Runsaita sateita ennustetaan viikonlopuksi Itä-Suomeen
27.7.2023 15:10:37 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Viikonloppuna Suomeen muodostuu matalapaine, joka aiheuttaa voimakkaita ja melko pitkäkestoisia sateita maan keskivaiheilla.
Sateet saapuvat Suomeen kaakosta perjantaina, mutta väistyvät vasta myöhään sunnuntaina tai maanantain vastaisena yönä. Runsaita sateita tulee kaakkoisrajalta Perämeren rannikolle ulottuvalla alueella. Etelä- ja Pohjois-Savossa, Karjalassa sekä Kainuussa voi sataa lauantaina paikoin yli 50 millimetriä vuorokaudessa. Sadevaroitus on annettu näille alueille.
Perjantain ja lauantain yhteenlaskettu sademäärä voi yltää jopa 70 - 100 millimetriin. Sademäärissä voi kuitenkin esiintyä suurta paikallista vaihtelua, koska säätilanteeseen liittyy myös kuurosateita, joihin voi liittyä paikoin myös ukkosta.
"Näin runsailla sateilla on mahdollisesti vaikutuksia maatalouteen, koska pellot vettyvät ja viljaa voi lakoontua. Tiet ja infrastruktuuri voivat kärsiä paikoin valumista ja virtaavan veden aiheuttamasta eroosiosta" sanoo Tulvakeskuksen meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.
Kadut voivat tulvia jos viemärit ovat tukossa esimerkiksi roskista. Varsinaisten äkkitulvien riski ei ole kuitenkaan kovin korkea, sillä sade kertyy verrattain pitkän ajan kuluessa. Pohjois-Karjalassa on myös melko tuulista, mutta tuulivahingot jäänevät yksittäisiksi.
Kainuussa sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella vesistöjen vedenkorkeudet voivat nousta ajankohtaan nähden hyvin korkealle sateiden vaikutuksesta. Vedenpintojen nousun odotetaan kuitenkin jäävän alle keskimääräisen kevättulvan, arvioi Tulvakeskuksen hydrologi Panu Juntunen SYKE:stä.
Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelun mukaan maan itäosassa on ollut kuluneen kuukauden aikana ilmastollisen vertailukauden 1991 - 2020 keskiarvoon verrattuna tavanomaista sateisempaa. Pohjois-Karjalassa kuukauden tähänastiset sademäärät ovat olleet monin paikoin harvinaisen suuria.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde)
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Maaliskuu on alkanut poikkeuksellisen lämpimänä16.3.2026 15:01:25 EET | Tiedote
Kylmän talven jälkeen sää on lauhtunut vauhdilla, ja lämpötilat ovat siirtyneet asteikon toiseen äärilaitaan.
Ilmanlaatu on heikentynyt laajoilla alueilla Suomessa12.3.2026 11:44:44 EET | Tiedote
Erityisesti pienhiukkasten pitoisuudet ovat tällä hetkellä korkeita, ja eilen mitattiin tämän vuoden korkeimmat pienhiukkaspitoisuudet Suomessa. Ilmanlaatua heikentää kaukokulkeuma Keski-Euroopasta – myös alkava katupölykausi näkyy jo pitoisuuksien nousuna.
Kylmästä talvesta on siirrytty aikaiseen kevääseen10.3.2026 15:55:34 EET | Blogi
Alkuvuoden pitkän pakkasjakson päätyttyä on hyvä hetki luoda katsaus säätilastoihin ja tarkastella, miten mennyt pakkasjakso suhteutuu historiallisiin pakkasjaksoihin tilastojen valossa.
Helmikuu oli Länsi-Euroopassa poikkeuksellisen sateinen – maailmanlaajuisesti helmikuu oli viidenneksi lämpimin10.3.2026 05:00:00 EET | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan helmikuu 2026 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian viidenneksi lämpimin. Länsi-Euroopassa koettiin poikkeuksellisen runsaita sateita ja laajoja tulvia, ja arktisen merijään laajuus oli helmikuussa mittaushistorian kolmanneksi pienin.
Kevät etenee viikonloppuna pohjoista myöten – lounaassa lämpötila voi nousta 10 asteeseen5.3.2026 14:06:13 EET | Tiedote
Lumet ovat jo paikoin sulaneet maan lounaisosasta ja Ahvenanmaalta. Kuivassa ja lämpimässä säässä katupöly ja siitepöly alkavat vaivata herkimpiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme