Kokoomuksen Keto-Huovinen: Hallitus tarttuu suomalaisnuorten ylivelkaantumiseen

Kokoomuksen kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen kertoo yhä useamman suomalaisnuoren olevan vaikeasti velkaantunut. Intrumin teettämän selvityksen mukaan jopa 22 prosenttia oli vaikeasti velkaantuneita vuonna 2022.
”Peräänkuulutan talousosaamisen tarvetta. Monen kohdalla ongelmat olisi voitu välttää paremmalla informaatiolla ja ennakoinnilla. Tarvittavien taitojen puute yhdessä hankalasti tavoitettavan neuvonnan ja avun kanssa ovat myrkkyä, useat jäävät selviytymään yksin”, kuvailee Keto-Huovinen.
”Hallituksen ensisijaiset toimet kohdistuvat tietysti haittojen ehkäisyyn esimerkiksi talousosaamisen lisäämisellä ja peliongelmiin puuttumisella. Lisäksi ihmisten tulee saada neuvontaa, kun velkaa on päässyt kertymään. Lisäämme tietoisuutta yksityishenkilön velkajärjestelystä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista”, jatkaa Keto-Huovinen hallituksen toimista.
Orpon hallituksen työn pohjaksi tullaan tekemään kokonaistarkastelu velkaantumisilmiöstä ja maksukyvyttömyysmenettelyjen toimivuudesta. Samassa yhteydessä arvioidaan muutostarpeet.
”Ylivelkaantuminen on asia, jonka vaikutukset säteilevät useille elämänalueille ja se aiheuttaa merkittävää haittaa niin velkaantuneelle itselleen kuin hänen lähipiirilleen. On aivan selvää, että niin ulosottomenettelyissä kuin velkaneuvonnassa on parantamisen varaa ja näihin ongelmiin olemme nyt tarttumassa. Ihmisille pitää luoda väylä pois velkakuopasta”, summaa Keto-Huovinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pihla Keto-HuovinenKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Kokoomuksen Valtola: Hallitus kitkee raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämästä18.12.2025 11:50:57 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia tasa-arvolakiin puuttuakseen nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintään työelämässä. Esityksellä vahvistetaan työntekijöiden oikeusturvaa, lisätään työnantajien läpinäkyvyysvelvoitteita ja päivitetään lainsäädäntö vastaamaan muuttuneita työelämän käytäntöjä.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Sosiaaliturvan väärinkäyttö heikentää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa18.12.2025 08:28:10 EET | Tiedote
Hallituksen esitys sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttumiseksi lähti tänään lausuntokierrokselle. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mukaan väärinkäytökset vievät resursseja sekä veronmaksajilta että niiltä, jotka tarvitsevat tukea aidosti.
Kokoomuksen Sirén: Luonnonarvomarkkinat tuovat lisäresursseja luontotekoihin17.12.2025 16:20:53 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén katsoo, että lausunnoille lähtenyt hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta on tärkeä askel luontokadon pysäyttämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme