Pallogrilli ja muut IPR-suojatut kestosuosikit tekevät suomalaisen kesän
Pallogrilli kuuluu kesän vakiovarusteisiin, vaan mistä se on putkahtanut mökeille ja takapihan terasseille? Metallisia meripoijuja Yhdysvaltain rannikkovartiostolle valmistaneen Weber Brothers Metal Worksin työntekijä keksi 1950-luvulla sahata meripoijun puoliksi ja lisätä syntyneeseen kupoliin jalat ja kahvan. Tätä pallogrillin ensimmäistä prototyyppiä muokattiin muun muassa lisäämällä jalkoihin pyörät ja jalkojen väliin nokialusta. Keksintö sai ensimmäiset patenttinsa 1970-luvun alussa.
Nykyisin Weberin grillejä ja grillaustuotteita suojataan lukuisin patentein, tavaramerkein ja mallisuojin. ”Mallisuoja tarkoittaa, että grillin ulkomuoto tai osa siitä on suojattu ja näin ollen toinen grillivalmistaja ei saa valmistaa tai myydä vastaavan näköistä grilliä. Grillin tekniset ominaisuudet suojataan taas patentoimalla. Valmistajan logo voidaan puolestaan suojata sana- ja/tai kuviotavaramerkkinä”, eurooppalaisiin tavaramerkkeihin erikoistunut lakimies Anne Nyström IPR-alan asiantuntijayritys Kolsterilta kertoo.
”Patentin tulee ratkaista tekninen ongelma ja sen on täytettävä uutuusvaatimus, eli patentoitavan keksinnön on oltava uusi, aivan kuten pallogrilli kuusi vuosikymmentä sitten. Patentilla tarkoitetaan yksinoikeutta, jonka perusteella patentinhaltija voi kieltää muilta keksintönsä ammattimaisen hyväksikäytön, eli muun muassa valmistuksen, maahantuonnin ja myynnin. Rekisteröity patentti antaa haltijalleen yksinoikeuden keksinnön käyttöön yleensä 20 vuoden ajaksi. Niinpä pallogrillejäkin voi nykyään valita lukuisten eri valmistajien tekeminä.”
Uudet innovaatiot pitää suojata ajoissa, jotta yksinoikeudesta voi nauttia. Esimerkiksi Crocs-kenkien mallisuoja menetettiin Euroopassa, koska sitä oli haettu liian myöhään ja mallisuojan menettämisen jälkeen saman näköisiä kenkiä on nähty paljon Euroopan markkinoilla. Aidot Crocsit tunnistaa kuitenkin Crocsin krokotiilia kuvaavasta pyöreästä logosta tai tyylitellysti kirjoitetusta Crocs-logosta, joilla molemmilla on tavaramerkkisuoja. Nämä tavaramerkein suojatut logot näkyvät myös useissa Crocsin mallisuojissa.
”Mallisuoja on suojamuoto, joka suojaa tuotteen ulkoasua, sen osaa tai yksityiskohtaa. Tunnetuimman mallinsa lisäksi Crocs valmistaa monia muita kenkiä, joille on rekisteröity mallisuojia. Lisäksi yhtiöllä on useita rekisteröityjä tavaramerkkejä ympäri maailman. Esimerkiksi Euroopan unionin alueella noin 12 kappaletta ja Yhdysvalloissa noin 35 kappaletta. Tavaramerkki rekisteröintejä löytyy myös monista muista maista. Toinen toistaan tukevien suojamuotojen valitseminen ja onnistunut brändäys ovatkin pitäneet aidot Crocsit monien kesän lempikenkänä, vaikka jäljitelmiä alkuperäisestä mallista riittää”, Anne Nyström sanoo.
Suojaa tavaramerkeistä hakevat niin tunnetut brändit kuin uusien innovaatioiden luojat. Esimerkiksi Verso Food Oy:n Härkiksellä on useampia rekisteröityjä tavaramerkkejä Suomessa ja falafelejä valmistava Baba Foods Oy on rekisteröinyt tavaramerkkinsä koko Euroopan Unionin alueelle. Yhtä lailla globaalisti tunnettu Corona extra -olut on suojattu usealla tavaramerkillä.
”Elintarvikkeiden kohdalla suojaus muodostuu useimmiten tavaramerkistä ja mahdollisesta pakkauksen ulkomuodon suojasta, joka on saavutettu kolmiulotteisella tavaramerkillä tai mallisuojalla. Myös tuotteen rakennetta, raaka-ainetta ja valmistusmenetelmää voidaan suojata patentein tai vaihtoehtoisesti yrityssalaisuuksin”, Anne Nyström kertoo.
”Yhden olutpullonkin kyljessä voi olla useita suojattuja elementtejä, sillä tavaramerkkejä voidaan jakaa muun muassa sanamerkkeihin, kuviomerkkeihin ja kolmiulotteisiin merkkeihin. Sanamerkillä suojataan yhtä tai useampaa sanaa tai kirjainyhdistelmää, mutta se ei kuvaa fonttia tai kuviota. Esimerkiksi ”CORONA EXTRA” ja “CORONA EXTRA SABOR DE MEXICO” ovat Coronan suojaamia sanamerkkejä. Myös kesäillassa tarvittavan OFF! -hyttyskarkotteen suoja perustuu tavaramerkkirekisteröinteihin, joihin kuuluu sanamerkkejä ja kuviomerkkejä, joissa on sanallinen osa. Tavaramerkin etu mallisuojaan verrattuna on, että sen voi uusia rajoittamattomasti kymmenen vuoden välein.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne NyströmIP Lawyer, European Trademark Attorney
Puh:045 7820 1708anne.nystrom@kolster.comTietoja julkaisijasta
Kolster on yksi Euroopan kokeneimmista IPR-alan yrityksistä. Yritys on palvellut innovaatioiden suojaamisessa ja kaupallistamisessa vuodesta 1874 lähtien. Kolsterilta saat kaikki IPR- ja lakipalvelut keksintöjen, muotoilun ja brändien suojaamiseksi, puolustamiseksi ja kaupalliseksi hyödyntämiseksi kaikkialla maailmassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kolster
Supercellin omistava jättiyhtiö Tencent valitsi Kolsterin IPR-kumppaniksi5.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
IPR-lakitoimisto Kolster on solminut yhteistyösopimuksen kiinalaisen Tencent Holding yhtiön kanssa. Tencent on yksi maailman johtavista sosiaalisen median sekä internetpalveluiden tarjoajista sekä suurimpana peliyhtiönä muun muassa suomalaisen Supercellin pääomistaja.
Yhtenäispatentti astuu voimaan 1.6.2023 ja mullistaa Euroopan patenttijärjestelmän20.2.2023 11:21:29 EET | Tiedote
Jatkossa yritykset voivat suojata keksintönsä 17 EU-maassa yhtenä eurooppapatenttina, yhtenäispatenttina. Toimintansa aloittaa myös yhteinen patenttituomioistuin, joka ratkaisee yritysten eurooppapatenttiriitoja keskitetysti. ”Tämä on suurin alaa koskeva muutos Euroopassa vuoden 1977 jälkeen”, Kolsterin eurooppapatenttiasiamies Marjut Honkasalo sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme