Ikkarin kultakaivoshankkeen YVA-ohjelma kiinnosti kansalaisia

Mielipiteistä yhden oli allekirjoittanut 122 henkilöä ja yksi mielipide koostui 824 henkilön allekirjoittamasta kansalaisadressista. YVA-menettelyn mahdollistamaan hankkeeseen osallistumiseen onkin tarttunut poikkeuksellisen huomattava määrä henkilöitä. Voidaankin todeta, että YVA-lain (252/2017) 1 §:n tavoite on tässä hankkeessa täyttynyt osallistumisen osalta tai paremminkin - osallistumismahdollisuutta on käytetty lain mahdollistamalla tavalla.
Tarkennuksia ja lisäyksiä YVA-ohjelmaan vaadittiin jätetyissä lausunnoissa ja mielipiteissä laajalla skaalalla. Erityisesti korostuivat luontoarvot, purkuputken sijoittuminen ja sen vaikutus vesistöihin, hankkeen yhteisvaikutukset muiden kaivoshankkeiden kanssa Kitisen vesistöön, kaivoksen aiheuttama haitta elinkeinoille (pääasiassa poronhoito), raakaveden oton vaikutus lähialueiden vesistöihin, melu- ja pölyämishaitat, vaikutus metsästykseen ja kalastukseen, lisääntyvän liikenteen aiheuttamat haitat sekä vaikutus virkistyskäyttöön.
Ikkarin kultakaivoshanke ja YVA-menettely
Hankkeesta vastaava suunnittelee Sodankylään Ikkarin kultakaivosta. Kaivostoimintojen alue sijaitsee noin 45 km Sodankylän keskustasta luoteeseen ja matkaa Kittilän kunnan rajalle on 6 km. Hankkeen selvitysalueen pinta-ala on noin 4 400 ha ja kaivostoimintojen alueen pinta-ala on noin 680 ha. Malmia on tarkoitus louhia ensin avolouhoksesta, minkä jälkeen siirrytään maanalaiseen louhintaa.
Kaivoksen tuotanto on suunniteltu aloitettavan vuosina 2029–2031. Rikastamolla käsiteltävän malmin määrä on noin 4,0 miljoonaa tonnia vuodessa. Toiminta-ajan (21–22 v) kokonaislouhinta vaihtelee 216–377 Mt välillä. Rikastamolla malmi käsitellään murskaamalla, jauhamalla ja rikastamalla (vaahdotus ja syanidiliuotus). Lopputuotteena syntyy raakakultaharkkoja.
YVA-menettelyssä tarkastellaan mm. suunnitellun hankkeen toteuttamisvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön YVA-lain (252/2017) ja -asetuksen (277/2017) edellyttämällä tavalla. YVA-ohjelman tulee sisältää tarvittavat tiedot hankkeesta ja sen kohtuullisista vaihtoehdoista, kuvaus ympäristön nykytilasta, ehdotus arvioitavista ympäristövaikutuksista ja niiden selvittämisestä sekä suunnitelma arviointimenettelyn järjestämisestä.
Ikkarin YVA-menettelyn hankevaihtoehdoissa tarkastellaan neljää vaihtoehtoista kaivostoimintojen sijaintia hankkeen varsinaisella selvitysalueella, ylitevesien purkuputken ja raakaveden ottoputken sijoittumista, sekä kaivannaisjätteiden eri läjitysvaihtoehtoja, kuten yhteisläjitys, kuivaläjitys ja märkäläjitys. Hankevaihtoehdoissa on mukana myös ns. nollavaihtoehto, jossa kaivoshanketta ei toteuteta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja Mikko Huru, puh. 0295 037 403, mikko.huru(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme