Saksalainen industrial metal -ryhmä Lord of The Lost Suomen kiertueelle joulukuussa

Saksan Euroviisuedustajana viimeistään suuren yleisön tietoisuuteen iskostunut Lord of The Lost saapuu joulukuussa Suomeen ”Blood & Glitter” -kiertueensa myötä. Saksalaisyhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalolla 13. joulukuuta, Jyväskylän Lutakossa 14.12. ja bändi niputtaa Suomen keikat Tampereen Olympiassa 15.12.
Lord of The Lost on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa tummaa estetiikkaa voimakkaisiin teollisen metallin sävellyksiin yhdistelevänä edelläkävijänä. Kappaleet kuten "Loreley", "Drag Me To Hell" tai "Six Feet Underground" ovat löytäneet tiensä raskaan musiikin soittolistoille kautta maailman.
Lord of The Lost palaa albumikiertueensa pariin vilkkaan festivaalikesän ja Iron Maidenin lämmittelykeikkojen jälkeen.
”Blood & Glitter” -kiertueella on lämppäreinä norjalainen industrial-sensaatio Gothminister ja suomalainen gootti-ryhmä Rain Diary.
Ennakkolipunmyynti alkaa maanantaina 24.7.2023 klo 13:00.
Tuskalive ja Grey Beard esittävät:
Lord of The Lost, Gothminister & Rain Diary -keikat:
13.12.2023 Kulttuuritalo, Helsinki
Liput alk. 43,10 € | Lippu.fi
K-18 | Ovet 19:00
14.12.2023 Lutakko, Jyväskylä
Liput alk. 42,50 € | Jelmu & Lippu.fi
K-18 | Ovet 19:00
15.12.2023 Olympia, Tampere
Liput alk. 42,50 € | Tiketti
K-18 | Ovet 19:00
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Konsertin järjestäjä: TuskaLive / Finnish Metal Events Oy
Promoottori: Jouni Markkanen (jouni@greybeard.fi)
Media-akkreditoinnit: press@fme.fi
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
TuskaLive koostuu keikoista ja kiertueista, joiden taustalla toimii Tuskan festivaaliorganisaatio. Ympäri vuoden järjestettävät tapahtumat vahvistavat raskaan musiikin tarjontaa Suomessa ja ovat oiva tilaisuus törmätä Tuska-tuttuihin myös festivaalin ulkopuolella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TuskaLive
Lorna Shore Suomeen kahdelle keikalle marraskuussa30.6.2023 11:59:00 EEST | Tiedote
Hellankoukkuakin kuumempi amerikkalainen deathcore-jyrä Lorna Shore nähdään Suomessa marraskuussa kahdella keikalla. Viikonloppuna Tuskassa ja Provinssissa Suomen debyyttinsä tekevä Lorna Shore esiintyy Helsingin Black Boxissa 9. marraskuuta ja seuraavana päivänä 10.11. eeppinen deathcore soi Tampereen Pakkahuoneella.
Electric Callboy Helsinkiin maaliskuussa 202326.8.2022 17:00:00 EEST | Tiedote
Hurjassa nosteessa kiitävä saksalainen metalcore-yhtye Electric Callboy saapuu Helsingin Vanhalle Ylioppilastalolle ensi maaliskuussa. Vuonna 2010 perustettu Electric Callboy konsertoi Vanhalla 26.3.2023 pian julkaistavan Tekkno-albuminsa tiimoilta. Liput keikalle ovat myynnissä Lippupisteen verkostossa.
