Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Maakaasuputken siirtourakka valmistumassa Malmin alueella

Jaa
Malmin alueella Helsingissä kulkevan maakaasuputken siirtourakan putkenrakennus on lähes valmis liitoksia lukuun ottamatta. Maakaasuputkia siirretään pois tulevien katujen ja korttelialueiden kohdilta, jotta Nallenrinteen ja Lentoasemakortteleiden asuinalueet on mahdollista rakentaa, ja jotta lain edellyttämät suojaetäisyydet asutuksen ja maakaasun siirtoputkiston välillä toteutuvat.
Ilmakuva Malminkentästä 2021. Kuva: Lauri Rotko.
Ilmakuva Malminkentästä 2021. Kuva: Lauri Rotko.

Uusi putkiosuus on koestettava, eli painetestattava ennen käyttöönottoa. Koestustyövaiheet vaativat erikoiskaluston oloa liitospaikkojen läheisyydessä. Kalustojen käyntiäänet voivat aiheuttaa meluhaittaa ympäristöön. Käyntiäänien lisäksi voi kuulua paineiden säädöstä johtuvia suhisevia ääniä. Koestuksen onnistuminen edellyttää, että siihen liittyvät työvaiheet tehdään yhtäjaksoisesti. Työt pyritään toteuttamaan mahdollisimman nopeasti ja ympäristön häiriöt mahdollisuuksien mukaan minimoiden.

Koestustyöt tapahtuvat viikoilla 31–32, ja melua aiheuttavat työvaiheet ajoitetaan arkipäiville klo 7–22 välille. Alueella voi liikkua tänä aikana myös tavanomaista enemmän työmaa-ajoneuvoja.

Liitostyöt tapahtuvat viikolla 33. Uusi putkilinja otetaan käyttöön liitostöiden valmistuttua. Liitostöiden jälkeen työ jatkuu vielä paikoin vanhan putkilinjan purkamisella ja alueiden ennallistamisella. Kaikkien alueiden arvioidaan valmistuvan syksyn 2023 aikana.

Helsingin kaupunki on tilannut maakaasuputken siirtotyöt Gasgrid Finland Oy:ltä. Pääurakoitsijana toimii Louhintahiekka Oy. Pahoittelemme töistä aiheutuvaa häiriötä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

–4.8. asti kymp.viestinta@hel.fi


Kimmo Kuisma (7.–11.8.)
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
Aluerakentaminen
p. 09 310 25808
kimmo.kuisma@hel.fi


Anni Tirri (14.8. eteenpäin)
tiimipäällikkö
Helsingin kaupunki
Liikenne- ja katusuunnittelu
p. 09 310 38335
anni.tirri@hel.fi

Kuvat

Ilmakuva Malminkentästä 2021. Kuva: Lauri Rotko.
Ilmakuva Malminkentästä 2021. Kuva: Lauri Rotko.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme