Suomen Kulttuurirahasto palkitsi Meri-Lapin Teatteriyhdistyksen ja suomentaja Mikko Koivusalon merkittävistä teatteriteoista
Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahaston palkinnot jaetaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti merkittävistä teatteriteoista. Tampereen teatterikesän avajaisissa 8.8.2023 jaettiin kaksi palkintoa, molemmat arvoltaan 10 000 euroa.
Meri-Lapin teatteriyhdistys – sinnikäs joukko taiteen puolustajia
Meri-Lapin Teatteriyhdistyksen ylläpitämä Kemin Teatteri jatkaa siitä, mihin täyskunnallisen Kemin kaupunginteatterin toiminta päättyi. Yhdistyksen muodostavat pääosin aiemmat Kemin kaupunginteatterin työntekijät.
Kemissä teatteri on vuosikymmeniä ollut monipuolista ja taiteellisesti tasokasta, mutta viime vuosina esitystilojen menetys ja koko kaupunkia koskeneet rakennemuutokset toivat mukanaan ongelmia. Monet kaupungin päättäjistä olivat valmiit katkaisemaan Kemissä 75 vuotta jatkuneen ammattiteatteritoiminnan. Teatteri pelastui sen henkilökunnan tulevaisuudenuskon, periksiantamattoman asenteen ja alueen teatteritarjonnan eteen tehdyn työn ansiosta.
Meri-Lapin Teatteriyhdistys ry:n tekemä työ takaa alueen asukkaille valtakunnallisesti tasa-arvoisen taidetarjonnan. Eri ikäryhmät voivat sen ansiosta kokea ammattilaisvoimin toteutettua monipuolista esittävää taidetta. Oman teatterin puolesta tehty työ on kaikille siihen osallistuneille taisteluvoitto. Uusi Kemin Teatteri ja sen henkilökunta ovat todistaneet tahtotilansa, selviytymiskykynsä ja yhteisöllisyytensä.
Suomentaja Mikko Koivusalo – dialogin ja laulujen mestari
Mikko Koivusalo on ansioitunut näytelmien, erityisesti musikaalien suomentajana. Hänen käsialaansa on valtaosa 2000-luvulla tehdyistä musikaalisuomennoksista. Koivusalon repertuaari yltää Stephen Sondheimista Andrew Lloyd Webberiin ja Housut pois -musikaalista My Fair Ladyyn.
On helppo ymmärtää, miksi Mikko Koivusalo on niin kysytty ja suosittu musikaalien suomentaja. Hän on kekseliäs ja verbaalisesti lahjakas. Hänen käännöksensä ovat hyvää suomen kieltä, mutta säilyttävät samalla alkuteoksen hengen. Koivusalon kääntämiä tekstejä on helppo näytellä ja laulaa.
Mikko Koivusalo on monipuolinen sanataiteilija, muusikko ja säveltäjä. Musikaalien ja näytelmien suomentamisen lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä ja revyitä musiikkeineen. Hän on myös uskaltanut tarttua muun muassa Bob Dylanin, Paul Simonin ja Leonard Cohenin laulujen suomentamiseen ja esittänyt niitä yhtyeensä kanssa Tampereen Teatterikesässäkin.
Monipuolisesta sanataiteellisesta lahjakkuudesta on todisteena myös se, että hän on suunnitellut lautapeliklassikko Aliaksen.
Olavi Veistäjä – tamperelainen kulttuurivaikuttaja
Professori Olavi Veistäjä (1908–1988) oli Aamulehden kulttuuritoimituksen esimies ja tamperelainen kulttuurivaikuttaja. Suomen Kulttuurirahaston Olavi Veistäjän rahasto perustuu Tampereen Teatterikerhon, Aamulehden, Olavi Veistäjän ja Tampereen kaupungin lahjoituksiin. Rahaston tarkoituksena on jakaa Olavi Veistäjän palkintoja joka toinen vuosi valtakunnallisesti merkittävistä teatteriteoista sekä edistää teatteritaidetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Niskanenmaakunta-asiamies, Suomen Kulttuurirahasto
Puh:09 6128 1273antti.niskanen@skr.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee tiedettä, taidetta ja kulttuurielämää myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Kulttuurirahasto toimii suomalaisen kulttuurin hyväksi myös käynnistämällä ja toteuttamalla yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia hankkeita. Säätiön omaisuus koostuu yli 80 vuoden aikana saaduista lahjoituksista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Tampereen sananvapaustapahtumaan huipputason vieraita12.9.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisen Tampereen sananvapaustapahtuman puhujavieraita ovat Ukrainan lähihistoriaan kytkeytyvä mediajohtaja, Donbasin palkittu sotakuvaaja ja valkovenäläinen poliittinen vanki.
Suomen Kulttuurirahaston kirjoittajakoulu kriitikoille järjestetään toista kertaa 1.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Kirjoittajakoulu tukee osallistujien ammattitaidon kehittymistä ja vahvistaa kollegiaalista yhteisöä. Lopputyönä syntyy podcast-sarja, joka avaa kritiikin merkitystä suurelle yleisölle.
Tampereen sananvapaustapahtuma nostaa esiin mediavapauden tärkeyden – pääpuhujaksi ukrainalainen journalisti Myroslava Gongadze11.8.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Tampereelle on perustettu lajissaan Suomen ensimmäinen sananvapauteen ja sen merkitykseen keskittyvä tapahtuma. Syyskuun lopussa järjestettävän ensimmäisen tapahtuman teemana on mediavapauden ja moniarvoisen tiedonvälityksen merkitys osana itsenäisen Ukrainan tarinaa.
Päivi Loponen-Kyrönseppä Mirjam Helin -laulukilpailun johtoon10.8.2023 10:35:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun kilpailupäälliköksi on nimitetty musiikin maisteri Päivi Loponen-Kyrönseppä. Laulukilpailu järjestetään jatkossa aiempaa tiheämmin, kolmen vuoden välein.
Maailma avautuu kaunokirjasuomennosten kautta – 100 000 euroa yhdelletoista uudelle käännökselle25.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pian saadaan lukea suomeksi muun muassa lisää Judith Schalanskya ja Louis-Ferdinand Célineä. Kymmenen vuoden aikana Kulttuurirahasto tukee oman aikamme maailmankirjallisuuden suomentamista yhteensä miljoonalla eurolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme