Pirkanmaan pienvesien kartoittaminen on käynnissä

Pirkanmaan ELY-keskus on kartoittanut huonosti tunnettujen pienvesien tilaa ja ennallistamistarpeita Pirkanmaalla. Erityisesti kartoituksissa on keskitytty lähteikköihin ja puroihin, sillä nämä ovat pienvesityypeistä uhanalaisimpia ja kiireellisimmin ennallistettavia.
- Tänä vuonna tavoitteena on lähteikköjen ja purojen lisäksi kartoittaa myös lampia, kertoo projektisuunnittelija Miia Mäkilouko Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Kartoitukset ovat osa ympäristöministeriön rahoittamaa Helmi-elinympäristöhanketta, joka tähtää Suomen luonnon monimuotoisuuden ja elinympäristöjen tilan parantamiseen.
Pienvesillä on tärkeä rooli muun muassa veden kiertokulussa, ja niillä elää useita pienvesien viileään pienilmastoon sopeutuneita lajeja. Lisäksi lähteillä pohjavesi tuo oman leimansa lajistoon. Maankäytön paineet kuten esimerkiksi ojitus ja metsätalous ovat monin paikoin muuttaneet pienvesien tilaa.
Kartoitukset syyskuun loppuun mennessä
Maastokartoitukset tehdään pääsääntöisesti syyskuun loppuun mennessä. Kartoitus ei velvoita maanomistajaa toimenpiteisiin, eikä kyseessä ole alueiden suojelu. Maastokartoituksilla havainnoidaan muun muassa pienvesille ominaisia piirteitä, kohteen luonnontilaa ja siihen vaikuttaneita tekijöitä, sekä kohteen ennallistamistarpeita. Tavoitteena on saada tietoa huonosti tunnettujen pienvesien nykytilasta, sekä päästä parantamaan pienvesien nykytilaa
Mikäli kohteella havaitaan ennallistamistarpeita, niistä keskustellaan yhdessä maanomistajan kanssa. Ennallistamistoimenpiteet ovat vapaaehtoisia ja maanomistajalle ilmaisia.
- Pirkanmaan ELY-keskukseen voi myös olla yhteydessä, mikäli kiinteistölläsi sijaitsee lähde, lampi tai puro, jonka ennallistamisesta olet kiinnostunut. Tulen mielelläni maastoon mukaan keskustelemaan ennallistamisen mahdollisuuksista, Mäkilouko vinkkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Projektisuunnittelija Miia Mäkilouko, p. 0295 036 183
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Työvoimabarometri | Talouden epävarma tilanne Pirkanmaalla tekee työvoimamarkkinoista haastavat ensi vuonnakin14.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan talouden näkymät heikkenivät suurimmalla osalla toimialoista vuoden 2025 aikana ja työttömyys kasvoi merkittävästi. Työttömien työnhakijoiden sekä pitkäaikais- ja rakennetyöttömien määrä ja suhteellinen osuus kaikista työttömistä työnhakijoista kasvaa.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset jakavat tietoa verkkokauppiaille tuottajavastuusta12.11.2025 10:06:55 EET | Tiedote
Moni ulkomainen verkkokauppias ei tunne lakisääteistä tuottajavastuuvelvollisuuttaan. Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuottajavastuuviranomaiset ovat avanneet yhteistyössä verkkosivun ja järjestävät webinaarin auttaakseen yrityksiä hoitamaan velvollisuutensa.
Tyytyväisyys Pirkanmaan maanteiden kuntoon parani viime vuodesta5.11.2025 08:08:34 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus kertoo, että niin ammattiautoilijoiden kuin yksityishenkilöidenkin tyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon parani edellisvuodesta Pirkanmaalla.
Velaatantie (mt 338) palautettu liikenteelle Kaanaassa Tampereella3.11.2025 11:40:18 EET | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus peruskorjaa Kaanaassa Velaatantien (mt 338) Kaanaan sillan. Kannen nostotyön vuoksi katkaistu tie on palautettu liikenteelle perjantai-iltana 31.10.2025.
Maaseudun huoltovarmuusiltapäivässä 3.11.2025 keskustellaan ruokaturvasta ja kylien kriisinkestävyydestä – vielä ehtii ilmoittautua31.10.2025 15:21:31 EET | Tiedote
Miten kotimainen ruoantuotanto ja kyläyhteisöt tukevat kriisinkestävyyttä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta? Pirkanmaan ELY-keskuksen, Leader-ryhmien ja kuntien maaseutupalveluiden järjestämässä webinaarissa 3.11.2025 klo 12-16 pureudutaan maaseudun huoltovarmuuteen asiantuntijapuheenvuorojen ja käytännön kokemusten kautta. Luvassa on asiaa muassa suomalaisen ruoan huoltovarmuudesta, kylien yhteisöllisestä varautumisesta sekä kunnan ja kylien varautumisyhteistyöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