Devin Townsend Suomeen kolmelle keikalle helmikuussa 20238.7.2022 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten metallifanien kestosuosikki, kanadalainen musiikillinen ihmemies Devin Townsend palaa Suomeen kolmelle keikalle helmikuussa 2023. Lightwork European Tour saapuu Helsingin Kulttuuritalolle 23.2. ja seuraavana päivänä 24.2. kulkue suuntaa Tampereen Pakkahuoneelle. Kiertueen Suomen osuus päättyy Oulun Tullisaliin 25.2. Lipunmyynti konsertteihin alkaa ma 11.7.2022 klo 9:00. Kanadalaismestari Townsend julkaisee loppuvuodesta Lightwork-nimisen uutuusalbumin, jonka tiimoilta taiteilija yhtyeineen suuntaa kattavalle kiertueelle. Devin Townsend hurmasi juuri taannoin suomalaisyleisönsä viime viikonlopun Tuskassa, ollen yksi festivaalin ehdottomia kohokohtia. TuskaLive ja Grey Beard esittävät: DEVIN TOWNSEND - LIGHTWORK EUROPEAN TOUR - SUOMEN KONSERTIT 23.2.2023 Helsinki - Kulttuuritalo Liput alk. 55,00€ Ikäraja: K-18 | ovet 19:00 Ennakot: Lippu.fi 24.2.2023 Tampere - Pakkahuone Liput alk. 55,00€ Ikäraja: K-18 | ovet 19:00 Ennakot: Tiketti, Lippu.fi 25.2.2023 Oulu - Tullisali Liput
Amon Amarth ja Machine Head Helsinkiin syyskuussa 20221.11.2021 12:00:00 EET | Tiedote
Nyt lähtee. Oikein raskaammalla kädellä. Ruotsin viikinkimetallijätti Amon Amarth sekä amerikkalainen pitkän linjan metallijyrä Machine Head tuovat ”Vikings & Lionhearts” -kiertueensa Helsingin Jäähalliin 21. syyskuuta 2022. Käsittämättömän tiukan paketin täydentää aivan tuore nimi, The Halo Effect, jossa vilisee In Flamesissa kautta vuosien vaikuttaneita muusikoita. Amon Amarth lukeutuu melodisen death metallin uranuurtajiin. Yhtye perustettiin Ruotsin Tumbassa vuonna 1992 ja bändin mahtipontisen nousujohteinen ura on ollut komeaa seurattavaa. Amon Amarthin todella tunnistettava, haikean melodinen, mutta silti veret seisauttavan raskas soundi hakee vertaistaan koko metallikentällä. Machine Head perustettiin Oaklandissa Kaliforniassa 90-luvun alussa. Yhtyeen groovaava ja äärimmäisen raskas sekä iskevä soundi löivät rajusti tajuntaan ”Burn My Eyes” -debyytillä. Machine Head on pitkällä urallaan koskettanut montaa sukupolvea ja julkaissut lukuisia klassikoiksi nousseita albumeita. Machin
Sonata Arctica mittavalle akustiselle konserttisalikiertueelle keväällä29.10.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Sonata Arctica suuntaa helmi-maaliskuussa kattavalle, viidentoista konsertin akustiselle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Acoustic Adventures -konserttisarja on ollut menestys ja yhtye onkin innoissaan päästessään siirtämään konseptin uudelle tasolle: "Ollaan edetty Acoustic Adventures -touhujemme kanssa niin pitkälle, että nyt on aika julkaista kyseisestä proggiksesta pari levyä, joista ensimmäinen ilmestyy alkuvuodesta. Kuten asiaan kuuluu, niin uutta levyähän on pakko juhlistaa kiertueella. Suuntaamme siis kotimaan keikoille helmi-maaliskuussa 2022. Tällä kertaa kalenteriin mahtuu myös useita uusia paikkakuntia, joten tulee olemaan todella hienoa päästä jälleen esiintymään akustisesti, ja luonnollisesti settiin kuuluu myös uutta materiaalia vanhojen hittien lisäksi.” Acoustic Adventures 2022 -kiertue alkaa Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikasta perjantaina 4. helmikuuta. Liput kiertueelle ovat myynnissä nyt. Yhteistyössä TuskaLive, Grey Beard sekä Inferno-lehti. Sonata Arcti
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme