EKP:n rahapoliittisia päätöksiä
27.7.2023 15:25:00 EEST | Suomen Pankki | Uutinen

EKP:n lehdistötiedote 27.7.2023
Inflaatio hidastuu edelleen, muttei vieläkään toivotusti. EKP:n neuvosto pyrkii määrätietoisesti varmistamaan, ettei inflaatiovauhdin palautuminen kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi jää liian kauas tulevaisuuteen. Tämänpäiväisessä kokouksessa päätettiin siksi nostaa EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä.
Korkopäätöksessä on otettu huomioon, miten inflaation arvioidaan kehittyvän, miten ilman energian ja elintarvikkeiden hintoja laskettu inflaatiovauhti on kehittynyt ja miten hyvin rahapolitiikan vaikutus näkyy taloudessa. Inflaatio vaikuttaa edelleen pysyvän tavoitetta nopeampana pitemmän aikaa, vaikka sen odotetaan hidastuvan vielä lähikuukausina. Taloudesta saadaan vaihtelevia tietoja, mutta ilman energian ja elintarvikkeiden hintoja laskettu inflaatiovauhti on ollut varsin nopea. EKP:n aiempien koronnostojen vaikutus näkyy kuitenkin jo selvästi rahoitusolojen kehityksessä, ja kysynnän vaimetessa inflaatiovauhti voi vähitellen palautua tavoitteen mukaiseksi.
EKP:n neuvosto varmistaa korkopäätöksillään, että ohjauskoroilla pystytään hillitsemään kysyntää riittävästi eikä inflaatiovauhdin palautuminen kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi jää liian kauas tulevaisuuteen. Riippuu tilanteen kehityksestä, miten paljon ja kuinka kauan korkoja vielä nostetaan. Inflaatiokehitystä pyritään ennakoimaan taloudesta ja rahoitusmarkkinoilta kulloinkin saatavien tietojen pohjalta, ja lisäksi seurataan ilman energian ja elintarvikkeiden hintoja lasketun inflaatiovauhdin kehitystä ja tarkkaillaan, miten rahapolitiikan vaikutus näkyy taloudessa.
EKP:n neuvosto on päättänyt, että vähimmäisvarannoille ei toistaiseksi makseta korkoa. Rahapolitiikalla pystytään siten edelleen vaikuttamaan tehokkaasti rahamarkkinakorkoihin, mutta korkoja voidaan nostaa ilman, että varantotalletuksille jouduttaisiin maksamaan tavallista enemmän korkoa.
Vähimmäisvarantojen nollakorkoa koskevasta päätöksestä kerrotaan tarkemmin erillisessä tiedotteessa, joka julkaistaan kello 15.45 (Keski-Euroopan aikaa).
EKP:n ohjauskorot
EKP:n neuvosto päätti nostaa kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä. Perusrahoitusoperaatioiden korko on 2.8.2023 lähtien 4,25 %, maksuvalmiusluoton korko 4,50 % ja talletuskorko 3,75 %.
Omaisuuserien osto-ohjelma (APP) ja pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)
Sijoitusten määrän annetaan omaisuuserien osto-ohjelmassa pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti, eli omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta kokonaisuudessaan uudelleen.
PEPP-ohjelmassa hankittujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettava pääoma sijoitetaan uudelleen ainakin vuoden 2024 loppuun saakka. Erääntyvistä arvopapereista luovutaan vähin erin niin, että rahapolitiikka pysyy asianmukaisesti mitoitettuna.
EKP:n neuvosto pyrkii tukemaan rahapolitiikan välittymismekanismin toimintaa, joten PEPP-ohjelmassa hankittujen varojen erääntyessä ne sijoitetaan jatkossakin joustavasti uudelleen.
Rahoitusoperaatiot
Pankkien maksaessa vähitellen takaisin kohdennetuissa pitempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa saamaansa rahoitusta EKP:n neuvosto seuraa kohdennettujen operaatioiden ja varojen takaisinmaksun vaikutusta rahapolitiikan mitoitukseen.
***
EKP:n neuvosto käyttää kaikkia rahapolitiikan keinoja tehtävänsä mukaisesti, jotta rahapolitiikan vaikutus välittyy talouteen toivotusti ja inflaatio voi vakaantua kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä. Jos perusteeton tai hallitsematon markkinakehitys uhkaa muuttaa vakavanlaatuisesti rahapolitiikan vaikutusta euroalueen eri maissa, EKP:n neuvostolla on käytössään välineet välittymismekanismin suojaamiseksi niin, että hintavakautta pystytään ylläpitämään EKP:n tehtävän mukaisesti.
EKP:n pääjohtaja kertoo päätösten taustoista tänään kello 14.45 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.
EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.
Avainsanat
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Det totala värdet av hushållens fondinvesteringar ökade betydligt under årets andra kvartal7.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Investeringarnas totala värde ökade både genom uppgången i värdet och genom nya fondteckningar.
Kotitalouksien rahastosijoitusten kokonaisarvo kasvoi huomattavasti toisella vuosineljänneksellä7.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sijoitusten kokonaisarvoa kasvattivat sekä arvonnousu että uudet rahastomerkinnät.
Total value of households’ investment fund holdings grew considerably in the second quarter7.8.2026 10:00:00 EEST | Press release
The total value of the investments was boosted by both appreciation and new fund subscriptions.
I juni 2026 lyftes mindre stuglån än året innan28.7.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under början av 2026 har volymen av lyfta fritidsbostadslån varit något lägre än under motsvarande period föregående år. Den genomsnittliga räntan på nya stuglån var i juni 2026 högre än för ett år sedan. En större andel av de nya stuglånen än tidigare var bundna till tre eller sex månaders Euribor.
Kesäkuussa 2026 mökkilainoja nostettiin vuodentakaista vähemmän28.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Alkuvuoden aikana vapaa-ajanasuntolainoja on nostettu hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Uusien mökkilainojen keskikorko oli kesäkuussa korkeampi kuin vuosi sitten. Aiempaa suurempi osa uusista mökkilainoista sidottiin 3 tai 6 kuukauden euriborkorkoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme