Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr

Eurooppalaiset mestarit päättävät Turun musiikkijuhlat

Jaa

Turun musiikkijuhlia vietetään jälleen 10.-24.8.2023. Luvassa on TMJ:lle tyypillinen rohkea, ainutlaatuinen ja kansainvälinen konserttikattaus. Elämyksiä tullaan kokemaan esimerkiksi Turun konserttitalossa, Ruissalon Telakalla, Sibelius-museossa ja Johanna Oraksen Ateljeessa. Vuoden 2023 Turun musiikkijuhlat päättää kaksi kansainvälisesti menestynyttä eurooppalaista taiteilijaa.

Kuva: Seilo Ristimäki
Kuva: Seilo Ristimäki

10.8. Avajaiskonsertti: Mari Palo & Aarne Pelkonen

Vuonna 2023 Turun musiikkijuhlilla on luvassa unohtumaton avajaiskonsertti Turun konserttitalossa, kun Mari Palo ja Aarne Pelkonen astelevat Turun konserttitalon lavalle. Mari Palo on yksi kysytyimmistä suomalaisista sopraanoista sekä kotimaisilla estradeilla että kansainvälisillä lavoilla. Monipuolisena taiteilijana Palo on valloittanut säteilevällä läsnäolollaan yleisöjä yli genrerajojen klassisesta lied- ja oopperaohjelmistosta kevyempään musiikkiin. Mari Palo toimii yhdessä Jukka Perkon kanssa Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Tasavallan presidentti myönsi Pro Finlandia -mitalin vuonna 2019.

Baritoni Aarne Pelkonen on nuoren polven menestyneimpiä ja kysytyimpiä ooppera- ja konserttilaulajia Suomessa. Pelkonen on vieraillut oopperataloissa sekä konserttisaleissa ja festivaaleilla kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa hän on laulanut mm. Kansallisoopperan orkesterin, Radion Sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfonietan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Tampere Filharmonian ja Ylioppilaskunnan Laulajien solistina. Hän on tullut yleisölle tutuksi myös useiden tv-, radio- ja sosiaalisen median esiintymistensä kautta. Tässä upeassa konsertissa tullaan kuulemaan niin perinteistä klassista musiikkia kuin kevyempääkin ohjelmistoa.

11.8. Kaksi upeaa Juhlakonserttia Paimion parantolassa

Kaksi kulttuurihistoriallisesti merkittävää tekijää kohtaavat elokuussa, kun Turun musiikkijuhlat vie juhlahumun legendaariseen Paimion parantolaan. Luvassa on kaksi elämyksellistä konserttia, jotka vievät kuulijan englantilaisen kartanon romanttiseen tunnelmaan. Konsertit ovat suunniteltu parantolan herkkä ja luonnontäyteinen miljöö mielessä, jotta kuulija saisi kokonaisvaltaisen elämyksen kaikilla aisteilla.

Beata Antikainen (sello), Tami Pohjola (viulu) ja Johannes Piirto (piano) soittavat yhdessä mm. Joseph Haydnin, Rebecca Clarken ja Franz Schubertin teoksia.

Konsertteihin on mahdollista yhdistää kierroksia Alvar ja Aino Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa, herkullisia tarjoiluja tai jopa tunnelmallisia hotelliöitä parantolassa.

12.8. TURKU LOVE x KAUPPATORI

Turun musiikkijuhlat tuo torille ohjelmaa koko perheelle, kun klo 13 lavalla vastataan lasten tiedekysymyksiin laulaen ja klo 16 lavalle nousee SuomiLOVE:ssakin viihdyttänyt Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble. Konserttien ohessa torilla järjestetään kaikkia viihdyttävää ohjeisohjelmaa, minkä lisäksi tietenkin vilkas torikauppa on käynnissä koko päivän. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

13.8. Turun musiikkijuhlien perinteinen juhlamessu sekä Aino ja Jarkko Ruoholan kotikonsertti

14.8. Päivällä Turun linnassa Bravade-nokkahuilukvartetti ja kehonhuoltoa Linnan joogan parissa, illalla Hiljaisuutta Sibelius-museossa

Bravade-nokkahuilukvartetti vie kuulijansa naissäveltäjien matkassa keskiaikaisista luostareista aina nykyaikaan. Renessanssinokkahuiluihin erikoistuneen kvartetin ydinohjelmistoa lähestytään säveltävien naisten näkökulmasta, kun Hildegard Bingeniläisen lisäksi tutustutaan Vittoria Aleottin ja Maddalena Casulanan musiikkiin. Ohjelmassa kuullaan myös aikamme naissäveltäjien kuten suomalaisen Lotta Wennäkosken sekä kreikkalaisen Calliope Tsoupakin säveltämät teokset nokkahuilukvartetille. Konserttikokonaisuutta täydentää myös toisen kreikkalaisen nykysäveltäjän Marianthi Papalexandri-Alexandrin koskettava teos Still Life, joka käsittelee toisen maailmansodan aikaisia holokaustin kauhuja.

Musiikki ja lempeä liike yhdessä voivat tarjota poikkeuksellisen rentoutumisen kokemuksen. Tyylikäs ja tunnelmallinen contrabass getaway tarjoaa elämyksellisen harjoituksen Turun linnan Kuninkaansalissa. Kontrabasson matalataajuinen äänimaailma yhdistettynä rauhalliseen ohjattuun joogatuntiin, jossa on mukana kehoa avaavia liikkeitä sekä nautinnollisia, jumeja avaavia venytyksiä. Tunnilta voi lähteä tyytyväisenä, raukeana ja rentoutunein mielin.

Voiko sävellys olla pelkkää taukoa? Kysymystä pohditaan Klaus Mäkelän vuodelle 2020 suunnittelemassa Hiljaisuus-konsertissa, joka vihdoin kuullaan osana elokuun 2023 festivaalia. Vastauksia antavat Erwin Schulhoff vuonna 1919 valmistuneen jazz-vaikutteisen Fünf Pittoresken -sarjan osassa ”In futurum” sekä kaikkien aikojen tunnetuimman taukosävellyksen 4’33” luoja John Cage. Sodan kauhean hiljaisuuden koki Olivier Messiaen, jonka vaikuttava kamarimusiikkiteos Aikojen lopun kvartetto syntyi ja kantaesitettiin natsien vankileirillä Puolan Görlitzissä tammikuussa 1941.

15.8. In Memoriam Kaija Saariaho

Kesän värisyttävin konsertti tarjoaa tuoreita säveliä Hirvensalon kuvankauniissa taidekappelissa. Maija Hynnisen kantaesityksensä saava Flutterings huilulle ja kanteleelle viittaa pienten siipien lepatukseen Ina Coolbrithin runossa – Lauri Mäntysaaren harmonikkataiteilija Mikko Luomalle omistettu Élégie taas pohjaa väreilynsä Notre-Damen järkyttävän katedraalipalon liekkeihin. Niin Hynnisen teoksen kuin Kaija Saariahon duon Light still and moving tulkitsevat Saariahon maailmankuulut luottomuusikot Camilla Hoitenga ja Eija Kankaanranta. Konsertissa kuullaan myös Harri Suilamon elegantti harmonikka-kanteleduo ”…naavan lämmin nipistys…” sekä mikrotonaalisen musiikin mestarina tunnetun Juhani Nuorvalan teos Toivo.

Ennen konserttia järjestetään ennakkotilaisuus, jossa säveltäjät Maija Hynninen ja Lauri Mäntysaari pureutuvat syvemmälle kantaesitettävään Flutterings -teokseen. Lisäksi Hoitenga ja Kankaanranta kertovat ajatuksiaan ja muistojaan työskentelystä Kaija Saariahon kanssa.

16.8. Saanan ja Ollin kotikonsertit

Turun musiikkijuhlien ohjelmistoon on jo vuosien ajan kuulunut erilaisia kotikonsertteja. Musiikkijuhlien vuoden 2023 kotikonserttisarjassa päästään jälleen Suomen tunnetuimman designpariskunnan kotiin!

Kujala – Pietilä Treatment: Instrumenttiensa suvereeneina hallitsijoina, säveltäjinä ja mestari-improvisoijina tunnetut Veli Kujala (harmonikka) ja Esa Pietilä (saksofoni) perustivat vuonna 2013 uuden, innovatiivisen duon, jonka musiikin perustana on sekä osittain sävelletty että täysin improvisoitu materiaali. Musiikissa hyödynnetään tehokkaasti elo-elektroniikan, jazzmusiikin ja nykymusiikin ilmaisumahdollisuuksia. Duon ainutlaatuista ilmaisua ja soundia voi kuvailla massiiviseksi, vangitsevaksi, sähköiseksi, virtuoottiseksi, jännitteiseksi ja jopa raa’aksi, unohtamatta minimalismia ja herkkää leikittelevyyttä, jossa tajuntaa laajentavat soundimaailmat ja rytmiset kerrostumat vievät kuulijansa taianomaisesti ennen kokemattomiin musiikillisiin tiloihin.

17.8. Taiteiden yö Ruissalon Telakalla: ARPPA

Luvassa on unohtumaton tapahtumailta, kun Arppa yhtyeineen saapuu tunnelmalliseen Lindblom-saliin. Vilpittömällä musiikillaan hurmaava Arppa on kovassa nosteessa oleva artistitulokas. Arpan musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa. Arppa on haalinut ympärilleen sukupolvensa hurmaavimmat soittoniekat, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstien ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma sekä energinen improvisaatioon perustuva live-elämys vailla vertaansa.

18.8. Club for Five Ruissalon Telakalla

Luvassa on englanninkielistä pop-musiikkia Club For Fiven sovittamana. Lavalla kuullaan esimerkiksi Katy Perryn, Billie Eilishin, Blondien ja Zara Larssonin hittejä sekä paljon muuta.

Vuodesta 2000 toiminut lauluyhtye on tullut tunnetuksi niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. ”Clubin” musiikki ei rajoitu vain yhteen tiettyyn tyylilajiin – yhtye on mukavuusalueellaan niin jazzin, popin ja rockin kuin kansanmusiikin tai klassisen musiikin alueella. Tämä virtuoottinen viisikko (Maija Sariola – sopr., Saima Haapanen – alt., Jouni Kannisto – ten., Juha Viitala – bar. ja Tuukka Haapaniemi – b.) on julkaissut 13 studioalbumia, joista 6 on myynyt kultaa. Club For Fiven esiintymiset ovat täynnä koskettavaa tulkintaa, oivaltavaa huumoria, suvereenia osaamista ja valloittavia soolosuorituksia.

19.8. Jo loppuunmyydyt perinteiset Arkkipiispan kotikonsertit

Tässä upeassa miljöössä nähdään ja kuullaan mm. Jean Sibeliusta, Grazyna Bacewicziä sekä Jörg Widmannia nuoren ja ansioituneen Seele-jousikvartetin tulkitsemana. Seele-jousikvartetti perustettiin vuonna 2015 nuorten soittajien omasta aloitteesta. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa matkansa aloittanut kvartetti osoittautui nopeasti lupaavaksi, ja saavutti jo puolen vuoden kuluttua ensimmäisen palkinnon valtakunnallisessa Erkki Melartin – kamarimusiikkikilpailussa. Nuorten soittajien innokas asenne ja taitava yhteissoitto olivat yhdistelmä, joka ei jäänyt huomaamatta Suomen musiikkikentällä. Nykyisin Seele-kvartetin kaikki jäsenet ovat ansioituneita taiteilijoita.

20.8. Päästään Taiteen syliin Johanna Oraksen Ateljeessa

Syli on lauluyhtye Kuvajan konsertti, jossa pohditaan läheisyyden ja turvan kokemusta – mihin nojaamme ja miksi? Sylistä repeydytään irti, syliin kaivataan ja sylissä ollaan. Taidokas laulu ja valoisa esiintyminen tarjoavat kuulijalleen unohtumattoman hetken, sylin, arjen kiireiden keskellä.

Konsertti koostuu koti- ja ulkomaisista populaarimusiikin helmistä varta vasten Kuvajalle sovitettuna ja käännettynä. Kaksi saman sisältöistä konserttia järjestetään Ateljee Johanna Oras Koski TL:ssä kello 12 ja 15.

23.8. Maailman eturivin viulisti Anne-Sophie Mutter Turun konserttitalolla

Yhdessä Mutter Virtuosi -kamariorkesterinsa kanssa hän esittää Turun musiikkijuhlilla J.S. Bachin a-molliviulukonserton ja Brandenburgilaisen konserton nro 3 G-duuri sekä niin ikään Antonio Vivaldin konserton kolmelle viululle F-duuri.

Yli 30 teosta kantaesittänyt Mutter tuo myös ensi kertaa Suomeen edesmenneen miehensä, kapellimestarisäveltäjä André Previnin Noneton vuodelta 2014. Illan kruunaa Karibialla senegalilaisorjan poikana syntyneen, mutta lahjakkuutensa myötä merkittävään asemaan kohonneen Joseph Bologne Chevalier de Saint-Georgen viulukonsertto A-duuri op. 5/2.

24.8. Lise Davidsen Turun konserttitalolla

Vuoden 2022 Turun musiikkijuhlat avannut Lise Davidsen saapuu vuonna 2023 uudestaan Turkuun. Päätöskonsertissa nähdään ja kuullaan Lise Davidsenin lisäksi Turun filharmonista orkesteria, jota johtaa kapellimestari José Miguel Pérez-Sierra.

Norjalaissopraano Lise Davidsenin maailmanvalloitus alkoi Plácido Domindon Operalia-kilpailun sekä Kuningatar Sonjan kilpailun voitoista 2015. Debyytit mm. Bayreuthissa, Aix-en-Provencen ja Glyndebournen festivaaleilla, Lontoon Royal Opera Housessa ja Wigmore Hallissa sekä Baijerin ja Wienin kansallisoopperoissa ovat keränneet ylistystä, ja Gramophone-lehti kirjoitti vuoden 2019 Strauss- ja Wagner-albumin yhteydessä Davidsenin olevan “yksi viime vuosien, ellei vuosikymmenten, suurimmista laulajalahjakkuuksista”.

Sukupolvensa merkittävimpiin espanjalaiskapellimestareihin kuuluva José Miguel Pérez-Sierra debytoi 2005 Galician sinfoniaorkesterin johtajana ja saavutti suosiota 2006 Pesaron Rossini-oopperafestivaalilla sen historian nuorimpana kapellimestarina. Sittemmin hän on johtanut mm. Espanjan, Italian, Portugalin ja Georgian merkittävimpiä orkestereita mm. Rossinin, Bellinin, Puccinin ja Verdin oopperoissa.

Lisätietoa ohjelmistosta ja lipuista: www.tmj.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme