Kouluvuoden päättyminen lisäsi työttömien määrää kesäkuussa

Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa 5 395 työtöntä, mikä on vajaa sata vähemmän kuin vuosi sitten. Toukokuusta kesäkuuhun työttömien määrä nousi yli 400:lla. Tästä valtaosa selittyy koulujen päättymisellä. Työttömäksi tuli opettajia, koulunkäynninohjaajia ja opintonsa päättäneitä.
Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Etelä-Savossa kesäkuun lopussa 612, mikä on 10 henkilöä ja 2 % vähemmän kuin vuosi sitten. Toukokuusta määrä nousi 104:llä.
Yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli Etelä-Savossa kesäkuun lopussa saman verran kuin toukokuun lopussa. Pitkäaikaistyöttömien määrä pysyi myös vuodentakaiseen verrattuna lähes ennallaan. Koko maassa pitkäaikaistyöttömiä oli noin 4 500 vuodentakaista vähemmän, mutta hieman toukokuun loppua enemmän.
Työttömien aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli Etelä-Savossa kesäkuun lopussa 2 821 henkilöä, eli hieman enemmän kuin vuosi sitten. Aktivointiaste oli Etelä-Savossa 34 %.
Asiointi kuntakokeiluissa ja TE-toimistossa
Etelä-Savossa vajaa 2 200 työtöntä asioi Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilussa, reilu 1 000 Savonlinnan kaupungin työllisyyden kuntakokeilussa ja vajaa 2 200 TE-toimistossa.
Alle 30-vuotiaista työttömistä 82 % ja 30–54-vuotiaista työttömistä 61 % asioi kuntakokeiluissa. Myös yli 55-vuotiaista työttömistä 44 % asioi kuntakokeiluissa. Kesäkuun lopun lomautetuista 306 työnhakijasta 80 % asioi TE-toimistossa.
Etelä-Savon TE-toimistossa työttömien määrä laski vuodentakaisesta 100 henkilöä eli 4 % ja Mikkelin seudun kuntakokeilussa määrä laski 15 henkilöä eli 1 %. Savonlinnan kuntakokeilussa työttömien määrä nousi 27 henkilöä eli 3 %.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 165, merja.toijonen@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskusJääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:59:24 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Etelä-Savossa työttömiä saman verran kuin vuosi sitten25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli lokakuun lopussa 6 068 työtöntä eli 12 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Etelä-Savossa oli lokakuun lopussa 2 432 yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä ollutta työnhakijaa. Osuus kaikista työttömistä on noussut vuodessa 34 %:sta 40 %:iin.
Etelä-Savon elinkeinoelämän näkymissä puolustusteollisuutta, matkailua ja maataloutta30.10.2025 13:20:16 EET | Tiedote
Etelä-Savon elinkeinoelämän näkymät ovat yhä monisyiset. Maakunnan pk-yritykset panostavat kehittämiseen maltillisesti. Suurten veturiyritysten vähäisyys näkyy TKI-toiminnan keskittymisessä korkeakoulusektorille. Myös väestön ikääntyminen ja työikäisten määrän lasku painaa vaakakupissa.
Etelä-Savossa työttömien määrä nousi ja lomautettujen määrä laski vuodentakaisesta21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli syyskuun lopussa 5 883 työtöntä eli 142 enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 261, missä oli laskua vuodentakaisesta 43 %. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 105:llä ja miesten 33:lla.
Rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 08:36:07 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
