Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat harmaan vaisut
27.7.2023 08:00:00 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Hämeessä vastanneiden yritysten lähikuukausien suhdanneodotukset ovat yhä varovaisia. Heinäkuussa vastanneista yrityksistä 72 prosenttia odotti suhdanteiden pysyvän edelleen ennallaan tai paranevan, kun vastaava osuus huhtikuussa oli 73 prosenttia. ”Alueeltamme vastanneista vajaa kolmannes arvioi suhdanteiden vielä heikkenevän”, Eerikäinen sanoo.
Yritysten tuotanto ja myynti vähenivät kausivaihtelu huomioon ottaen hivenen huhti-kesäkuussa ja tuotannon ennakoidaan pienenevän hieman myös lähikuukausina. Vastanneista yrityksistä lähes neljännes arvioi tuotannon vähenevän seuraavien kolmen kuukauden aikana, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 19 prosenttia.
Riittämätön kysyntä estää yritysten kasvun
Hämäläisyritysten kasvunäkymiä synkentää riittämätön kysyntä. ”Vastanneista alueemme yrityksistä 46 prosenttia kertoo, että riittämätön kysyntä on yleisin kasvun este. Huhtikuussa vastaava osuus oli 38 prosenttia. Lisäksi ammattitaitoisesta työvoimasta on edelleen pulaa neljänneksellä vastanneista eli saman verran kuin huhtikuussakin”, toteaa Eerikäinen.
Hämeessä yritysten henkilökunnan määrä väheni hieman huhti-kesäkuussa ja henkilöstömäärän arvioidaan supistuvan hivenen myös lähikuukausina. Vastanneista yrityksistä 66 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän olevan yhtä suuri seuraavien kolmen kuukauden aikana, kun vastaava osuus huhtikuussa oli 71 prosenttia.
Hämeen suhdannebarometrin aluekatsaus >>>
Alueellisten barometrien grafiikka >>>
Suhdannebarometrin aluekatsaukset >>>
EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin heinäkuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 92 ja ne työllistävät lähes 17 400 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Eerikäinen
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat Hämeessä – suurin pula ammattiosaajista24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyritysten rekrytointitarpeet kasvavat seuraavien 2–3 vuoden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin Osaajakyselystä. ”Vaikka aiempaa useampi hämäläisyritys arvioi osaavan työvoiman saatavuuden tällä hetkellä hyväksi, kohdistuvat yritysten suurimmat osaajahaasteet ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten kasvun edellytyksiä10.9.2026 13:46:59 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 32 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hallitusten osaaminen on yritysten kasvun ja uudistumisen kannalta ratkaisevaa. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat päätöksentekoa, strategista ajattelua ja kykyä rakentaa kestävää kasvua yrityksissä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari: Nyt on aika vauhdittaa kasvua, investointeja ja työllisyyttä4.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari kannustaa seuraavaa hallitusta tarttumaan rohkeasti kasvua vauhdittaviin uudistuksiin. Työmarkkinoiden joustavuus, investointien edistäminen ja sujuvampi sääntely ovat avainasemassa Suomen kilpailukyvyn vahvistamisessa. "Suomi tarvitsee seuraavallakin hallituskaudella ratkaisuja, jotka vahvistavat yritysten kasvua, investointeja ja työllistämismahdollisuuksia. Kilpailukyky rakentuu osaavasta työvoimasta, sujuvasta toimintaympäristöstä ja uskalluksesta panostaa tulevaisuuden kasvuun. Nyt on aika purkaa kasvun esteitä eikä luoda niitä lisää", sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen yrityksissä näkyy vahvistuvia merkkejä kasvusta27.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen yritysten näkymät ovat kääntyneet aiempaa myönteisemmiksi, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat kahden viime vuoden tarkastelujakson vahvimmat, mikä kertoo yritysten luottamuksen asteittaisesta vahvistumisesta. Myönteinen kehitys näkyy usealla mittarilla. Tuotantomäärät ovat olleet kasvussa jo viime vuoden syksystä lähtien, ja nyt myös henkilöstömäärän näkymät ovat kääntyneet plussalle”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Kyberturva ei yksin riitä - johdon agendalle kuuluu koko digitaalinen toimintavarmuus1.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tuotannon pysähdys, toimittajan tietomurto tai etähallinnan kautta avautunut haavoittuvuus voi keskeyttää liiketoiminnan nopeasti – riippumatta siitä, kuinka hyvin oma tietojärjestelmä on suojattu. Yritysten digitaalinen toimintavarmuus ja kyberturvallisuus ovat nousseet yhä selvemmin osaksi liiketoiminnan jatkuvuutta, riskienhallintaa ja varautumista. Hämeen kauppakamarin Digivaliokunta kannustaa yrityksiä tarkastelemaan digitaalista toimintavarmuutta sekä kyberturvallisuutta ennakoivasti osana strategista johtamista ja jatkuvuudenhallintaa. ”On hyvä muistaa, että riskit eivät koske vain tietojärjestelmiä, vaan yhä useammin myös verkkoon liitettyjä laitteita, tuotantoympäristöjä ja ulkoisia digitaalisia sekä teknologisia riippuvuuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin Digivaliokunnan puheenjohtaja Piia Aaltonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme