Pirkanmaan liitto käynnistää uudenlaisen nuorten vaikuttajakoulun
Tavoitteena on innostaa ja tukea maakunnan nuoria pyrkimään yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin. Haku on auki 3.8. - 4.9.2023.

Pirkanmaan liitto käynnistää syyskuussa nuorten vaikuttajakoulun. Vuoden mittaiseen koulutukseen haetaan yleisen haun kautta elokuussa. Yhteiskunnallisesti aktiivisilla nuorilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä osallistumaan tämän pysyväksi tarkoitetun koulutuksen ensimmäiseen lukuvuoteen. Koulutuksen suorittamisesta annetaan todistus.
Tavoitteena on innostaa ja tukea maakunnan nuoria pyrkimään yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin. Koulu tarjoaa katsauksen vaikuttamistyöhön yhteiskunnan eri tasoilla ja verkostoitumisen mahdollisuuden. Syntyneet kontaktit kantavat tulevaisuuteen.
Vaikuttajakoulu on tarkoitettu ensisijaisesti toisen asteen opiskelijoille, valmistuneille tai korkeakouluopintonsa aloittaneille tai muutoin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille.
Osallistujat tutustuvat yhden lukuvuoden aikana erilaisiin vaikuttajatahoihin, vaikuttamisen keinoihin ja tuloksiin. Koulutus toteutetaan mm. vierailuina. Käsiteltävinä aiheina ovat muun muassa päätöksenteko eduskunnassa, maakunnassa, kunnissa, järjestöissä ja Euroopan unionissa. Lisäksi tutustutaan mediaan ja elinkeinoelämään.
Kouluttajina toimivat eri alojen ammattilaiset, elinkeinoelämän edustajat, valtiollisen tason vaikuttajat sekä Pirkanmaan liiton asiantuntijat.
Koulutukseen otetaan vuosittain noin 15–20 nuorta. Vaikuttajakoulu on osallistujille maksuton ja se on osa Pirkanmaan liiton vaikuttamisen toimintaa.
Haku nuorten vaikuttajakouluun on auki 3.8. - 4.9.2023.
Hakulomake löytyy tiedotteesta Pirkanmaan liiton verkkosivuilta: www.pirkanmaa.fi
Yhteyshenkilöt
Anna-Mari AhonenMaakuntajohtajaPirkanmaan liitto
Johdan Pirkanmaan liittoa ja maakunnan edunvalvontaa ja yhteistyötä Euroopassa, Suomessa ja Pirkanmaalla.
Marko KoskinenKehityspäällikköPirkanmaan liitto
Teen edunvalvontatyötä monipuolisen verkostoyhteistyön keinoin. Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan sihteeri.
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Teemme työtä verkostojemme kanssa koko maakuntaa varten, vastuullisesti ja vaikuttavasti.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Uudistuvan teollisuuden vaihemaakuntakaavan tavoitteista pyydetään pian palautetta28.4.2025 13:00:43 EEST | Tiedote
Pirkanmaa tarvitsee Läntisen vienti-Suomen veturina uudistuvaa teollisuutta. Uudet teollisuuden investoinnit edellyttävät riittävästi soveltuvia sijaintipaikkoja. Kasvumaakunnassa niitä on vaikeaa löytää, siksi aluevarauksia tuleekin tarkastella koko maakunnan tasolla riittävän ajoissa.
Pirkanmaa ja Keski-Suomi edistävät tulevaisuuden käyttövoimaratkaisuja22.4.2025 09:07:55 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ja Keski-Suomen julkaiseman selvityksen mukaan sähköistyminen ja vedyn käyttö ovat keskeisessä roolissa fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa.
Länsi-Suomen maakunnat: Junaliikenteen kilpailutuksia valmisteltaessa on välttämätöntä kuunnella kuntia ja alueita11.4.2025 09:31:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan alueella ostoliikennettä on nykyään sen joka ilmenemismuodossa. Suunnitelmia selkeästi nykyistä kattavammasta taajama- ja lähijunaliikenteestä on paljon. Millaisia liikennekokonaisuuksia tulevina vuosina kilpailutetaankaan, on rahoitusvastuun oltava lähtökohtaisesti valtiolla.
Koko maakunnan tarpeita tukeva verkostoyhteistyö näkyy johdonmukaisesti Pirkanmaan liiton toiminnassa7.4.2025 13:53:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalainen yhteistyö on luontaisesti mutkatonta ja tilannekuvan jakaminen erilaisten sidosryhmien kanssa on entisestään tiivistynyt. Hyvänä esimerkkinä tästä on laaja maakunnallinen vaikuttamistyö. Kuntien kanssa käydään vuoropuhelua säännöllisesti eri tehtäväalueilla.
Maakuntavaltuusto hyväksyi Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaavan7.4.2025 13:34:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elonkirjon ja energian vaihemaakuntakaava on hyväksytty Pirkanmaan maakuntavaltuuston käsittelyssä maanantaina 7.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme