Velskolan kartanon peruskorjaus on käynnistynyt – jatkossa koko kurssikeskus lämpiää maalämmöllä
19.7.2023 08:00:00 EEST | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote
Espoon seurakuntien Velskolan kurssikeskuksen vanhan kartanorakennuksen peruskorjaus on käynnistynyt. Samassa yhteydessä koko alueen lämmitysjärjestelmä vaihdetaan maalämpöön. Kartanon korjausten arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.

Kartanon peruskorjauksessa uusitaan talotekniikka ja tehdään tarvittavia korjauksia niin julkisivuun kuin sisätiloihin. Rakennuksen kulttuurihistoriallisen merkityksen vuoksi julkisivu korjataan siten, ettei ulkoasu muutu.
Sisätiloissa tehdään korjausten ja kunnostusten lisäksi pieniä tilamuutoksia tilojen käytön tehostamiseksi. Rakennuksen ikkunoiden puuosat kunnostetaan ja lasit uusitaan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Myös saniteettitiloihin tehdään päivityksiä tilapintoihin ja kalusteisiin. Ilmanvaihtoa parannetaan merkittävästi. Kaikki korjaustoimet keskittyvät hyvän sisäilman varmistamiseksi tulevaisuudessa.
Hankekehitysinsinööri Teemu Rantala kertoo, että kartanon alue tulee olemaan työmaana syksyyn 2024 saakka.
- Pyrimme hoitamaan työmaaliikenteen siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa muulle alueen toiminnalle. Kurssikeskuksen päärakennus Väentupa toimii pääosin normaalisti.
Samassa yhteydessä Velskolan alueen lämmitysjärjestelmä vaihdetaan pelletti- ja öljylämmityksestä maalämpöön. Uuteen järjestelmään liittyvät poraustyöt saadaan valmiiksi vuoden 2023 aikana. Myös Hvittorpin kurssikeskuksessa lisätään maalämmön kapasiteettia. Espoon seurakuntien tavoitteena on, että seurakuntien käyttöön jäävät kiinteistöt ovat hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä.
Velskolan kartanon majoitus- ja opetustilat ovat tärkeitä etenkin rippikoululeirien järjestämisessä, mutta tila palvelee hyvin myös muuta leiritoimintaa. Kartano on ollut suosittu myös hiljaisuuden retriittien pitopaikkana. Kartanossa tulee korjauksen jälkeen olemaan tilat 40 hengen ryhmälle.
1930-luvulla rakennettu Velskolan kartano sijaitsee Nuuksion kupeessa Pohjois-Espoossa. Kartano on ollut Espoon seurakuntayhtymän omistuksesta vuodesta 1981. Leiritoiminta aloitettiin kartanorakennuksessa ja vuonna 1984 valmistuivat ns. Väentuvan tilat vanhaan navettarakennukseen. Alueen rakennuksia on kunnostettu eri vaiheissa.
Velskolan kurssikeskuksen lisäksi seurakuntayhtymän käytössä on Hvittorpin kurssikeskus Kirkkonummella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Rantala, 040 558 8214, teemu.rantala@evl.fi
hankekehitysinsinööri, Espoon seurakuntayhtymän kiinteistöpalvelut
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Seurakuntavaalien vaalikoneet avautuvat ja auttavat ehdokkaan valinnassa7.10.2026 09:30:00 EEST | Uutinen
Etkö tiedä ketä äänestäisit syksyn seurakuntavaaleissa? Testaa, miten omat näkemyksesi sopivat yhteen vaalikoneeseen vastanneiden ehdokkaiden kanssa.
Valkompassen för församlingsvalet öppnar och hjälper dig att välja kandidat7.10.2026 09:30:00 EEST | Nyheter
Vet du inte vem du ska rösta på i höstens församlingsval? Testa hur väl dina egna åsikter stämmer överens med kandidaternas som har svarat på valkompassens frågor.
Hemlösheten ökade i Esbo förra året5.10.2026 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Hemlösheten ökade i Esbo år 2025. Det finns fortsättningsvis behov av tjänster för hemlösa och förebyggande åtgärder. De hemlösas natt uppmärksammas den 17 oktober, på FN:s internationella dag för utrotande av fattigdom.
Asunnottomuus kasvanut jo toista vuotta peräkkäin5.10.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Asunnottomuus kasvoi Espoossa vuonna 2025. Asunnottomien palveluille ja ennaltaehkäiseville toimenpiteille on edelleen tarvetta. Asunnottomien yötä vietetään YK:n köyhyyden poistamisen päivänä 17. lokakuuta.
Espoon tuomiokirkon ympärille nousee rakennustyömaa-aidat korjausten ajaksi1.10.2026 15:29:28 EEST | Tiedote
Liikkuminen tuomiokirkonmäellä Espoon keskuksessa tulee muuttumaan korjausten ajaksi. Syynä on lokakuun alussa kirkon ympäristöön nouseva työmaa-alue. Alue tulee kattamaan muun muassa kirkkorakennuksen, kellotapulin ja kellotapulin vieressä olevan parkkialueen sekä kirkon pääoven edessä olevan aukion.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme