Lapissa oli kesäkuussa 8 590 työtöntä työnhakijaa

Lapissa oli kesäkuun lopussa 8 590 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 620. Työttömiä oli 350 enemmän kuin toukokuussa, mikä on tyypillistä kausivaihtelua kesän alussa nuorten valmistuttua oppilaitoksista. Työttömien määrä oli kuitenkin 270 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työnhakijoita oli 3 140 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja myös pitkäaikaistyöttömien työllisyys on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Pitkäaikaistyöttömiä oli 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömien osuus työvoimasta alitti kesäkuussa 10 % viidessä Lapin kunnassa. Alimmat osuudet olivat Sodankylän 6,2 % ja Keminmaan 7,5 %. Korkeimmat osuudet olivat Kemijärven 15,5 % ja Kemin 14,6 %. Neljässätoista kunnassa työttömiä oli vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Suhteellisesti eniten työttömyys väheni Sodankylän, Ranuan ja Ylitornion kunnissa.
Avoimia työpaikkoja tarjolla usean alan osaajille
Kesäkuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa yli 4 460 avointa työpaikkaa, mikä on 190 vähemmän kuin viime vuonna. Aiempina kuukausina ilmoitetut työpaikat mukaan lukien kesäkuussa oli avoinna yli 8 170 työpaikkaa.
Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten palvelutyöntekijöille, rakennustyöntekijöille, siivoojille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, myyjille ja teollisuuden ja rakentamisen avustaville työntekijöille. Eniten viime vuoteen verrattuna väheni rakennustyöntekijöiden avoimet työpaikat.
Lapin ELY-keskuksen kesäkuun 2023 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx
Seuraava työllisyyskatsaus (heinäkuu 2023) julkaistaan 22.8.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Palvelujohtaja Tero Hyttinen, puh. 0295 039 560
Kuvat

Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
Tietoja julkaisijasta
Lapin ELY-keskusRovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin työttömyyskehityksessä valonpilkahduksia23.12.2025 08:29:39 EET | Tiedote
Lapissa työttömien määrä väheni marraskuussa niin edeltävään kuukauteen kuin vuoden takaiseen verrattuna. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on pysähtynyt viime kuukausien aikana. Alueelliset erot ovat edelleen huomattavia. Työttömyys kehittyy kuitenkin koko maata myönteisemmin.
Lapin ilmasto- ja energiastrategia hyväksyttiin – Lappi voi olla ilmastotyössä kokoaan suurempi17.12.2025 15:11:28 EET | Tiedote
Lapin maakuntahallitus hyväksyi Lapin ilmasto- ja energiastrategian 15.12.2025.
Kohti vahvaa osaamispohjaa – yhteinen strategia Lapin ohjaukselle ja jatkuvalle oppimiselle16.12.2025 14:21:46 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus on käynnistänyt tänä vuonna päättyvien Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) sekä jatkuvan oppimisen strategioiden uusimisen. Strategian päivitystä johtaa Lapin Elinikäisen oppimisen johtoryhmä, joka koostuu koulutuksen kehittäjistä ja työllisyysalueista.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme