Epävakainen sää on pitänyt järvien sinilevätilanteen maltillisena, merellä havaittu pintakukintoja
Sinilevää on havaittu järvillä ja rannikolla hieman vähemmän kuin viime viikolla, mutta sinilevää saattaa silti esiintyä veteen sekoittuneena. Pilvinen sää on rajoittanut satelliittihavaintojen tekemistä merialueilla. Sinilevän pintakukintoja on kuitenkin havaittu paikoin Hangon eteläpuolella Suomenlahden avomerialueella.

Epävakainen sää ei ole suosinut sinileviä, ja sinilevätilanne on ajankohtaan nähden maltillinen. Sinilevähavainnot ovat viime viikosta hieman vähentyneet sekä järvillä että rannikolla. Sinilevää saattaa kuitenkin esiintyä sekoittuneena veteen.
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesien havaintopaikoilla on kuluneella viikolla havaittu erittäin runsaasti sinilevää vain yhdessä paikassa, Suuri-Onkamolla Pohjois-Karjalassa. Runsaasti sinilevää on havaittu seitsemällä havaintopaikalla eri puolilla Suomea. Hieman levää esiintyy yhteensä 15 järvihavaintopaikalla.
Rannikon havaintopaikoilla ei ole kuluvalla viikolla havaittu erittäin runsaita sinileväkukintoja. Runsaasti sinilevää on havaittu kolmella havaintopaikalla, ja hieman sinilevää esiintyy 19 rannikkohavaintopaikalla. Rannikon sinilevähavainnot painottuvat etelä- ja lounaisrannikolle sekä Saaristomerelle.
Virallisen sinileväseurannan havaintojen lisäksi kansalaisilta on tullut yhteensä 60 havaintoa, joista 34:ssä ilmoitettiin sinilevästä.
Pilvet ovat rajoittaneet satelliittihavaintojen tekoa kuluvan viikon aikana. Vielä viime perjantaina satelliitista havaittiin sinilevän pintakukintaa Selkämeren eteläosassa ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, mutta sen jälkeen havaintojen kattavuus on laskenut.
Sinilevää esiintyy kuitenkin edelleen tuulten veteen sekoittamana sekä Selkämerellä, Itämeren pääaltaalla että Suomenlahdella. Maanantaina 31. heinäkuuta sinilevää on havaittu paikoin pintakukintoina Suomenlahden avomerialueella Helsingin tasalta länteen päin, ja isompaa lauttaantumista on esiintynyt Hangon eteläpuolella.
Linkki karttaan
Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.
Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.
Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.
Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.
Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.
Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.
Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa
Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15
Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314
Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Tytti JuustiViestintäharjoittelija
Puh:0295 252 323etunimi.sukunimi@syke.fiEija JärvinenViestintäasiantuntija
Puh:0295 251 242etunimi.sukunimi@syke.fiLinkit
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Syke on tutkimuslaitos, jossa työskentelee 650 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Naturen i norr förändras snabbt och delvis oåterkalleligt29.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Med redan överenskomna klimatåtgärder kommer Lappland att värmas upp med 2–3 grader över nuläget under de kommande 50 åren, dvs. 4–5 grader över det förindustriella genomsnittet. Detta kunde påvisas genom en detaljerad temperaturanalys som fokuserades på Laplandsregionen i Norge, Sverige och Finland.
Changes in the natural environment of the north will be rapid and partly irreversible29.9.2023 10:00:00 EEST | Press release
With the climate measures already decided, Lapland will grow up to 2–3 degrees warmer than today over the next 50 years, or 4–5 degrees compared to pre-industrial levels. This is revealed by a temperature analysis focused on Northern Norway and Swedish and Finnish Lapland.
Pohjoisen luonto muuttuu nopeasti ja osin peruuttamattomasti27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Lappi lämpenee jo päätetyillä ilmastotoimilla seuraavan 50 vuoden aikana jopa 2–3 astetta nykytilasta eli 4–5 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Näin kertoo Norjan, Ruotsin ja Suomen Lapin alueelle kohdennettu lämpötila-analyysi.
Viikkokatsaus 25.–29.9.202325.9.2023 14:59:37 EEST | Tiedote
Hyvä vastaanottaja, tässä tiedoksesi tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät jatkossa myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Syken tiedotteet.
Viikkokatsaus 18.–22.9.202318.9.2023 13:30:00 EEST | Tiedote
Hyvä vastaanottaja, tässä tiedoksesi tällä viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Jakelemme viikkokatsauksen maanantaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät jatkossa myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Syken tiedotteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme