Kansallispuistopäivä Etelä-Konneveden kansallispuistossa 8.8.2023
13.7.2023 12:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Tervetuloa kaikille avoimeen ja maksuttomaan tapahtumaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon tiistaina 8.8. klo 15–18!

Kansallispuistopäivä on osa Jyväskylän yliopiston 160-vuotisjuhlavuoden yleisötapahtumia. Yliopisto, Metsähallitus, Konneveden kunta sekä Keski-Suomen lintutieteellinen yhdistys järjestävät päivän yhteistyössä.
Kansallispuistopäivään osallistut parhaiten patikoimalla. Vaellus Vuori-Kalajan alueella Rautalammilla tarjoaa Konnevesi-järven maisemareitin, jonka rannoilta näkyy järvenselkiä, suojaisia saarisokkeloita. Maasto on jylhää vuorimaata ja reitti kätkee suojiinsa järeitä haapoja ja rehevää kasvillisuutta. Kirkasvetinen Konnevesi on kalasääsken ja järvitaimenen valtakuntaa.
Päivän retkireitti on opastettu Vuori-Kalajan alueelle Rautalammilla. Vuori-Kalajan laavureitillä on klo 15 alkaen on lintu- ja kasviasiantuntijoita sekä Metsähallituksen ja yliopiston Luontomuseon pisteet. Tule tapaamaan osaajia ja esittämään oma kysymyksesi ja havaintosi! Tapahtumaan ei ole kuljetuksia, joten paikan päälle tullaan omin kyydein ja omin eväin.
Reitille tullaan Kalajan pysäköintialueelta (Törmälän metsätie 136), josta on opasteet pituudeltaan ja vaativuudeltaan useammalle vaellusvaihtoehdolle. Vuori-Kalajan laavualue on hyvin varusteltu ja alueelta löytyy nuotiopaikka ja käymälä.
Etelä-Konneveden kansallispuiston porttina järviretkelle toimii Konneveden Häyrylänrannan satama. Päivän ohjelmaan on tarjolla myös laivaristeily Konnevesi-järvellä klo 15. Ilmaiselle ristelylle M/S Linnealla mahtuu noin 90 ensiksi ilmoittautunutta, joten varaustilanne kannattaa tarkistaa 4.8. mennessä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset laivaristeilylle:
jyu.fi/tiedettakaikille ja jyu.fi/kansallispuistopaiva
Lisätietoja Etelä-Konneveden Kansallispuistosta (varoitukset) ja patikointikartta:
https://www.luontoon.fi/etela-konnevesi/ajankohtaista
Yhteyshenkilöt
Saija Vuorenmaa, 050 575 8457, avoimen tiedon keskus
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Joni Borgström Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajaksi6.11.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Joni Borgström on aloittanut Jyväskylän yliopiston perustaman sijoitusyhtiö Unifund Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajana 1.11.2026. Unifund sijoittaa varhaisen vaiheen yrityksiin, joiden liiketoiminta perustuu Jyväskylän yliopiston tutkimuksen tai osaamisen hyödyntämiseen.
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme