S-Pankki mukaan varainhoitajien kansainväliseen nollapäästöaloitteeseen

S-Pankki Oyj on allekirjoittanut Net Zero Asset Managers -aloitteen (NZAM). Kyseessä on varainhoitoalan päästöaloite.
NZAM kannustaa varainhoitajia siihen, että niiden hallinnoimien sijoitussalkkujen kasvihuonepäästöt ovat nettotasolla nollassa viimeistään vuonna 2050. Aloite on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisen 1,5 Celsius-asteen lämpenemistavoitteen kanssa.
S-Pankin sijoitusjohtajan Mika Leskisen mukaan ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista haasteista ja se vaikuttaa lähes jokaiseen sijoituskohteeseen tavalla tai toisella. Tämän vuoksi se on myös riski, joka jokaisen sijoittajan on syytä tiedostaa. Leskisen mukaan aloitteeseen liittyminen on luontevaa jatkumoa jo tehdylle työlle S-Pankissa.
“Olemme tehneet jo pitkään määrätietoista ilmastotyötä. Salkkujemme toteutuneet merkittävät päästövähennykset perustuvat ilmastoystävällisten vertailuindeksien lisääntyneeseen käyttöön, asteittain tiukentuneeseen suhtautumiseen hiilen rooliin sähköntuotannossa ja kaivosteollisuudessa sekä uusien ilmastomyönteisempien tuotteiden lanseeraukseen. Tulemme jatkamaan samaa polkua myös tulevaisuudessa”, Leskinen sanoo.
”Olemme parhaillaan päivittämässä varallisuudenhoidon ilmastostrategiaa. Tämän päivitystyön ja aloitteeseen liittymisen myötä tulemme julkaisemaan seuraavan 12 kuukauden aikana lisätietoa päätösvähennystavoitteistamme. Olemme onnistuneet vähentämään jo noin 40 prosenttia osake- ja korkorahastojemme hiili-intensiteettiä vuoden 2019 tasoon verrattuna. Ilmastonmuutoksen huomioiminen sijoitustoiminnassa tukee päätyötämme eli asiakkaidemme varojen huolellista ja tuottavaa sijoittamista.”
S-Pankki on osa S-ryhmää, jonka tavoitteena on olla oman toimintansa osalta vuonna 2025 hiilinegatiivinen eli poistaa ilmakehästä enemmän hiiltä kuin tuottaa sitä sinne.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika LeskinenSijoitusjohtaja
Puh:09 613 46103mika.leskinen@s-pankki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Banken höjer sin primeränta 12.10.202327.9.2023 14:27:40 EEST | Tiedote
S-Banken höjer S-Primeräntan med 0,2 procentenheter till 2,5 procent. Den nya räntan börjar gälla 12.10.2023. Beslutet beror på stigningen i marknadsräntorna.
S-Pankki nostaa prime-korkoaan 12.10.202327.9.2023 09:18:16 EEST | Tiedote
S-Pankki nostaa S-Prime-korkoaan 0,2 prosenttiyksikköä 2,5 prosenttiin. Uusi korko astuu voimaan 12.10.2023. Päätös perustuu markkinakorkojen nousuun.
EPSI Rating: S-Pankilla on alan uskollisimmat asiakkaat21.9.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
S-Pankki ylsi korkeimmalle sijalle asiakasuskollisuudessa tuoreessa tutkimuksessa, joka mittaa pankkien yksityisasiakkaiden tyytyväisyyttä. Tutkimuksen mukaan S-Pankki tarjoaa rahalle parasta vastinetta pankki- ja rahoitusalalla.
Tutkimus: S-Pankki on pankkialan arvostetuin brändi kuudetta vuotta perättäin13.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2023 -tutkimuksessa selvitettiin suomalaisilta, mitä brändejä he arvostavat.
S-Pankin lainatilastot: Opintolainaa nostaneiden määrä kaksinkertaistunut viidessä vuodessa1.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Opintolainaa nostaneiden määrä kasvoi jälleen viime vuonna, paljastuu S-Pankin lainatilastoista. Lähes puolet opintolainaa nostaneista opiskelijoista on aloittanut säästämisen tai sijoittamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme