Uudistettu Alepa Munkkiniemen puistotie avataan 3.8. klo 10
Helsingissä Munkkiniemen puistotie 20:ssa sijaitseva Alepa-myymälä sulki kesäkuun puolessa välissä ovensa reilun kuukauden mittaisen remontin ajaksi. Entistä nykyaikaisempi ja energiatehokkaampi Alepa Munkkiniemen puistotie palvelee asiakkaita jälleen 3. elokuuta alkaen.

Uudistettu Alepa Munkkiniemen puistotie avaa ovensa asiakkaille jälleen 3. elokuuta klo 10.00. Avajaisissa on luvassa muun muassa kakku- ja kahvitarjoilu sekä ilmapallojen jakoa.
Alepa Munkkiniemen puistotie suljettiin kesäkuussa remontin vuoksi. Remontin aikana myymälä koki täydellisen muodonmuutoksen, kun kaikki pinnat uusittiin lattiasta kattoon. Näkyvän miljöömuutoksen lisäksi myös kassapalvelua sujuvoitettiin lisäämällä pikakassojen määrää. Myymälän kiertosuuntaa myös muutettiin ja muun muassa hedelmä- ja vihannesosasto sai lisää tilaa.
– Alepa Munkkiniemen puistotien valikoima on yhdessä asiakkaiden kanssa rakennettu. Asiakkaamme ovat voineet toivoa tuotteita valikoimaan netissä ja myymälässä. Uudistetun Alepan valikoimassa on yhteensä yli tuhat eri asiakkaiden toivomaa korttelitoivetta, sanoo myymäläpäällikkö Mari Vähävirta.
Myös kaupan kylmätekniikka uusittiin kokonaisuudessaan: kylmäkalusteet vaihdettiin energiatehokkaammiksi sekä kylmähuoneet kunnostettiin. Myös valaistus vaihdettiin LED-valaistukseen. Kylmäkoneiston tuottamaa lauhdelämpöä hyödynnetään kiinteistössä sijaitsevan taloyhtiön lämmityksessä.
Myymäläpäällikkö Mari Vähävirta ja Alepa Munkkiniemen puistotien tuttu henkilökunta toivottavat asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan uudistuneeseen myymälään.
Remontin ajan laajennetuin 24 h -aukioloajoin palvellut Solnantie 35:ssä sijaitseva Alepa palvelee jatkossa pe 6.30–22, la 8–22, su 9–22.
Alepa Munkkiniemen puistotie
-
Osoite: Munkkiniemen puistotie 20, 00330 Helsinki
-
Uudistettu myymälä avataan to 3.8. klo 10.00. Avajaisissa on luvassa mm. kakku- ja kahvitarjoilu sekä ilmapallojen jakoa.
-
Aukioloajat: ma-pe 6.30–23, la 8–23, su 9–23
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiTietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Sata robottia ja 140 000 banaania – HOK-Elannon keräilykeskus juhlistaa 1-vuotissyntymäpäiväänsä28.5.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Yksi Euroopan suurimmista ruoan verkkokaupan keräilykeskuksista avattiin vuosi sitten kesäkuussa Vantaan Veromieheen. Päivittäin tuhansia verkkokauppatilauksia käsittelevä keräilykeskus on ollut HOK-Elannon historian suurin investointi ruoan verkkokauppaan.
HOK-Elannon ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avautuu Hybridiarena Hypessä29.4.2025 10:22:13 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uusi ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avaa ovensa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Hybridiarena Hypessä tiistaina 29. huhtikuuta. Korkealla seitsemännessä kerroksessa sijaitseva ravintola yhdistää skandinaavisen brasserie-keittiön, laadukkaat viinit sekä 600-paikkaisen kattoterassin.
Grillit koreaksi aasialaisilla mauilla – viime kesänä pääkaupunkiseudulla villinneet pinsat saavat sisaren23.4.2025 10:21:37 EEST | Tiedote
HOK-Elanto polkaisee kevään grillikauden käyntiin korealaisilla grillitacoilla. Aasialaiset ja etenkin korealaiset maut trendaavat nyt niin kansainvälisissä kuin suomalaisissakin keittiöissä, ja alkavan kesäkauden kunniaksi on aika pistää myös grillit koreaksi. Rapeita ja kuohkeita sorriso-leipiä sekä muita korealaisten grillitacojen aineksia on saatavilla kaikista HOK-Elannon Prismoista, valikoiduista S-marketeista, sekä Food Market Herkku -myymälästä 24.4.2025 alkaen.
Prisma Sellon remontti päätökseen – uudistettu myymälä tarjoaa ratkaisun arjen ruokapulmaan7.4.2025 08:59:36 EEST | Tiedote
Tammikuussa 2025 alkanut reilun kolmen kuukauden remonttiurakka on saatu päätökseen Espoon Prisma Sellossa, ja uudistuneen myymälän avajaisia juhlistetaan 10.4.2025 alkaen. Jatkossa Prisma Sellon asiakkaat pääsevät nauttimaan muun muassa suosituista siipi- ja kebabbuffeteista, entistä laajemmasta hedelmä- ja vihannesosastosta sekä uudistuneesta käyttötavaraosastosta – Prisman aina edullisella hintatasolla tietenkin.
Varma kevään merkki – keltaisten Alepa-pyörien pyörät pyörivät jo kymmenettä kautta27.3.2025 11:06:10 EET | Tiedote
Alepa-fillareiden kausi alkaa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla 1.4.2025. HOK-Elannon Alepa-ketju toimii tuttuun tapaan pyörien pääyhteistyökumppanina – tänä kesänä jo kymmenettä vuotta peräkkäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme