DNA Oyj

DNA:lle viiden tähden EFQM-laatusertifikaatti

13.7.2023 10:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jaa
DNA Oyj on saanut viisi tähteä riippumattomassa EFQM-arvioinnissa. Erinomaisella yli 500 laatupisteellään DNA on mukana kilpailemassa Suomen laatupalkinnosta ensi syksynä.

Koko liiketoiminnan kattavassa laatuarvioinnissa DNA:n operatiivinen laatutaso ja suorituskyky selvitettiin perusteellisesti. Arvioinnin toteutti kansainvälisen EFQM-järjestön Suomen edustajana Excellence Finland. Arviointi edellytti perehtymistä DNA:n toimintaan laaja-alaisesti kirjallisten materiaalien ja haastattelujen avulla, ja sen myötä DNA:lle myönnettiin viiden tähden laatusertifikaatti. 

DNA:n asiakaskeskeisyys sai arviointiryhmältä erityismaininnan, samoin kyky johtaa strategia ylätasolta käytännön tavoitteiksi arjen tekemiseen. Lisäksi arvioijat huomioivat DNA:n johtamisen arvopohjaisesti: DNA:n arvot ovat nopea, rohkea ja mutkaton, ja ne näkyvät DNA:laisten ajattelu- ja toimintatavassa. DNA:laisten arjen ydintavoitteisiin kuuluu esimerkiksi hoitaa kaikki asiakastilanteet kerralla kuntoon, ilman turhaa asiakkaan siirtelyä.

”Olemme erittäin ilahtuneita saamistamme korkeista laatupisteistä. EFQM-arviointi tarjoaa puolueettoman ulkopuolisen kokonaisarvion, jossa huomioidaan laajasti toiminnan eri osa-alueet. Arviointi antaa asiakkaillemme ja muille tärkeille sidosryhmillemme kattavan kuvan organisaatiomme sitoutumisesta erinomaiseen laatuun kaikessa toiminnassamme", toteaa DNA:n talousjohtaja Timo Kipinoinen.

Laatusertifikaatti on voimassa kolme vuotta. Näiden kolmen vuoden aikana DNA:n tavoite on kehittää toimintaa edelleen ja yltää vieläkin korkeammalle laatutasolle.

Lisätietoja medialle:

Talousjohtaja Timo Kipinoinen, DNA Oyj, puh. 044 044 8131, timo.kipinoinen@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää verkossa joka viikko – DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla10.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote

Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää sosiaalisessa mediassa joka viikko Suomessa, osoittavat tuoreet tutkimusluvut. DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla 10. syyskuuta alkaen installaatiolla, joka havainnollistaa hätkähdyttävällä tavalla lapsiin verkossa kohdistuvan häirinnän mittakaavaa. Samalla halutaan tehdä kuvakaappauksesta jokaisen lapsen ja aikuisen tuntema digiturvataito, joka voi auttaa lasta hakemaan apua häirintätilanteissa.

At Least 18,000 Children Encounter Sexual Harassment Online Every Week – DNA and Protect Children Bring the Issue to Life at Helsinki's Kansalaistori Square10.9.2026 08:15:00 EEST | Press release

At least 18,000 children in Finland experience sexual harassment on social media every week, according to recent research findings. DNA and Protect Children (Suojellaan Lapsia ry) are bringing visibility to the issue with an installation at Helsinki's Kansalaistori Square starting on 10 September. The installation powerfully illustrates the scale of online harassment targeted at children. At the same time, the initiative aims to make taking screenshots a widely recognized digital safety skill for both children and adults, helping children seek support when they encounter harassment online.

DNA:n elokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

DNA:n elokuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusimmat iPhone 17 -sarjan puhelimet sekä koululaisten tarpeisiin hankitut edullisemmat Android-laitteet. Poikkeuksellisesti myydyimpien puhelinten listalla nähtiin laitteita vain kolmelta valmistajalta. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosituimpia olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet ja kustannustehokkaat 5G-laitteet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 säilytti asemansa myydyimpänä laitteena jo viidettä kuukautta peräkkäin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye