Nuuskaa salakuljetettiin liki 2 000 kg – useita epäiltyjä
Nuuskan salakuljetusreitin epäillään kulkeneen Ruotsin Haaparannasta Kemiin ja sieltä edelleen pääkaupunkiseudulle. Nuuskat tuotiin Suomeen ensin autoilla, jonka jälkeen ne pakattiin matkalaukkuihin Pohjois-Suomessa ja kuljetettiin edelleen Etelä-Suomeen. Suomessa nuuskaa kuljetettiin pääasiassa raideliikenteessä matkustajajunissa mutta myös maantieliikenteessä. Salakuljetetun nuuskan kokonaismääräksi Tulli arvioi noin 1 800 kg ja vältettyjen verojen määräksi noin 735 000 euroa.
– Pääsimme epäiltyjen rikosten jäljille oman rikostiedustelumme ansiosta, mutta sen lisäksi myös Tullin ja eri kuljetuspalveluyritysten tiiviillä yhteistyöllä on ollut tutkinnassa keskeinen rooli. Esitutkinnan aikana teimme useita kotietsintöjä pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa, jolloin takavarikoimme nuuskaa suuria määriä. Nuuskatakavarikkoja tehtiin myös junista ja autoista eri puolilla Suomea. Lisäksi takavarikkoon jäi rikoshyödyksi epäiltyä käteistä rahaa, kertoo tutkinnanjohtaja Pasi Lukkarinen.
Rikoksista epäillään 17 henkilöä Suomesta ja Ruotsista
Tulli epäilee rikoksista 17 henkilöä, joista suurimman osan epäillään osallistuneen nuuskan maahantuontiin ja sen kuljettamiseen Etelä-Suomeen. Rikoksesta epäillyt asuivat tekoaikaan pääkaupunkiseudulla, Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa.
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta useina törkeinä veropetoksina ja salakuljetuksina sekä laittomaan tuontitavaraan ryhtymisinä. Esitutkinta on päättynyt ja se on siirretty syyteharkintaan Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Lukkarinen, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Afrikkalainen sikarutto leviää Suomen lähialueilla – Torjunta vaatii viranomaisilta yhteistyötä ja rajanylittäjiltä huolellisuutta28.9.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy Suomen naapurimaissa Venäjällä ja Virossa sekä nyt myös Ruotsissa. Afrikkalainen sikarutto leviää maasta toiseen lihatuotteissa, joita ihmiset tuovat mukanaan. Tauti onkin monesti levinnyt uusille alueille ihmisten varomattoman tai välinpitämättömän toiminnan seurauksena. Viime vuonna matkustajien vapaaehtoisesti luovuttamien sekä Tullin haltuunottamien eläinperäisten elintarvikkeiden määrä oli lähes 7 500 kiloa.
Suomen parhaat virkahuumekoirat kohtaavat SM-kisoissa Torniossa27.9.2023 08:07:00 EEST | Tiedote
Koko maan etevimmät virkahuumekoirat kilpailevat Suomen mestaruudesta Torniossa 3.-5.10. Vuosittain käytävien kisojen järjestelyistä vastaa tänä vuonna Tulli. Virkahuumekoirat ovat korvaamaton apu yhteiskunnan turvaamisessa. Katsojat pääsevät seuraamaan koirien taidonnäytteitä yleisörasteille tiistaina ja torstaina.
Ulkomaisesta nettikaupasta tilatusta alkoholista pitää yhä maksaa valmistevero – Verohallinnon ja Tullin tehovalvonta on vähentänyt nettitilauksia yli 60 prosentilla27.9.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Verohallinto ja Tulli pitävät hyvänä hallituksen suunnitelmia selkeyttää alkoholin verkkokauppaan liittyvää lainsäädäntöä. Uudistukset vaativat kuitenkin toteutuakseen lainsäädäntömuutoksia.
Tulli takavarikoi Piilopuoti-kauppapaikan verkkopalvelimen – jälleen merkittävä onnistuminen anonyymissä Tor-verkossa19.9.2023 14:15:43 EEST | Tiedote
Suomen Tulli on sulkenut yhteistyössä ulkomaisten viranomaisten kanssa Tor-verkossa vuodesta 2022 toimineen Piilopuodin verkkopalvelimen ja takavarikoinut sen sisällön.
Rajaliikenne hiljentynyt entisestään – Tulli on käännyttänyt 37 Venäjälle rekisteröityä autoa viikonlopun aikana18.9.2023 15:55:12 EEST | Tiedote
Lauantaiyönä alkanut Venäjän rekisterissä olevien autojen maahantuontikielto on hiljentänyt rajaliikennettä. Viikonlopun aikana autoja tuli kokonaisuudessaan 81, joista Tulli käännytti 37 takaisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme