XLII Tankarin karikokous
Vuoden 2023 karikokouksen teemana on Merimaisemat. Aihetta käsitellään mm. Pohjanlahden merialueelle suunniteltujen merituulivoimaloiden näkökulmasta. Keskustelua aiheesta alustaa Tami Nordström, OX2-hankkeen edustaja. Karikokous alkaa klo 13.00 Cafe Tankarin terassilla. Alustuksen lisäksi kokouksessa käsitellään majakkasaaren hallintoon liittyviä kysymyksiä, Tankarin historiaprojektia sekä muita ajankohtaisia asioita.
Yleisölle on järjestetty kuljetus karikokoukseen m/s Jennyllä Kokkolan Meripuistosta (Meritie 7) sunnuntaina 30.7.2022 klo 10.00. Paluukuljetus Tankarista lähtee klo 15.00 ja on perillä mantereella noin klo 16.30. Ennen Karikokousta tapahtumavierailla on mahdollista nauttia Tankarin lohikeittolounas. Kutsuvieraille matka ja lounas ovat maksuttomia.
Tapahtumassa ja sen kuljetuksissa on säävaraus.
Yhteyshenkilöt
kulttuuri@kokkola.fi
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
SM Ralli Kokkola saapuu kaupunkiin 29.-30.9.22.9.2023 08:15:58 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheiluautoilijat ry:n järjestämä SM Ralli Kokkola on yksi näkyvimmistä urheilutapahtumista syksyisessä Kokkolassa. Keskustan alueella rallin pääpaikkana on Tapahtumapuisto.
Stadens företagarenkät har öppnats15.9.2023 10:39:42 EEST | Tiedote
Företagarvänlighet är ett av de centrala målen i Karleby stadsstrategi. Staden genomför årligen en företagarenkät tillsammans med KOSEK för att utreda hur nöjda företagarna är med tjänster som främjar stadens näringsliv.
Kaupungin yrittäjäkysely on auki15.9.2023 10:39:42 EEST | Tiedote
Yrittäjäystävällisyys on yksi Kokkolan kaupunkistrategian keskeisistä tavoitteista. Kaupunki ja KOSEK toteuttavat vuosittain yrittäjäkyselyn, jonka avulla selvitetään yrittäjien tyytyväisyyttä kaupungin elinkeinoelämää edistäviin palveluihin.
Karleby Idrottspark Ab föreslår att projektplanens utvecklingsfas för övningsishallen startar14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Projektet med Idrottsparken fortskrider. Karleby Idrottspark Ab föreslår stadsstyrelsen att utvecklingsfas KAS2 inleds.
Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää harjoitusjäähallin hankesuunnitelman kehitysvaiheen käynnistämistä14.9.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Urheilupuisto-hanke etenee. Kokkolan Urheilupuisto Oy esittää kaupunginhallitukselle kehitysvaihe KAS2:n käynnistämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme