Pirkanmaan sinilevätilanne jatkuu rauhallisena

Sinilevätilanne jatkuu ajankohtaan nähden rauhallisena Pirkanmaan alueella. Vähäisiä määriä sinilevää havaittiin Nokialla Pyhäjärven Lehtiniemestä ja Kuloveden Naarlahdelta, Vesilahden kirkonkylällä Pyhäjärveltä sekä Valkeakoskella Sääksmäen sillan havaintopaikalta Vanajavedeltä. Runsaasti sinilevää on tällä viikolla havaittu Kangasalan Kirkkojärvellä.
Viranomaisseurannalla luodaan viikoittaista yleiskuvaa sinilevän esiintymisestä. Paikallisesti levätilanteet voivat muuttua nopeastikin, ja vesien äärellä olevien kannattaa tarkkailla oman lähirantansa tilannetta.
Uimarannoilla havaittu vähäisiä määriä
Tampereen kaupungin hallinnoiman ulkoliikunnan olosuhdepalvelun seurannassa vähäisiä määriä sinilevää on havaittu tällä viikolla Elianderin, Suomensaaren ja Viitapohjan uimarannoilla.
Asiantuntijoiden ylläpitämien havaintopaikkojen lisäksi sinilevästä kirjattiin yleisöhavaintoja tällä viikolla Oriveden Pukalajärveltä, Vammalan Rautavedeltä ja Vanajaveden Kuhanselältä Valkeakoskelta.
Kaikki levätilanteesta kiinnostuneet kansalaiset voivat ilmoittaa levähavainnostaan Vesi.fi-karttapalvelussa tai JärviWikiin Havaintolähetin avulla. Kaikki ilmoitetut havainnot tulevat näkyviin molempiin palveluihin.
Myös suopursuruostesienen itiöitä voi näkyä
Loppukesällä järvissä voi esiintyä sinilevän ohella myös ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat kuusen suopursuruostesienen itiöiden massaesiintymistä.
Itiöt ovat ihmisille vaarattomia, mutta runsaasti itiöitä sisältävät lautat saattavat ärsyttää ihoa tai silmiä. Suopursuruostesientä esiintyy eniten idän ja pohjoisen järvissä sekä suopursun levinneisyysalueella.
Viileämmät vedet ehkäisevät levää
Pirkanmaan suurten järvien pintalämpötilat ovat nyt heinäkuun loppupuolen tyypillisissä lukemissa tai paikoitellen hieman viileämpiä. Lämpötila mitataan aamuisin klo 8 rannan läheisyydestä 20 cm:n syvyydestä. Helteitä ei ole viime viikkoina juuri esiintynyt, jolloin pintavedet eivät pääse lämpenemään liialti. Tällöin myös sinileväkukintoja esiintyy vähemmän, sillä lämpö edistää sinilevän kasvua.
Levätilanteet voivat muuttua nopeastikin kesän mittaan. Varsinkin pienet leväesiintymät voivat ilmaantua ja hävitä parissa päivässä tai jopa saman päivän aikana, jos säätila muuttuu nopeasti epävakaisemmaksi. Tyypillisesti Pirkanmaalla sinileväkukintoja havaitaan kaikista runsaimmin elokuun puolella.
Sinileväseurannasta arvokasta tietoa
Ympäristöviranomaiset ovat tehneet valtakunnallista viikoittaista sinileväseurantaa joka kesä vuodesta 1998 alkaen. Eri viranomaisten kanssa yhteistyössä toteutettava seuranta tuottaa ajankohtaiskatsausten lisäksi arvokasta pitkän aikavälin tietoa sinilevien esiintymisestä.
Levätilanteessa tapahtuvat pitkäaikaiset muutokset kuvastavat omalta osaltaan myös muutoksia vesien tilassa. Voit verrata oman maakuntasi eri vuosien levähavaintoja toisiinsa tai pitkän aikavälin keskiarvoon JärviWikin leväbarometriarkistossa.
Tarkkaile levätilannetta
Valtakunnallisessa leväseurannassa seurataan sinilevien esiintymisestä yleisellä tasolla eri havaintopaikoilla. Muista aina tarkistaa levätilanne, ennen kuin menet uimaan tai olet aikeissa käyttää rantavettä esimerkiksi peseytymiseen.
Sinilevää sisältävään veteen on syytä suhtautua aina siten, että se saattaa aiheuttaa terveyshaittaa. Jos vedessä on silmin havaittavissa määrin sinilevää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, pahoinvointia, silmätulehduksia tai nuhaista oloa.
Sinileväalueelta pyydetyn kalan lihaa voi syödä, mutta sisäelinten käyttöä pitää välttää. Lisäksi kannattaa perkaamisen päätteeksi pestä sekä kala että kädet huolellisesti puhtaalla vedellä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen: puh. 0800 147 111 (palvelee 24 h/vrk).
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Vesienhoidon asiantuntija Kukka Kujala, puh. 0295 036 023 kukka.kujala(at)ely-keskus.fi
Yksikön päällikkö Heidi Heino, puh. 0295 036 325, heidi.heino(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Sinilevää oli keskimääräistä vähemmän tänä kesänä Pirkanmaalla - leväseuranta päättyy28.9.2023 09:53:44 EEST | Tiedote
Tällä viikolla sinilevää näkyi seitsemällä järvellä Pirkanmaalla. Valtakunnallinen leväseuranta päättyy tänään. Pääosin sinilevää havaittiin tänä kesänä pitkäaikaiskeskiarvoa vähemmän. Vain muutamina viikkoina levää oli keskimääräistä runsaammin.
Pirkanmaan työllisyyskatsaus: Työttömien määrä oli elokuussa 2 338 henkilöä suurempi kuin vuotta aiemmin26.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli elokuussa 22 667 henkilöä. Heinäkuusta laskua tuli yli 3 300 henkilöä. Lomautettujen määrä oli 1 425 henkilöä, kasvua vuositasolla oli 754 henkilöä.
Sinilevää nyt normaalia vähemmän Pirkanmaalla - leväseuranta loppuu ensi viikolla21.9.2023 10:02:37 EEST | Tiedote
Sinilevää näkyi neljällä järvellä Pirkanmaalla tällä viikolla. Levää on nyt ajankohtaan nähden normaalia vähemmän. Valtakunnallinen sinileväseuranta päättyy ensi viikolla.
Sinilevähavaintojen määrä kasvoi hieman Pirkanmaalla14.9.2023 10:33:42 EEST | Tiedote
Sinilevää havaittiin tällä viikolla kahdeksalla havaintopaikalla Pirkanmaan viranomaisseurannassa. Ajankohtaan nähden havaintojen määrä ei ole kuitenkaan tavaton. Lämmin syyskuun alku on edesauttanut leväkukintojen muodostumisessa.
Sinilevää näkyy nyt keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla - myös järvivedet lämpimämpiä7.9.2023 10:26:41 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintoja tehtiin tällä viikolla kuudella järvellä Pirkanmaalla viranomaisseurannassa. Sinilevää on nyt ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Myös järvivedet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme