Työhyvinvoinnin parantaminen kaipaa selkeitä toimia

– Suomalaisen työelämän suurimmat ongelmat liittyvät työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Työhyvinvoinnin parantamisesta ja työurien pidentämisen tärkeydestä on kauniita kirjauksia siellä täällä, mutta niiden eteen ei olla valmiita tekemään mitään, pikemminkin päinvastoin, Salo sanoo.
Hänen mielestään vuosiloman lisääminen on yksi keino edistää työssäjaksamista ja teilata työhyvinvoinnin ongelmia etukäteen. Se edellyttää muutoksia vuosilomalakiin ja työ- ja virkaehtosopimuksiin.
– Helpoin tapa toteuttaa yhden lomaviikon lisääminen on siirtyä lomalaskennassa viisipäiväiseen työviikkoon. Työviikko on ollut viisipäiväinen jo yli 50 vuotta, mutta edelleen meillä lauantait kuluttavat aika yleisesti lomakertymää.
Salo muistuttaa, että työhyvinvoinnin ongelmat aiheuttavat jo nyt julkiselle sektorille vuosittain miljardien eurojen kustannukset lisääntyvinä työkyvyttömyyseläkkeinä, sairauspoissaoloina sekä erilaisten etuuksien ja palvelujen tarpeena.
– Työurien pidentäminen nähdään välttämättömänä ja työssäjaksamisen ongelmista johtuvia kustannuksia kauhistellaan, mutta kun asialle pitäisi tehdä jotain, ääni kellossa muuttuu. Saman tien ihminen nähdään koneena, joka jaksaa mitä vain, Salo sanoo.
Hänen mielestään esimerkiksi työurien pidentäminen ei tule onnistumaan, jos työntekijöiden mahdollisuuksista hallita työaikaansa ja -taakkaansa ei pidetä huolta.
– Työn ja vapaa-ajan on oltava tasapainossa. Se on työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen suhteen ensiarvoisen tärkeää.
Salo uskoo, että työntekijöiden hyvinvointiin käytetyt eurot tulevat työnantajalle korkojen myötä takaisin tuottavuuden kasvuna, vähäisimpinä sairauspoissaoloina ja pidempinä työurina.
Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta, vaan elämisen laadusta ja inhimillisyydestä. Ongelmat työssä jaksamisessa eivät koske vain työntekijää, vaan heijastuvat myös hänen läheisiinsä.
– Työelämän kehittämisessä on korkea aika siirtyä sanoista tekoihin. Viime viikkojen julkisen keskustelun perusteella työelämää ollaan pikemminkin kurjistamassa, ei kehittämässä. Se on miljardiluokan virhe, Salo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitolle ei kelpaa yksipuolinen sanelu26.9.2023 10:00:25 EEST | Tiedote
Insinööriliitto on valmis neuvottelemaan maan hallituksen kanssa sen suunnittelemista työelämää, sosiaaliturvaa ja sopimusjärjestelmää koskevista heikennyksistä. Puheenjohtaja Samu Salon mukaan ongelma on, että paikka, jossa asioista neuvotellaan, puuttuu.
TKI-panostuksissa tulee huomioida teollisuuden tarpeet18.9.2023 16:40:46 EEST | Tiedote
Insinööriliiton Samu Salo on tyytyväinen hallitusohjelmaan sisältyvistä panostuksista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Sen sijaan budjettiriihen TKI-rahoituksen kohdennukset herättävät huolta.
Heikkenevä fyysinen kunto uhka työurien pidentymiselle16.6.2023 08:22:27 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on huolissaan suomalaisten heikkenevästä fyysisestä kunnosta. Hänen mielestään tavoitteet työurien pidentämisestä etenkin fyysisesti vaativimmissa työtehtävissä voidaan unohtaa, jos tilanne ei muutu.
Verotulomenetykset unohtuvat työaikalakikeskustelussa13.6.2023 11:13:37 EEST | Tiedote
Hallitusneuvottelujen aikana esillä ollut ajatus siirtää suuri osa ylemmistä toimihenkilöistä työaikalain ulkopuolelle merkitsisi toteutuessaan merkittävää lovea julkiseen talouteen. Insinööriliitossa tehtyjen laskelmien mukaan valtio menettää vuositasolla noin 415 miljoonaa euroa verotuloja.
Asiantuntijat tarvitsevat työaikalakia26.5.2023 11:19:13 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo on huolissaan julkisuudessa olleista tiedoista, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa on noussut esiin mahdollisuus rajata merkittävä osa asiantuntijoista ja ylemmistä toimihenkilöistä työaikalain ulkopuolelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme