Katunäkymäkuvauksia suoritetaan koko Helsingin alueella kesällä

Katujen kuvaukset toteutetaan elo-syyskuun aikana Cyclomedia Technologies BV:n kuvausautoilla. Kuvausautot on merkitty myös Helsingin kaupungin tunnisteilla. Autojen katoilla on kuvauslaitteistoa, jolla saadaan 360-asteista panoraamavalokuva-aineistoa ja kolmiulotteisesti kaupunkitilaa mallintavaa pistepilvitietoa.
Helsingin kaupunki on tilannut katunäkymäkuvaukset muun muassa liikennemerkkitiedon keräämiseksi sekä liikennejärjestelmän ja katurakenteiden suunnittelua ja kunnossapitoa varten. Kuva-aineiston tuottaminen on myös resurssiviisasta ja ilmastoystävällistä, sillä aineiston tutkimisella voidaan korvata ylimääräisiä maastokäyntejä kaupungin erilaisissa tehtävissä.
Katukuvauksella saadut aineistot eivät ole julkisia, vaan niitä käsitellään ja säilötään luottamuksellisesti ja tietoturvavaatimusten mukaisesti. Kuvamateriaaliin mahdollisesti tallentuvat ihmisten kasvot ja ajoneuvojen rekisterikilvet sumennetaan automaattisesti. Kuvausaineistosta tallennetaan teknistä tietoa ainoastaan viranomaiskäyttöön eli kaupungin omiin järjestelmiin sekä liikennemerkkitietoa kansalliseen katu- ja tieverkkotietokantaan, Väyläviraston Digiroadiin.
Kuvauksiin toivotaan hyvää säätä
Kuvaukset pyritään toteuttamaan hiljaiseen, mutta valoisaan aikaan, jolloin kaduilla olisi mahdollisimman vähän liikennettä. Kuvausten kokonaiskesto riippuu kuvausautojen lukumäärästä sekä vallitsevasta säästä. Kuvauksia ei voida toteuttaa sateiseen tai kovin sumuiseen aikaan. Helsingin kaupungin kaikkien kaupunginosien kuvaukset pyritään toteuttamaan syyskuuhun mennessä, mutta hyvän sään vallitessa kuvauksiin kuluu parhaimmassa tapauksessa aikaa vain muutama viikko.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Kiuru
Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala, liikenne- ja katusuunnittelu
Puh. 040 8665236
tiina.m.kiuru@hel.fi
Fanny Mailammi (tavoitettavissa 8.8. alkaen)
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala, liikenne- ja katusuunnittelu
Puh. 040 6857968
fanny.mailammi@hel.fi
Kaisa Juntunen (tavoitettavissa 14.8. alkaen)
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala, liikenne- ja katusuunnittelu
Puh. 040 641 6273
kaisa.juntunen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsinki etsii sopivaa joulukuusta Senaatintorille ja Hakaniemen kauppahallin edustalle29.9.2023 12:23:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat tarjota joulukuuseksi omalla tontillaan kasvavaa, hyväkuntoista ja suurikokoista metsäkuusta. Kaupunki hoitaa puun kaadon ja noudon.
Förnyelsearbetet av gatorna i Brunakärr blev färdigt i förtid29.9.2023 09:26:20 EEST | Tiedote
Gatuentreprenaden i Brunakärr som pågick lite över ett år blev färdig i slutet av september, cirka en månad i förtid. I Brunakärr byggdes nya gatukonstruktioner med beläggning, 170 meter bullerskydd och nästan en kilometer spårvagnslinje med nya hållplatser. Ny kommunalteknik som löper under jorden betjänar områdets invånare länge.
Ruskeasuon katujen uudistus valmistui etuajassa29.9.2023 09:25:46 EEST | Tiedote
Hieman yli vuoden kestänyt Ruskeasuon katu-urakka valmistui syyskuun lopussa, noin kuukauden etuajassa. Ruskeasuolle rakennettiin uudet katurakenteet pintoineen, 170 metriä meluaitaa ja melkein kilometri raitiovaunulinjaa uusine pysäkkeineen. Maan alle kätkeytyvä uusi kunnallistekniikka palvelee pitkään alueen asukkaita.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 28.9.202328.9.2023 19:03:44 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 28.9.2023 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 12.10.2023.
Helsinki tutkii Vartiokylänlahden vedenalaista luontoa28.9.2023 13:39:51 EEST | Tiedote
Helsinki laatii kartoituksen Vartiokylänlahden nykytilasta. Tutkimuksissa arvioidaan Puotilanrannan uuden asuinalueen vaikutuksia Vartiokylänlahden vedenalaiseen luontoon ja sen rantoihin. Tutkimuksissa hyödynnetään eDNA-menetelmää kalalajiston ja simpukkalajien selvittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme