa tehtävien päätösten yhdenmukaisuuteen ja laatuun.
– Auditointi oli erittäin tärkeää tehdä, koska Maahanmuuttovirasto käyttää huomattavaa julkista valtaa lain soveltamisessa. Ohjeiden tulee turvata asiakkaidemme yhdenvertainen kohtelu ja työmme tasalaatuisuus, kertoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela.
Maahanmuuttovirasto tilasi soveltamisohjeiden auditoinnin konsultointiyritys Deloittelta. Tavoitteena oli saada ulkopuolinen arvio ohjeiden nykytilasta ja asiakaslähtöisyydestä.
– Ulkopuolinen selvitys tukee toimintamme läpinäkyvyyttä ja tuo meille lisää tietoa viraston kehittämisen tueksi. Soveltamisohjeita ei ole vuosien aikana tehty yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi, joten tarvittiin erillinen viraston aiemmista käytännöistä irti oleva selvitys, Haahtela kertoo.
Auditoinnin perusteella viraston soveltamisohjeet ovat lainmukaisia, mutta jättävät liikaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Ohjeet myös toistavat sanasta sanaan lakipykälien sekä hallituksen esitysten tekstiä eivätkä tue riittävästi tulkinnan yhdenmukaisuutta ja työn tasalaatuisuutta.
– Tulemme uudistamaan ohjeistuksen kokonaisuuden ja organisoimme samalla virastoa uudella tavalla yhdenmukaisen lainsoveltamisen ja tasalaatuisen työn edistämiseksi. Työ on jo alkanut vuoden alussa ja etenemme uudistuksessa ripeää vauhtia, Haahtela kertoo.
Maahanmuuttovirasto uudistaa soveltamisohjeensa
Maahanmuuttovirasto uudistaa soveltamisohjeidensa rakenteen ja sisällöt. Uudistuksessa hyödynnetään auditoinnin tuloksia ja henkilöstöltä työpajoissa kerättyä palautetta.
Laadukkaat, ajantasaiset ja ymmärrettävät soveltamisohjeet varmistavat osaltaan viraston lainmukaisen toiminnan. Ne tukevat myös siinä, että käsittely on yhdenmukaista ja asiakkaiden kohtelu yhdenvertaista. Lisäksi selkeät ohjeet tehostavat lupien käsittelyä.
– Uudenlaista ohjeiden kokonaisuutta ollaan jo aloitettu rakentamaan tänä keväänä. Meidän strategiamme pitäisi näkyä soveltamisohjeissa niin, että siitä on hyötyä migriläisten työlle ja siten asiakkaillemme. Uusiin ohjeisiin voidaan esimerkiksi kirjata konkreettisia periaatteita tai asiakaslähtöisiä soveltamiskäytäntöjä, Haahtela kertoo.
Auditoinnissa selvisi, että ohjeissa on päällekkäisyyksiä ja yleis- ja erityislakien suhdetta ei tuoda selvästi esille. Sama pätee myös kansainvälisiin säädöksiin ja niiden perusteella tehtyihin päätöksiin. Ohjeissa käytetty terminologia on yhtenäistä, mutta ohjeet ovat rakenteeltaan huomattavan erilaisia. Ohjeita myös säilytetään eri paikoissa, joten käyttäjän on vaikeaa navigoida niiden välillä.
Maahanmuuttovirasto luo ohjeuudistuksessa selkeän ohjehierarkian, kouluttaa henkilöstöä ja selvittää mahdollisuutta ottaa käyttöön uusi tekninen alusta, johon ohjeet saa tallennettua selkeämmin teemoittain ja helposti löydettävästi.
Ohjeiden uudistuksen lisäksi Maahanmuuttovirastossa on käynnissä lupapalveluiden organisaatiouudistus. Osana uudistusta muodostetaan lupapalveluiden oikeudellisen tuen malli, ja päätetään miten ja missä muodossa lainsoveltamisohjeita tulevaisuudessa annetaan.
– Uusi organisaatiorakenne pyritään ottamaan käyttöön vuoden 2024 alussa, Haahtela kertoo.
Lisätietoja medialle
- Maahanmuuttoviraston soveltamisohjeet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja Ilkka Haahtela, puh. 040 125 9887, s-posti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Labour migration numbers to Finland still high despite the economic downturn29.11.2023 14:13:57 EET | Press release
According to recent statistics on work-based immigration, the number of applications has dropped slightly compared to last year but labour migration figures are still on a high level compared to past years. The number of applications from students and family members continues to rise. This year, citizenship applications will reach record-high numbers. These are some of the key figures presented in the second edition of the Finnish Immigration Service’s report on immigration to Finland (Maahanmuutto Suomeen -katsaus).
Arbetskraftsinvandringen till Finland är fortfarande hög trots konjunkturnedgång29.11.2023 14:12:37 EET | Tiedote
Antalet ansökningar som gäller arbetskraftsinvandring har minskat en aning jämfört med i fjol men ligger fortfarande på en historiskt hög nivå. Antalet ansökningar som lämnas in av studerande och familjemedlemmar fortsätter att öka. Dessutom kommer antalet medborgarskapsansökningar att vara rekordstort i år. Detta framgår av Migrationsverkets andra översikt över invandringen till Finland i år.
Työperusteinen maahanmuutto Suomeen jatkuu korkealla tasolla talouden laskusuhdanteesta huolimatta29.11.2023 14:11:14 EET | Tiedote
Työperusteisen maahanmuuton hakemusmäärät ovat laskeneet hieman viime vuodesta, mutta ovat yhä historiallisesti korkealla tasolla. Opiskelijoiden ja perheenjäsenten hakemusmäärät ovat jatkuvassa kasvussa, jonka lisäksi kansalaisuushakemuksissa on tulossa ennätyksellinen vuosi. Tämä kaikki selviää Maahanmuuttoviraston vuoden toisesta Maahanmuutto Suomeen -katsauksesta.
Ukrainalaisten kanssa löydetty ratkaisuja asumisjärjestelyihin Oulussa29.11.2023 08:55:58 EET | Tiedote
Julkisuudessa liikkuu nyt paljon virheellistä tietoa ukrainalaisten siirroista Oulun vastaanottokeskuksesta. Ukrainalaisten uudet asunnot saadaan näillä näkymin käyttöön 1.12.2023 ja heidän tavaransa toimitetaan heille. Halukkaille on tällä viikolla tarjolla väliaikaismajoitusta Oulusta.
Oulun vastaanottoyksikön toiminta muuttuu – ukrainalaisille uusia asuntoja seudulta25.11.2023 13:15:05 EET | Tiedote
Ukrainalaisten siirrot Oulusta perutaan ja heille etsitään muuta majoitusta, sillä Oulun vastaanottokeskuksen tiloja tarvitaan nyt turvallisuusviranomaisten työhön. Maahanmuuttovirasto pahoittelee ukrainalaisille aiheutunutta haittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme